Hiroshima mon amour -elokuvan Emmanuelle Riva on kuollut

Ranskalainen näyttelijätär Emmanuelle Riva kuoli eilen 89 vuoden ikäisenä. Riva teki pitkän uran sekä elokuva- että teatterinäyttelijänä, mutta parhaiten hänet muistetaan ensimmäisestä elokuvaroolistaan Alain Resnaisin ohjaamassa ja Marguerite Durasin käsikirjoittamasa elokuvassa Hiroshima mon amour (suom. Hiroshima, rakastettuni).

Ranskalais-japanilaista yhteistuotantoa oleva elokuva kertoo ranskalaisnaisen (Riva) ja japanilaismiehen (Eiji Okada) vuorokauden pituisesta rakkaussuhteesta, jonka tapahtumapaikkana on atomipommin jälkeinen Hiroshima.

Vuonna 1959 ilmestynyt elokuva edustaa ranskalaista uutta aaltoa ja on sekä dialogiltaan että kuvaukseltaan hyvin tyylitelty. Mies toteaa: ”Et ole nähnyt mitään Hiroshimassa” ja nainen väittää vastaan: ”Olen nähnyt kaiken”, mutta lueteltuaan mitä kaikkea hän on Hiroshimassa nähnyt, mies toteaa uudestaan: et ole nähnyt mitään Hiroshimassa (alla oleva video, dialogi alkaa kohdasta 1.20).

Hiroshima, rakastettuni onkin noussut elokuvaklassikoksi, jota mielellään suosittelee.

Mainokset

Elokuvien kuvauspaikoilla Tokiossa

shinjuku_mainokset

Edellisessä postauksessa kirjoitin Tokiosta länsimaisten elokuvien innoittajana. Osa leffoista on sijoitettu kokonaan kaupunkiin, toiset ovat lainanneeet sen maisemia ja tunnelmaa omiin tarkoituksiinsa. Koska ympäristöä on aina mielenkiintoista katsella myös leffojen kuvauspaikkavinkkelistä, tässä tulee muutamia vinkkejä.

Minne siis mennä, jotta pääsee elokuvista tuttuihin maisemiin Tokiossa?

Lost in Translation -kuvauspaikoilla

Kukapa ei tuntisi Sofia Coppolan ohjaamaa elokuvaa Lost in Translation? Viskimainoksen kasvoksi palkatun amerikkalaismiehen ja bisnesmatkalle tuoretta puolisoaan seuraavan amerikkalaisnaisen hetkellisestä ystävyydestä ja japanilaisuuden ihmettelemisestä kertova elokuva on kuvattu pitkälti Shinjukussa ja Shibuyassa.

Jos siis haluat nähdä, missä Lost in Translation on kuvattu, niin käy tsekkaamassa ainakin nämä:

  • Park Hyatt Tokyo ja New York Bar. Sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Shinjukun juna-asemalta (西口・nishiguchi/West Exit). Yksi Tokion keskeisimmistä ja kalleimmista hotelleista. Pilvenpiirtäjän 44. kerroksen New York Barissa voi käydä vaikkapa lounaalla tai drinkillä. Samalla voi ihailla/ihmetellä alla avautuvaa Tokion talomerta.
  • Shinjukun neonvalot. Kulje Shinjukun juna-asemalta Kabukichōn huvittelukorttelin suuntaan (東口・higashi-guchi/East Exit).  Yasukuni Dōri -kadun mainosvideotaulut välkkyvät yötä päivää, mutta värikkäimmillään ne ovat tietenkin illan pimettyä.
  • Hachiko-patsas ja Tokion tunnetuin risteys. Shibuyan asema. Hachiko-koirapatsas on treffipaikka, ja heti sen edustalta koko Shibuya lähtee ylittämään risteystä kun valo vaihtuu. Väenpaljoutta voi ihmetellä paitsi kävelemällä mukana, myös aseman ylätasanteelta tai sitä vastapäätä olevasta kahvilasta.
  • Tokyo Tower. Japanin oranssi vastine Eiffel-tornille. Korkeampi kuin esikuvansa, mutta nyt jäänyt uuden Sky Treen varjoon.

Blade Runner -kuvauspaikoilla

Blade Runner on Ridley Scottin vuonna 1984 ilmestynyt kulttielokuva, jonka tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2019. Tulevaisuus näytti tuolloin kovin erilaiselta, kuin millaiseksi se on muodostunut. Japanissa kuvauspaikaksi valikoitui joka tapauksessa Tokio, ja siellä…

  • Shinjuku. Poistu juna-aseman itäisestä uloskäynnistä (東口・higashiguchi), siis sieltä, missä vastaan tulee Altan jättimäinen videoruutu. Jatka matkaa eteenpäin:
  • Kabukicho. Shinjukun iloittelukortteli toimi inspiraationa Blade Runnerin lavastukseen.
  • Shomben yokochou eli ”kusikuja”. Kutsutaan myös muistojenkujaksi, omoide yokochou. Kapeiden kujien junaradan myötäinen verkosto, jonka varrelta löytyy pieniä juottoloita ja yakitori- tai raamenpaikkoja. Shinjuku nishiguchi/West Exit.
  • Golden gai. Samanlaista rosoista tunnelmaa löytyy Kabukichon baarikujalta, jonka pikkupaikkoihin mahtuu vain muutama asiakas.

Tarkovskin elokuvan Solaris kuvauspaikoilla solaris_sininen

Andrei Tarkovskin tieteiselokuva Solaris (1972) alkaa noin viisi minuuttia kestävällä autotiekuvauksella. Kuvauspaikkana on Tokio ja kaupunkiin johtava moottoritie. Kaoottisen kauneuden tunnelmiin pääsee:

  • bussikyydissä Naritan lentoasemalta Tokion sydämeen. Tai autolla, jos sellainen on mahdollista (taksimatka Naritasta Tokioon maksaa helposti lentolipun verran, joten se kannattaa unohtaa).
  • Päitten päällä eri tasoissa risteileviä ajoväyliä voi katsella myös alapuolelta. Edellisen postauksen kuvauspaikat löytyvät aivan Tokion sydämestä, lähimmät metroasemat ovat Kudanshita ja Takebashi.
  • Muita hyviä paikkoja Tokion motaribongaukseen ovat Akasaka (metro: Akasaka mitsuke) ja Nihonbashi (metro: Nihonbashi).

Tokio länsielokuvien innoittajana

tokio_motari001

Tokiota voi luonnehtia monella adjektiivilla, mutta kauniiksi sitä harvoin sanotaan. Sitä vastoin Tokio tunnetaan kaaosmaisena kaupunkina, joka toisaalta vetää magneetin lailla puoleensa.

Se on myös paikka, jossa jättimäisten pilvenpiirtäjien naapurista voi löytää ikivanhan temppelin ja tai sievän puutarhan. Hämyisiltä ”kusikujilta” (shomben yokochou) löytyy vanhaa, rosoista Tokiota pienine ravintoloineen ja juottoloineen.

Pilvenpiirtäjät, silminkantamattomiin jatkuva epätasainen talomeri, vilkkuvat neonvalot ja toisaalta hämärät kujat punaisine lyhtyineen ovat innoittaneet useita eurooppalaisia ja amerikkalaisia elokuvantekijöitä. Tieteiselokuvien maisemien lisäksi länsielokuvissa kuvataan yleensä kulttuurien törmäyksiä.

ginza_neon
Neonvaloja Ginzassa

Ridley Scottin kulttielokuva Blade Runner (1984) muuttaa Tokion tulevaisuuden likaiseksi utopiaksi, kun taas Sofia Coppola kuvaa sen neonvaloissa amerikkalaista pitkästyneisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta elokuvassaan Lost in Translation (2003).

Belgialaiskirjailija Amélie Nothombin kirjaan Nöyrin palvelijanne (Stupeur et tremblements, suora käännös Hämmästyksiä ja väristyksiä, 2003) perustuva elokuva kertoo puolestaan eurooppalaisen ja japanilaisen maailmojen törmäyskurssista työmaailmassa.

Jatkoakin on saatu. Nothombin nuoruudenkokemuksista kertovaan romaaniin Samuraisyleily (Ni d’Éve, ni d’Adam, suora käännös Ei Eevasta eikä Aatamista, 2007) perustuva elokuva Tokyo Fiancée tuli teattereihin Belgiassa viime syksynä. Suomeen se tullee myöhemmin.

Elokuva kertoo parikymppisen belgialaistytön ja japanilaispojan rakkaustarinan – ja siinä samalla saadaan lisäannos kulttuurien törmäämistä. Neonvalot vilkkuvat ja geishat vilahtelevat tässäkin pätkässä, tottakai. (Vaan jos elokuvat sortuvat kliseisiin, niin samaan syyllistyvät kyllä nuo kirjojen suomennoksetkin!)

Elokuvien trailerit löytyvät linkkien takaa.

tokio_motari002

Tyylikkäin elokuvista on venäläisen Andrei Tarkovskin tulevaisuuden näkymä vuonna 1972 ilmestyneessä tieteiselokuvassa Solaris. Sen viisi minuuttia kestävä alkukohtaus on kuvattu kokonaan Tokion surrealistisella (ja pahoin saastuttavalla) Shuto Kousoku Douro -moottoritiellä, joka kulkee useassa tasossa ja paikoin rakennusten yläpuolella, sukeltaen sitten suoraan Tokion sydämeen.

Tarkovskin tunnelmiin pääsee, kun matkustaa Naritan lentokentältä Tokioon bussilla. Tämän postauksen kuvat ovat bussin ikkunasta, ja tarkemmin aiheesta voit lukea aikaisemmin kirjoittamassani artikkelissa täällä. Kahdessa keskimmäisessä kuvissa ollaan aivan Tokion sydämessä, lähellä Kitanomaru Kōen -puistoa ja keisarillista palatsia.

tokio_motari003

Miksi Tokio sitten näyttää siltä miltä se näyttää? Yksi syy on amerikkalaisten maaliskuussa 1945 suorittama palopommitus, joka tuhosi Tokion maan tasalle ja tappoi 100 000 ihmistä. Olen kirjoittanut tuosta atomipommien varjoon jääneestä tapahtumasta aiemmin täällä.

Tokio nousi tuhkasta nopeasti. Jälleenrakennus oli kiivasta, eikä siinä paljon asemakaavoja suunniteltu. Lisäksi japanilainen tapa on rakentaa korkeatkin rakennukset itsenäisiksi niin, että talojen välille jää aina rako. Toisinaan se on niin kapea, ettei edes ihminen mahdu väliin. Sekasotku on valmis.

Tokion moottoritie rakennettiin puolestaan 1960-luvulla helpottamaan lisääntyneestä liikenteestä johtuvia ruuhkia.

tokio_motari004Seuraavassa postauksessa lisää elokuvien kuvauspaikoista ja mistä ne Tokiosta löytää!

Japanilaisen sateen eri muodot

sade_shinjuku

Japanissa sataa. Usein. Ei ehkä näin talvella, mutta muuten kyllä. Sadekausi alkaa kevätsateilla, jotka pian muuttuvat hiostavan kuumaksi (mushi-atsui) kesäkaudeksi runsaine sateineen. Syksyllä on syyssateiden ja myrskyjen vuoro.

Niinpä japanista löytyykin sateelle lukuisia ilmaisuja. Sadetta kuvaillaan myös kirjallisuudessa, runoudessa ja taiteessa.

hiroshige_sade
Hiroshige, Sadekuuro Syounossa

Elokuviin sadekohtaukset tulivat erityisesti Akira Kurosawan elokuvien myötä. Etenkin Hollywoodissa elokuvat kuvattiin tavallisesti studiossa tai kauniilla säällä ulkona. Kurosawan Seitsemän samurain rankkasateessa kuvattu loppukohtaus oli niin ilmiömäinen ja ennennäkemätön, että sen jälkeen sadekohtaukset ovat kuuluneet elokuvien peruskuvastoon.

Alla olevassa videossa loppukohtauksesta oleva pätkä alkaa kohdassa 1.07.

Japanin kielessä onkin paljon sadetta kuvaavia sanoja. Vähän niin kuin meillä on lumesta. Tässä niistä muutama:

ame (雨) tarkoittaa yleisesti sadetta.

kosame (小雨) on pientä tai vähäistä sadetta, kun taas

kirisame (霧雨) tarkoittaa tihkusadetta.

ooame (大雨) kuvaa rankkasadetta, ja

gouu (豪雨) merkitsee hyvin voimakasta rankkasadetta, jota sanan ääntämys kuvaa hyvin.

syuuchuu-gouu (集中豪雨)  on puolestaan paikallinen lyhyessä ajassa satanut rankkasade. Näitä on viime aikoina nähty paljon eri puolilla maailmaa, ja sademäärät ovat olleet usein ennätysmäisen suuria aiheuttaen pahoja tuhoja.

shidare-ame (しだれ雨) esiintyy etenkin kirjallisuudessa ja on kaunista sadetta tarkoittava sana. Se kuvaa keväistä, esimerkiksi kirsikakukkien (sakura) aikaan tapahtuvaa sadetta, joka näyttää erityisen kauniilta kukkivien puiden yhteydessä, tai kun vesipisara putoaa kukkivan puun oksalta.

samidare (五月雨 ) kuvaa viidennen kuukauden eli toukokuun jatkuvia sateita, jotka osuvat riisin istuttamisen (taue) aikaan.

niwaka-ame (驟雨) tarkoittaa puolestaan sadekuuroa.

sateenvarjot

Japaniin matkustaessa onkin otettava huomioon, että todennäköisesti ainakin jossain vaiheessa sataa. Omaa sateenvarjoa ei välttämättä kuitenkaan kannata ottaa mukaan; sellaisen saa nimittäin edullisesti paikan päältä, ja valikoima on laaja. Sateenvarjoista olen kirjoittanut aiemmin täällä.

Sateenvarjotta kulkevat yleensä vain ulkomaalaiset. Sadetakit ja sadeviitat kuuluvat puolestaan lähinnä maaseudulle, kaupungeissa niitä näkee harvoin.

Kaksi vuotta Sendain maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen

Kaksi vuotta sitten maailma pysähtyi televisioruutujen eteen. Japanin koillisrannikolla Tōhokun alueella oli koettu 9 magnitudin maanjäristys, jonka synnyttämä tsunami nosti jopa 40 metrin korkuiset aallot nielaisten sisäänsä satamat ja asutukset.

Kartalla näkyy maanjäristyksen keskipiste ja ydinvoimalan sijainti.
Kartalla näkyy maanjäristyksen keskipiste ja ydinvoimalan sijainti. Magnitudi on sittemmin korjattu ylöspäin.

Sendain maanjäristys tapahtui maaliskuun 11. päivänä 2011 kello 14.46. Sen keskus oli merellä, 24 km syvyydessä, noin 100 km Miyagista.

Noin 15 880 ihmistä kuoli, yli 6 140 haavoittui ja yli 2 660 ihmistä katosi. Ihmiset jäivät kodittomiksi ja menettivät elantonsa. Aineelliset menetykset olivat valtavat: yli 129 000 rakennusta tuhoutui täysin, ja 254 200 rakennusta kärsi suurista vahingoista.

Tuho paheni entisestään, kun tsunami iski Fukushiman rannalle rakennettuun Dai-ichi-ydinvoimalaan katastrofaalisin seurauksin. Reaktorit räjähtivät ja radioaktiivista laskeuma pääsi ilmakehään. Myöhemmin radioaktiivista ainetta laskettiin myös mereen.

Ydinvoimalaonnettomuudelle annettin aluksi luokka neljä, joka on seitsenportaisen luokitusjärjestelmän alin. Tuhojen laajuuden selvitessä luokkaa nostettiin ensin kuutoseen ja lopulta seitsemään, johon myös Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus on luokiteltu. Fukushiman ydinvoimalan ympärillä oleva evakuointialue on 20 kilometriä aiemmin suunnitellut 40 kilometrin sijaan.

Miltä maailma näyttää Sendain maanjäristyksen ja Fukushiman ydinonnettomuuden jälkeen?

Siihen vastaa omalta osaltaan Kenichi Watanaben dokumenttielokuva Le Monde après Fukushima. Ranskalais-saksalaisella tv-kanava Artella vastikään esitetty elokuva löytyy YouTubesta kokonaisena; jos ranskankieli ei sellaisenaan suju, voit kokeilla ranskan- tai englanninkielistä tekstitystä (valikko löytyy alapalkista, viides oikealta). Lisätietoa ja elokuvan englannikielisen version, The Afterworld, traileri löytyy tekijän omilta nettisivuilta.

Fukushiman äideistä, lapsista, säteilytilanteesta sekä imusolmukekasvaimista kertoo puolestaan amerikkalaisen Ian Thomas Ashin tuore dokumenttielokuva A2, josta alla traileri.


Samalta tekijältä lyhyt dokumenttielokuva päivistä maanjäristyksen jälkeen. Mitä japanilaiset ajattelivat? Entä Tokiossa asuneet ulkomaalaiset?

Lisätietoa löytyy tekijän nettisivuilta.

Blind – lyhytelokuva kaasunaamareiden Tokiosta

Joskus fiktio kertoo asioista paremmin kuin mitkään faktat ja pamfletit. Sendain maanjäristyksen ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen suuri osa japanilaisista joutuu elämään radioaktiivisuuden varjossa. Myrkyn, jota ei näe eikä maista. Elämä on näennäisesti palannut takaisin omiin uomiinsa, mutta vain näennäisesti. Yukihiro Shodan lyhytelokuva on sijoitettu kuvitteelliseen tulevaisuuden Tokioon, jossa kaasunaamarit ja pelko ovat osa arkea. Voit katsoa elokuvan isommassa koossa sen omilla sivuilla. Ohjaajan haastattelun voit lukea puolestaan täällä (englanniksi).

Muistoissa: Aistien valtakunnan ohjaaja Nagisa Oshima

Japanilaisen uuden aallon elokuvaohjaaja Nagisa Ōshima kuoli tänään, tammikuun 15. päivänä, keuhkokuumeeseen tokiolaisessa sairaalassa. Hän oli 80-vuotias.

Nagisa Ōshima syntyi Kiotossa sodan keskellä maaliskuun 31. päivänä 1932. Hän luki pääaineenaan poliittista historiaa Kioton yliopistolla, mutta päätyi sattuman kautta Shōchikun elokuvastudioille ja lopulta käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi. Ōshima teki urallaan yhteensä 26 elokuvaa, joista kuuluisimmat ovat eroottisuutensa takia sensorien näppeihin joutunut Aistien valtakunta sekä homorakkaudesta kertonut Merry Christmas, Mr. Lawrence.

Lue loppuun

Muistoissa: Yamada Isuzu

Japanilainen teatteri- ja elokuvanäyttelijätär Yamada Isuzu (山田五十鈴) kuoli maanantai-iltana pitkäaikaiseen sairauteen tokiolaisessa sairaalassa. Hän oli 95-vuotias.

Yamada, oikealta nimeltään Mitsu Yamada, syntyi Osakassa 5. helmikuuta 1917. Hänen isänsä oli naisrooleihin erikoistunut onnagata-näyttelijä ja äitinsä geisha. Äidin vaikutuksesta nuori Yamada oppi jo varhaisella iällä nagauta-laulua ja perinteistä japanilaista tanssia. Ensimmäisen elokuvaroolinsa Yamada sai 12-vuotiaana, ja hänestä tuli pian elokuvayhtiön suosituimmista näyttelijöistä. Lue loppuun