Froteepyyhkeen eläinhahmot

Vaihteeksi kevyt kulttuurijuttu. Kaikki Japanin kävijät ovat varmasti törmänneet pieniin japanilaisiin froteepyyhkeisiin nimeltään taoru (tulee englannin sanasta towel).

Tämä pitkä ja kapoinen, hyvin ohut pyyhe toimii niin pään ympäri sidottavana hikiliinana kuin paikallisessa sentōssa eli korttelikylpylässä kylpypyyhkeenä, samoin käsipyyhkeenä tai jalkapyyhkeenä, jos on menossa vaikka jalkakylpyyn (ashiyu). Se vaan on niin näppärä: ei vie paljon tilaa, sitä voi käyttää pesusienenä jolla hinkaa selänkin, ja kuivaksi väännettynä se menee taas pyyhkeestä, ja lopuksi se on helppo pestä vaikka käsialtaassa (miksei myös pesukoneessa) ja kuivaa nopeasti tuulessa.

No, tämän superhypermonikäyttöpyyhkeen käyttötavoista enemmän joskus toiste, nyt kiinnitämme huomiota tämän nimenomaisen pyyhkeen kuvitukseen. Sillä tästäpä oppii ulkomaalainen muutaman sanan japaniakin! Eläinten nimet on romanisoitu, mutta ei sillä nykyisin suositulla menetelmällä. Lausuntaohjeet laitan sulkuisin. Kas näin:

Ihan ensimmäisenä, vasemmassa yläkulmassa komeilee hebi (hebi) eli käärme. H on lausuttava, sillä ebi on puolestaan katkarapu. Muistisääntö numero yksi.

Seuraavana on vuorossa usagi (usagi) eli jänis.

Helppoa kuin heinänteko! Seuraavana on uma (uma) eli hevonen.

Saru (saru) eli apina.

Ei, se ei ole juovikas kissa vaan tora (tora) eli tiikeri.

Yksi äänne muuttuu edellisestä, ja eläin on aivan toinen: tori (tori) eli kana.

Ensimmäinen vaikeampi! Hituzi (hitsudzi) eli lammas romanisoitaisiin nykyään muotoon hitsuji. Väitän, että meille suomalaisille aika vaikea lausua, etenkin monta kertaa peräperää…

Nezumin eli hiiren (tai rotan) zeta on soinnillinen (nežumi).

Ushi (uši) eli lehmä.

Inoshishi (inošiši) eli villisika.

Ja viimeisenä vaikkei missään nimessä vähimpäisenä tatu (tatsu) eli lohikäärme, joka nykyään romanisoitaisiin muodossa tatsu.

Joko tunnistit? Kyllä, siinä ovat kuvattuna kaikki kiinalaisen horoskoopin eläimet!

Pahan onnen numeroita

Ruudut 4, 9 ja 14 puuttuvat pysäköintipaikalta.

Lienee tunnettu tosiasia, että länsimaissa kaihdetaan numeroita 13 ja 666, molemmat kun tuovat huonoa onnea. Lentokoneista saattaa puuttua 13. rivi tai paikka kokonaan, ja kerrostaloissa saatetaan siirtyä suoraan kahdennestatoista kerroksesta neljänteentoista.

Japanissa huonon onnen lukuja ovat puolestaan neljä ja yhdeksän. Neljä lausutaan samalla tavalla kuin kuolema (shi) ja numeron yhdeksän ääntämys (ku) tuo mieleen tuskaa ja kidutusta merkitsevän sanan. Näin ollen hotelleissa ja sairaaloissa ei välttämättä ole ollenkaan neljättä tai yhdeksättä kerrosta, tai, kuten kuvassa, ne saattavat puuttua myös pyhäkön viereiseltä parkkipaikalta. Neljätoista menee samaan syssyyn. Osa liikkeistä saattaa sulkea ovensa neljäntenä, yhdeksäntenä ja neljäntenätoista päivänä. Eikä lahjapaketeistakaan yleensä löydy neljää tuotetta, vaan mieluummin kolme tai viisi.

Mielikuvat jatkuvat: synnytyssairaalasta saattaa puuttua kokonaan huone 43, koska numeroina sen voisi lukea ”shizan”, joka merkitsee kätkytkuolemaa. Ei kovin mieltä ylentävää synnytyksen hetkellä, myönnettäköön. Vastaavasti autoilijat välttänevät todennäisesti numeroita 42 (”shi-ni” eli kuolemaan) ja 49 (”shi-ku”,  yliajo).

Numeroille neljä ja yhdeksän on onneksi myös toiset lukutavat: yon ja kyuu, ettei mene ihan kamalaksi.

 

Kombu ei ole kertakäyttötavaraa

Nykyisessä kertakäyttökulttuurin läpäisemässä maailmassa tuppaa unohtumaan vanha kunnon mottainai-periaate. Että hukkaan menee, jos ei loppuun asti käytä.

Että mitä sitä nyt hyvää kombuakaan heti pois heittämään, mottainai, siitähän lähtee makua vielä ainakin pariin kolmeen kertaan. Ei tarvitse muuta kuin korkeintaan huuhtaista kombut nopeasti kylmän veden alla ja nostaa ilmavaan paikkaan kuivamaan.

Kuivattu kombu on taas käyttökelpoista kun sitä tarvitaan. Ja lopulta ne voi tietenkin myös syödä. Hyväähän se on ja mitä sitä nyt poiskaan heittämään… mottainai!

Kuva&sana: Fuji-san

Pari vuotta sitten lanseerasin perjantain kuva&sana-sarjan, josta ensin poistui perjantai (ne tulevat niin nopeasti!) ja sitten koko sarja unohtui. Mutta miksipä ei oikeastaan jatkaa, aina silloin tällöin, tuumin löytäessäni tämän julkaisematta jääneen postauksen.

Jatketaan siis  Fuji-vuorella, japaniksi Fuji-san. Tällä kertaa se nähdään arkisemmasta vinkkelistä, teollisuusalueen parkkipaikalta luotijunan eli shinkansenin ikkunasta matkalla Tokiosta Ōsakaan. Ole valmiina Shin-Yokohaman aseman jälkeen: konduktööri kuuluttaa kun tullaan kohdalle. Mutta suinkaan aina näkyvyys ei ole näin hyvä. Huonolla säällä vuorta tuskin huomaa.

Ja toisin kuin voisi kuuleman perusteella ensin kuvitella, tällä kertaa san eli tarkoita kunnioituspäätettä(さん) vaan vuorta (山). Japaniksi Fuji-san kirjoitetaan näin:

富士山

Fuji-vuori on aktiivinen tulivuori ja Japanin vuorista korkein. Se on innoittanut taiteilijoita ja runoilijoita vuosisatojen ajan, ja tästä syystä se listattiin viime vuonna Unescon maailmanperintölistalle. Sitä ennen se oli toki yksi Japanin kolmesta kauneimmasta vuoresta. Muut kaksi ovat Haku-san (白山) Gifun prefektuurissa Länsi-Japanissa ja Tate-san (立山) Toyaman prefektuurissa niin ikään Länsi-Japanissa.

Kolmen päivän munkki

Oletko joskus aloittanut karkkilakon, mutta retkahtanut parin viikon päästä? Tai päättänyt – taas – ryhtyä kuntoilemaan, hankkinut kuntosalikortinkin, joka kuitenkin jää parin kerran jälkeen käyttämättä? Tai ehkä olet innoissasi ryhtynyt opiskelemaan japanilaisia kanjimerkkejä, edennyt hyvää tahtia kolme kuukautta, minkä jälkeen koko homma alkaa tuntua hyödyttömältä ja kiinnostavampaakin tehtävää tuntuisi löytyvän?

Onneksi olkoon (?), olet mikkabouzu, kolmen päivän munkki.

Ei, olen pahoillani, kyse ei ole suuresta kunniasta. Japanilainen ilmaisu on varattu niille, jotka suurella innostuksella aloittavat jotakin, mutta eivät jatka loppuun asti. Mikka (三日) tarkoittaa kolmea päivää ja bouzu (坊主, lausutaan ”boožu”) buddhalaismunkkia. Nimitys tulee tietenkin munkkikokelaan ankarasta koulutuksesta, jonka moni kokelas jättää kesken.

Mutta tilanne ei ole niin paha, kuin miltä näyttää. Kun tiedostat olevasi mikkabouzu, voit seuraavaksi päättää, että pääset sen yli. Ne kolme päivää, kolme viikkoa ja kolme kuukautta ovat kriittiset. Jatkatko sinnikkäästi eteenpäin, vai oletko edelleen kolmen päivän munkki?

Suomalaisnimien merkityksiä japaniksi

Ekibento eli eki-ben. Ekin oma bento? Ei, vaan juna-asemalla myytävä eväslaatikko.

Suomi ja japani kuulostavat toisinaan kovin samanlaisilta. Merkitykset vain menevät ristiin. Huvittavia tilanteita syntyy erityisesti lyhyiden erisnimien kanssa.

Esimerkiksi entinen pääministerimme Esko Aho kuulostaa japanilaisten korvissa hölmöltä naisihmiseltä – aho kun tarkoittaa tyhmää ja Eskon ko-pääte viittaa naiseen. Samoin meille tutut miehen nimet Aki ja Mika ovat Japanissa naisen nimiä.

Joskus taas käy niin, että suomalaisnimien lausuminen japanilaisittain tuottaa väärinkäsityksiä. Ongelmia tulee etenkin l- ja v-äänteiden kanssa. Kielosta tulee kiero ja Villestä bire. Si-tavu puolestaan ääntyy suhisten ši, jolloin Sinistä tulee šini eli kuolema.

Yrityksillekin voi käydä köpelösti. Esimerkiksi Helsingin Kasarmitorin kupeessa sijaitseva Eromanga-leipomo tarkoittaa japaniksi pornosarjakuvaa. Ero on lyhenne sanasta erotic ja manga on japanilainen sarjakuvatyyli. Jos siis leipomon edessä on hihitteleviä japanilaisia, syy on selvä.

Suurin osa mielleyhtymistä ei kuitenkaan ole kaksimielisiä – onneksi.

Sara on kaunis nimi, mutta japaniksi se tarkoittaa lautasta.

Suomalaisten nimien japanilaiset merkitykset

Aho – idiootti, tyhmä
Aki – syksy; myös lyhenne naisen nimestä Akiko
Aku – avata, paholainen, myrkky (esim. ryöpättävissä kasveissa), keittoliemen pinnalle nouseva epäpuhtauksista syntyvä kuoha
Ana – reikä
Ari – muurahainen
Arto – aruto -> altto
Anna – tuollainen
Dani – punkki
Eki – rautatieasema
Esa – rehu
Iina – ii naa… miten ihanaa! (positiivisen kateellisesti)
Inka – sinetti, sytys, lupa
Jari – yari -> keihäänkärki
Jukka – yuka -> lattia
Kai – simpukka, kerros
Kaisa – merihiekka, eroavaisuus
Katri – katori -> hyttyskarkote
Kare – miespuolinen hän, myös merkityksessä poikaystävä
Kari – villihanhi, metsästys, kalium
Kimi – sä (tuttavallisesti tai alentavasti)
Heli – heri -> reuna
Henna – outo, kummallinen
Henni – oudosti, kummallisesti
Heta – taitamaton, kömpelö
Mari – koristeellinen lankapallo; myös japanilaisen naisen nimi, Mariko -> Mari
Meri – lainasana, ”merry”
Mira – miraa -> lainasana, mirror
Minna – kaikki
Niko – hymyillä (nikoniko suru)
Nora – kulkukissa/koira (noraneko, norainu)
Otto – aviomies
Pantsu – pikkupöksyt
Riku – manner
Risto – katakanalla risuto -> list/wrist tai japanilaisemmin risu to -> oravan kanssa
Sakari – huippu, paras aika (kuten kirsikankukka-ajan huippu, kesän huippu)
Saku – aita, kukkia
Sami – kolmikielinen japanilainen kitara tai luuttu
Sampo – kävely
Samu – summa (englannin lainasana, sum); tuo mieleen myös sanan samui – kylmä
Sasu – paistaa, osoittaa
Sara – lautanen
Sari – buddhalaisessa polttohautauksessa jäljelle jäävät luut
Simo – (lausutaan japaniksi šimo) huurre
Sini – (lausutaan japaniksi šini) kuolema
Tane – siemen
Taru – tynnyri
Teppo – käsiase (teppou)
Tero – terrori

Aki on suomalaisen miehen ja japanilaisen naisen nimi. Japaniksi aki tarkoittaa syksyä ja Akiko siis syystyttöä.

Entä toisinpäin? Japanilaisista on yhtälailla hauska kuulla, mitä heidän nimensä tarkoittaa tai tuo mieleen suomeksi. Tässä muutamia etu- ja sukunimiä. Tuleeko mieleesi muita?

Ai – ai! ai? (naisen nimi)
Aiko – aikooko vai eikö aio (naisen nimi)
Hanako – hanako se tiputtaa vai mikä?; usein lyhenteenä Hana (naisen nimi)
Haruka – kuulostaa hiukan samalta kuin haarukka (naisen nimi)
Kanako – kanako se täällä kaakattaa; usein myös lyhenteenä Kana (naisen nimi)
Kato – kato, Kato! (sukunimi, varsinaisesti Katou)
Kumiko – minun kumiko vai sinun kumiko; usein myös lyhenteenä Kumi (naisen nimi)
Sato – tuliko hyvä sato (sukunimi, varsinaisesti satou)
Tanaka –  tuo mieleen tanakan (sukunimi)

Jos siis Esko Aho naurattaisi japanilaisia, niin ei Tanakan Kanakollakaan taitaisi ihan helppoa olla Suomessa 😉

 

(Lähteinä Bemmu.com, Kanjikaveri, IS, Lootus ry sekä omat lisäykseni)

Päivitetty 2.4.2015

Japanilaisen sateen eri muodot

Japanissa sataa. Usein. Ei ehkä näin talvella, mutta muuten kyllä. Sadekausi alkaa kevätsateilla, jotka pian muuttuvat hiostavan kuumaksi (mushi-atsui) kesäkaudeksi runsaine sateineen. Syksyllä on syyssateiden ja myrskyjen vuoro.

Niinpä japanista löytyykin sateelle lukuisia ilmaisuja. Sadetta kuvaillaan myös kirjallisuudessa, runoudessa ja taiteessa.

Hiroshige, Sadekuuro Syounossa

Elokuviin sadekohtaukset tulivat erityisesti Akira Kurosawan elokuvien myötä. Etenkin Hollywoodissa elokuvat kuvattiin tavallisesti studiossa tai kauniilla säällä ulkona. Kurosawan Seitsemän samurain rankkasateessa kuvattu loppukohtaus oli niin ilmiömäinen ja ennennäkemätön, että sen jälkeen sadekohtaukset ovat kuuluneet elokuvien peruskuvastoon.

Alla olevassa videossa loppukohtauksesta oleva pätkä alkaa kohdassa 1.07.

Japanin kielessä onkin paljon sadetta kuvaavia sanoja. Vähän niin kuin meillä on lumesta. Tässä niistä muutama:

ame (雨) tarkoittaa yleisesti sadetta.

kosame (小雨) on pientä tai vähäistä sadetta, kun taas

kirisame (霧雨) tarkoittaa tihkusadetta.

ooame (大雨) kuvaa rankkasadetta, ja

gouu (豪雨) merkitsee hyvin voimakasta rankkasadetta, jota sanan ääntämys kuvaa hyvin.

syuuchuu-gouu (集中豪雨)  on puolestaan paikallinen lyhyessä ajassa satanut rankkasade. Näitä on viime aikoina nähty paljon eri puolilla maailmaa, ja sademäärät ovat olleet usein ennätysmäisen suuria aiheuttaen pahoja tuhoja.

shidare-ame (しだれ雨) esiintyy etenkin kirjallisuudessa ja on kaunista sadetta tarkoittava sana. Se kuvaa keväistä, esimerkiksi kirsikakukkien (sakura) aikaan tapahtuvaa sadetta, joka näyttää erityisen kauniilta kukkivien puiden yhteydessä, tai kun vesipisara putoaa kukkivan puun oksalta.

samidare (五月雨 ) kuvaa viidennen kuukauden eli toukokuun jatkuvia sateita, jotka osuvat riisin istuttamisen (taue) aikaan.

niwaka-ame (驟雨) tarkoittaa puolestaan sadekuuroa.

Japaniin matkustaessa onkin otettava huomioon, että todennäköisesti ainakin jossain vaiheessa sataa. Omaa sateenvarjoa ei välttämättä kuitenkaan kannata ottaa mukaan; sellaisen saa nimittäin edullisesti paikan päältä, ja valikoima on laaja. Sateenvarjoista olen kirjoittanut aiemmin täällä.

Sateenvarjotta kulkevat yleensä vain ulkomaalaiset. Sadetakit ja sadeviitat kuuluvat puolestaan lähinnä maaseudulle, kaupungeissa niitä näkee harvoin.

Japanilaiset sisätossut, surippa

Perjantain kuva&sana-sarjan tämän kertaisena teemana on sisätossut, surippa. Sana tulee englannista: slipper kääntyy katakanaksi スリッパ, mikä puolestaan romanisoidaan muotoon surippa, mutta lausutaan jotakuinkin slippa.

Japanilaiset eivät kulje sisätiloissa kengät jalassa, mutta eivät myöskään sukkasillaan kuten meillä on tapana. Kengät riisutaan eteiseen, minkä jälkeen japanilainen sujauttaa tossut jalkaansa hämmästyttävän sukkelasti. Jalalla ei lattiaan juurikaan kosketa.

Minne tossusillaan sitten mennään? Kaikkialle paitsi tatamille. Ja matolle. Tai vessaan. Tatamille ja matolle astutaan sukkasillaan, mutta vessassa odottavat yleensä vessatossut, toire(no)surippa (kuvassa). Itse asiassa tapa on ihan kätevä: vessan oven edessä olevat tossut osoittavat selkeästi, että paikka on varattu. Vaikka toki kyse on ennen kaikkea hygieniasta. Ja niin, vessatossuilla ei enää jatketa matkaa muualle asuntoon, vaikka näin voikin satunnaiselle vierasamaalaiselle vieraalle joskus käydä. Käsi ylös, kuka ei ole näin tehnyt!

Omia tossuja ei tietenkään tarvitse tuoda mukanaan, vaan yleensä kodeista löytyvät vierastossut. Eikä tämä tossujuttu tietenkään rajoitu vain koteihin, vaan ne löytyvät usein myös ravintoloista, izakayoista ja muista paikoista, missä kengät joutuu riisumaan. Kuvassa olevat vessatossut on kuvattu temppelin toiletissa.

Mamachari, japanilainen arkifillari

Perjantain kuva&sana-sarjassa esitellään yksi kuva ja yksi sana Japanista. Sarjan muut osat löytyvät tägin takaa.

Japanilainen arkifillari on mamachari (ママチャリ, lausutaan ”mamatšari”), joka kirjaimellisesti tarkoittaa ”äidin polkupyörää”. Mamacharit ovat käytännöllisiä ja edullisia, niissä on yksinkertainen takapyörän ilmaan nostava tukijalka, yleensä vain yksi vaihde, pyöräkori tavaroille sekä toisinaan myös lastenistuin edessä ja takana. Ja mikä parasta, niihin voi laittaa lisäosana pikkuiset pussihihat käsiä varten!

Mamacharit on suunnattu nimenomaan äideille ja vanhemmille naisille, mutta käytännöllisinä ajopeleinä ne kelpaavat koko perheelle. Ne on tarkoitettu arjen askareisiin, kuten lasten päiväkotiin viemiseen, kaupassa käyntiin ja miksei lyhyihin työmatkoihinkin.

Aiemmin mamachareja pidettiin vähän noloina, joskin kätevinä, mutta nykyään niiden imago onkin kääntynyt trendikkääksi. Vastikään uutisoitiin käytettyjen mamacharien Lontoon valloituksestakin. Milloin lienee Suomen vuoro? Vapise, Jopo!

Mamachari tulee sanoista mama, äiti*, ja chari, pyörä.

*Totta puhuen äiti on japaniksi okaa-san ja isä otoo-san, mutta nykyään on muodikasta sanoa länsimaisittain mama ja papa. Polkupyörä taasen on jitensha.

Sushi – muutamia huomioita

Sushiravintolassa Tokiossa. Vasemmalla makizushia, keskellä lajitelma nigirizusheja, oikealla etikkaista inkivääriä (gari). Valmista ei toki tarvitse odotella, parhaimmillaan sushit ovat heti kun sushimestari nostaa ne eteesi!

Perjantain kuva&sana -sarja jatkuu kaikille tutulla sanalla sushi. Mistä moinen valinta? Koska se (on niin hyvää ja koska se) antaa hyvän tilaisuuden korjata muutama aiheeseen liittyvä väärinkäsitys.

Sushi on siis riisietikalla (su) maustettua riisiä, jonka päälle asetetaan raakaa tai kypsennettyä merikalaa tai muita meren antimia, joskus myös vihanneksia, kuten avokadoa, tai lihaa. Erilaisia susheja ovat esimerkiksi suupalan kokoiset nigirizushit, rullaksi pyöritellyt makizushit, noritötteröksi kieräytetyt temakizushit ja laakeasta kulhosta tarjotut chirashizushit.

Japanilaiselle sushi tarkoittaa ensisijaisesti nigirejä. Ne ovat sushin aatelia, ja muut, kuten makisushit ja temakit ovat sivuosassa. Chirashi on puolestaan ihan oma juttunsa, ja kuuluu olennaisena osana esimerkiksi nukkienpäivään.

Sitä vastoin länsimaissa makisushit ovat saavuttaneet suuren suosion, ja moni ymmärtää sushin nykyään makisushina. Jotta väärinkäsityksiltä säästyttäisiin, olisi parempi kuitekin puhua makisushista makisushina. Yksinään niitä ei yleensä tarjota, mutta eväsretkillä ne ovat oivallisia! Makirulla sitä vastoin on sikäli hassu sana, että se tarkoittaa rullarullaa 🙂

Japanissa sushi on ennen kaikkea ravintolaruokaa. Kotona sitä ei valmisteta, osin siksi, että sushilajitelmaan tarvitaan montaa eri lajia täytteitä (neta) ja niiden on oltava mahdollisimman tuoreita. Sushia pidetään myös erityisherkkuna, jota moni syö (median antamasta kuvasta poiketen) itse asiassa ehkä kerran vuodessa, jos sitäkään. Tai hautajaisissa, jolloin sushin laatu ei ole yleensä kovin korkea.

Parasta sushia saakin hyvässä sushiravintolassa, jossa ei muita ruokalajeja tarjotakaan. Tie sushikokiksi on pitkä: ensimmäiset kymmenen vuotta opetellaan riisin valmistamisen taitoa ja vasta sitten pääsee koskemaan veitseen. Eli jos omat kotisushisi eivät muistuta Japanissa maistamiasi susheja, niin tässä on siihen yksi syy. Mutta se ei tietenkään estä nauttimasta kotonakaan valmistetuista susheista!

Sana sushi voidaan kirjoittaa monella eri tavalla, tässä yleisimmät:

 

すし・鮨・スシ・寿司

 

Kaikki nämä luetaan siis sushi. Sana voidaan myös translitteroida eri tavoin: amerikkalaistumisen myötä tavallisin kirjoitusasu on nykyään Hepburn-järjestelmän mukaisesti sushi h-kirjaimen kera, mutta aiemmin se kirjoitettiin muodossa susi.

Ja jos tarkkoja ollaan, suomeksi sushi pitäisi tavuttaa sus-hi, joten sikälikin meillä oikea kirjoitusasu pitäisi olla susi tai hatun kera suši. Mutta susista tulee suomalaiselle mieleen sudet… Eli sus-heilla mennään, ainakin toistaiseksi.

Se sushista tältä erää, palaan aiheeseen varmasti uudelleen (ja uudelleen)!