Suikawari, vesimelonin halkaisemisleikki

Suikawari_wikipedia
Merenranta, kesä ja suikawari. Keppinä tällä kertaa baseball-maila. (Kuva: Wikipedia)

Eilisestä vesimelonipostauksesta juohtui mieleeni perinteinen japanilainen kesäleikki, suikawari (スイカ割り). Suika tarkoittaa siis vesimelonia, wari halkaisemista.

Leikin perusideana on maahan asetetun vesimelonin halkaiseminen kepillä (bokken) lyömällä. Ja hauskuus syntyy siitä, että tämä tehdään silmät sidottuna ja suuntavaisto pienen pyörityksen jälkeen sekoitettuna. Muut ympärillä antavat neuvoja, onko kilpailija yhtään oikeassa suunnassa ja milloin kannattaa heilauttaa. Lyödä saa vain kerran, ja se, joka saa vesimelonin halki, on voittaja. Vaikeampaa kuin arvaisikaan!

Suikawaria leikitään kesäisin etenkin hiekkarannoilla, mutta myös kesätapahtumissa ja perheen kanssa vaikkapa kotikadulla. Ja lopuksi päästään tietenkin herkuttelemaan.

Tämän linkin takaa löytyy suikawari-aiheisia YouTube-videoita Japanista.

Päivitetty 23.7.2015

Mainokset

Vesimelonia japanilaisittain

vesimelonit

Oikein kuumana (ja kosteana) kesäpäivänä maistuu jääkaappikylmä vesimeloni eli suika. Japanilaiseen tapaan mieluiten avoimella verannalla nautittuna, fuurin-tuulikellon kilahdellessa ja nokkaunia odotellessa…

Vesimelonia kasvatetaan kaikkialla Japanissa, maan eteläosista aina pohjoisen Hokkaidolle saakka. Tavallinen japanilaisvesimeloni on muodoltaan pyöreä tai hiukan soikea, ja länsimediassa suurta huomiota saaneet neliönmalliset ja superkalliit vesimelonit ovat todellisuudessa lähinnä kuriositeetti.

Hyvän vesimelonin tunnistaa koputtelemalla sen pintaa. Kypsä vesimeloni kumisee kauniisti, eikä se tunnu rystysiä vasten kovalta. Muuta ei voi oikein päätellä, ja lopullinen totuus selviää vasta, kun hedelmä halkaistaan ja päästään maistamaan. Sopivan kypsän vesimelonin hedelmäliha on rapea, raikas, mehukas ja makea, ylikypsän alkaa jo hapertua.

vesimeloni_suolaVesimelonin leikkaamiseen tarvitaan terävä ja tarpeeksi iso veitsi. Meillä käytössä on tavallinen litteälapainen usuba-veitsi, mutta ammattilaisilta löytyy tähänkin tarkoitukseen omat erikoisveitsensä (ks. video alla). Viipaleet leikataan yleensä kolmioiksi tai kapeiksi kartioiksi, jolloin ne on helppo syödä.

Japanissa on tapana korostaa vesimelonin makua ripottelemalla sen pintaan hiukan suolaa. Pieni ripaus hyvää sormisuolaa riittää. Kokeile! Vesimelonin makeus nousee hienosti esiin. Ja kun punainen hedelmäliha on syöty, otetaan seuraavaksi talteen vaaleanvihreä malto ja valmistetaan iltaa varten nopea asazuke… Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Sitten pieni vinkki: Minuun otettiin vastikään yhteyttä nyt Suomessakin toimivasta CupoNationista ja pyydettiin tutustumaan heidän sivuihinsa, joilta löytyy hyviä nettitarjouksia ja alennuskoodeja. Hiramea kiinnostaa tietenkin kaikki ruokaan ja matkailuun liittyvä, ja mielenkiintoisia kampanjoita näyttäisikin olevan käynnissä. Vaikkei sieltä ehkä neliönmallisia vesimeloneja löytyisikään, kannattaa käydä kurkkaamassa!

Tässä vielä japanilainen pätkä vesimelonin leikkaamisesta:

Mandariinin kuoriminen japanilaisittain

mikan

Mistäkö tietää, että mandariinin on kuorinut japanilainen? Oranssi hedelmä lepää kuortensa päällä kuin kukasta avautuneena.

Niinkin pienet asiat, kuin mandariinin kuoriminen, voidaan tehdä monella eri tavalla. Meillä Suomessa lapsia opetetaan kuorimaan mandariini mahdollisimman yhtenäisenä nauhana – tai ainakin minun aikanani on näin opetettu – jonka voi sitten vaikka pujottaa pikkutytön käteen koruksi. Kuoriminen on vaikeaa, ja etenkin pienissä kätösissä kuorinauha katkeaa helposti. Mutta mikä ilo, kun se vihdoin onnistuu! Vaatiihan se tarkkuutta, ja vähän kärsivällisyyttäkin.

Japanissa sitä vastoin mandariini eli mikan kuoritaan kukkaseksi. Vaatii sekin harjoittelua, jotta kukan terälehdistä tulee kauniit ja että ne avautuvat sievästi.

Tällöin kuoriminen aloitetaan hedelmän alanavasta, ei siis siitä mustasta tyngästä, josta hedelmä on ollut kiinnittynyt oksaan – se jää kukkasen pohjaan piiloon. Hedelmän kuori avataan pitkulaisina paloina, jotka jätetään kiinni pohjasta. Lopulta hedelmä irrotetaan myös pohjasta ja mielellään siistitään valkoisista rihmastoista. Ja kas! Kuorikukkasen keskellä lepää hedelmä.

Miten sinä kuorit mandariinisi?

Kauniin oranssi kaki-hedelmä

Kauniin oranssi kaki on syksyn hedelmiä. Kotoisin kaki on Itä-Aasiasta, missä sitä on viljelty vuosituhansien ajan. Lajikkeita on noin 2000. Kaki on erittäin hyvä C-vitamiinin lähde, minkä lisäksi se sisältää runsaasti karoteenia, kuituja ja mineraaleja.

Kypsä kaki on maultaan hienostuneen makea ja sen rakenne on tiivis ja mehukas. Japanissa kakit on tapana kuoria ja tarjota suupaloiksi leikattuina viipaleina jälkiruokana tai vihreän teen kanssa. Hedelmän voi syödä kuorineenkin, mutta ohuudestaan huolimatta sen kuoret ovat kovat ja antavat hedelmälle hiukan kitkerän maun.

Kypsyessään lisää kakin hedelmäliha muuttuu pehmeäksi. Tällöin kakin hatun voi leikata irti ja hedelmälihan syödä lusikalla. Pehmeä hedelmäliha sopii myös tarjottavaksi hillon asemesta. Ylikypsä kaki on erittäin herkkä vaurioitumaan, joten jos ostat sellaisia, käsittele niitä erityisellä varovaisuudella! Ylikypsillä kakeilla herkutellaan etenkin Etelä-Euroopassa, missä kakia alettiin kasvattaa 1800-luvulla. Japanissa niitä sen sijaan syödään harvemmin.

Kakista on myös hyvin karvas lajike, shibugaki, joka saa makeutensa vasta kuivattuna. Hoshigaki eli kuivatut kakit ovatkin mainio pieni purtava. Tuoreena makeaa ja karvasta kakia ei tavallisesti erota, joten yllätys voi olla melkoinen, jos haukkaakin makean sijaan ikävän hapokasta ja pahan makuista hedelmää.

Eebenpuihin kuuluva kakipuu, diospyrus kaki, on komea ilmestys syksyisin: puu pudottaa lehtensä ja kirkkaan oranssit hedelmät loistavat tummia oksia vasten. Vaikka Japanissa kakipuuta ei pidetä erityisen esteettisenä, on se kuitenkin tavallinen näky myös kotipihoilla.

Kaki on suora laina japanin kielestä ( eli かき, kaki) ja se tunnetaan Suomessa myös nimillä persimoni ja sharon. Persimoniksi kutsutaan yleensä Espanjassa ja sharoniksi Israelissa kasvatettuja lajikkeita. Kakipuu vaatii lämpimän ilmaston, ja sitä kasvatetaan Japanin, Kiinan ja Korean lisäksi mm. Etelä-Euroopassa, Lähi-Idässä, Pohjois-Afrikassa ja Yhdysvalloissa.

Huom! Myös osteri on nimeltään kaki, mutta sen kirjoitusasu on 牡蠣. Kaki-no-tane puolestaan tarkoittaa kakin siementä, mutta sillä tarkoitetaan myös suosittua snacksiä, oranssin väristä ja puolikuun muotoista riisisenbei’ä, joka  on saanut nimensä kakin siementä muistuttavasta ulkoasustaan.

Teksti ja yläkuva: hiramenome. Alakuva: erink8/flickr

 

Ginnan eli ginkgo-pähkinät

Neidonhiuspuu eli Ginkgo biloba on näyttävä puu. Näin syksyllä se hehkuu kullankeltaisena, ja kun lehdet vihdoin varisevat maahan, peittää maata kauniin keltainen matto. Japaniksi neidonhiuspuu on ichou ja sen pähkinä ginnan.

Keltaisen lehtimaton seasta voi löytää varsinaisen herkun: neidonhiuspuun punertavan väriset hedelmät kätkevät nimittäin sisäänsä vaalean, kovempikuorisen pähkinän. Pehmeä (ja pahan hajuinen) kuori voi kuitenkin aiheuttaa ihoärsytystä, joten mahdolliselle keruuretkelle kannattaa varata hanskat mukaan.

Kaupoissa myytävistä ginnaneista pehmeä kuori on yleensä poistettu (ks. alempi kuva). Jäljellä on vielä ulomman kovan kuoren ja pähkinän sydäntä peittävän ohuemman kuoren poistaminen. Ulkokuoren voi särkeä esimerkiksi pähkinänsärkijällä, ja ohut ruskea kuori lähtee helposti irti, kun pähkinöitä liotetaan hetken ajan kuumassa vedessä.

Ginnan ei kuitenkaan ole syötävä sellaisenaan. Se vaatii kypsennyksen, jolloin sen maku pääsee oikeuksiinsa ja väri muuttuu kauniin vihreäksi.

Pehmeät pähkinät voidaan paistaa pannulla, paahtaa tai käyttää erilaisten ruokien aineksena. Friteeratut ginnanit männynneulasmaiseen  tikkuun pujotettuna (yläkuva) on elegantti ja makuhermoja kutkutteleva alkupala.

Tunnetuin ruokalaji lienee chawan-mushi, höyrytetty munahyydyke, jonka muita aineksia ovat  ginnanin lisäksi esimerkiksi siitakesienet.

Jos tuoreita ginnaneita ei ole saatavilla, voi niiden sijaan käyttää veteen säilöttyjä tölkki-ginnaneita. Maku ja koostumus eivät ole tuoreiden pähkinöiden veroisia, mutta käyvät paremman puutteessa. Säilöttyjä ginnaneita voi tiedustella aasialaiskapoista.

Neidonhiuspuita Tokion Jingu-Gaienissa. Kuva: inoc/flickr

Teksti ja ginnan-kuvat: hiramenome.com