Japanilaisia kahvila-aamiaisia: sandoitchi & koohii

Klassiseen japanilaiseen aamiaiseen kuuluu riisiä, misokeittoa, grillattua kalaa ja pikkelsejä. Mutta ei se ainoa vaihtoehto ole. Modernimpi kahvilavaihtoehto on esimerkiksi tällainen voileipäaamiainen: valkoisten, kuorettomien leipäviipaleiden välissä on muna-majoneesia, salaattia, juustoa ja kinkkua. Ihan maittava, vaikkei ehkä kaikkein täyttävin aamiainen. Lisänä voi olla esimerkiksi jogurttia ja juomana kahvia (koohii), kerma tulee usein tuollaisesta kertakäyttöpikarista.

Japanilainen sandwich eli sandoitchi on helppo tehdä myös kotona, ja täytteiden suhteen voi varioda: jättää kinkku pois ja lisätä tomaattia, esimerkiksi. Tavallinen tamagosando sisältää pelkästään munamajoneesia, ja on sellaisenaankin hyvää. Reseptin löydät arkiston kätköistä täältä.

Mainokset

Älä syö -pussukat

Älä syö siis näitä pikku pussukoita, joita löytyy Japanissa paitsi kenkälaatikoista ja laukkujen pohjalta, myös mm. yksittäispakattujen keksien rinnalta.

Kyseessä on kosteudenpoistajapussukat, jotka sisältävät silikageelipalleroita, natriumkloridia tai aktiivihiiltä. Euroopassa näitä huokoisia pussukoita näkee yleensä kenkälaatikoissa tai lelupakkauksissa, mutta Aasiassa, missä ilmankosteus on yleensä korkea, niitä käytetään myös elintarvikepakkauksissa. Niiden tarkoitus on siis poistaa kosteutta ja siten pidentää tuotteen hyllyikää. Tuoretuotteissa ei pussukoita käytetä.

Yleensä pussukoiden päällä lukee isoilla kirjaimilla do not eat ja throw away. Mutta ei aina. Nimittäin englanniksi. Japanilaisissa pussukoissa teksti on yleensä – luonnollisesti – japaniksi, たべられません, hiraganoilla jotta lapsikin ymmärtää. Taberaremasen tarkoittaa sitä samaa, eli että elä syö.

Entä mitä tapahtuu, jos syö kumminkin? Kun ei tule ajatelleeksi että kosteudenpoistajapussukoita olisi laitettu yksittäispakattujen leivoskeksienkin seuraksi? Ei mitään, ainakaan pieninä annoksina nautittuna. Tai ehkä vähän vatsanväänteitä tai huolen aiheuttamia hikikarpaloita, mutta myrkyllisiä ne eivät ole. Näin nimittäin kävi, kun suullinen varoitus unohtui antaa tuliaisia tuodessa ja vastaanottaja ripotteli harmaan aktiivihiilen leivosmaisten pikkuleipien päälle… ”Kertokaapa, mitä se harmaa jauhe oli? Aika erikoisen makuistahan se kieltämättä oli… Mitä?! Kosteudenpoistaja? Eikö niitä ole yleensä vain kenkälaatikoissa??”

 

Delivery sushia tokiolaisittain

Japani tunnetaan sushista, se on selvä. Vaikkei se varsinaisesti arkiruokaa olekaan, on sushinälkäisen helppo löytää haluamansa. Valinnan varaa riittää hienoista perinteisistä  sushiravintoloista liukuhihnasushiin ja supermarketien ja konbinikauppojen pakattuihin bentosusheihin. Ja jos ei tee mieli lähteä kotoa minnekään, aina on olemassa lähettipalvelut. No, ei ehkä aina, mutta kumminkin.

Tällä kertaa lähetys tilattiin vanhasta ja perinteikkäästä sushiravintolasta. Kaikilla ravintoloilla ei tätä palvelua ole, mutta osalla kylläkin. Tilauksen voi tehdä puhelimitse tai käymällä paikan päällä, kuten me teimme. Tilauksen saatuaan iäkäs sushimestari ryhtyi samantien töihin ja me lähdimme kotiin. Kun olimme käyneet kylvyssä ja valmiina asettumaan ruokapöytään, soi ovikello. Sushilähettihän se siellä, ravintolan vanhaemäntä.

Sushilajitelma, kullekin ruokailijalle omansa, oli asetettu kauniisiin pyöreisiin jūbako-lakka-astioihin, jotka on helppo pinota päällekkäin. Ylimmäisen päälle vielä hiukan kelmua ja se on siinä. Entä astiat, mitä niille tehtäisiin? Ne laitetaan aamulla oven ulkopuolelle, emäntä käy ne sieltä hakemassa seuraavana päivänä. Kuten tapana on ollut. Niin, kuka on sanonut että ruokalähetyksissä pitää käyttää kertakäyttöastioita? Ei kukaan…

Siirappia sokeridaikonista eli…

Kuka muistaa steviainnostuksen joitakin vuosia sitten? Sen piti olla vastaus ah, niin vaarallisen sokerin tilalle, niin makea ja silti terveellinen. Puffijutuista unohtui tuolloin vain mainita, että stevia maistuu lakritsalle, mikä ei sitten kuluttajia miellyttänytkään, ja stevia unohtui.

Se kuitenkin muistui mieleeni, kun eräänä päivänä sain Japanissa maistettavakseni retikkasiirappia. Makeaa kuin mikä, mutta miellyttävällä tavalla, vähän kuin hunaja, ja silti erilainen kuin sokeri. Sopii jogurtin päälle, lämpimiin juomiin, jälkiruokiin. Esimerkiksi.

Purkin kyljessä lukee tuotemerkkinä Tensai origo ja valkoinen retikka vihjaa raaka-aineeseen, joka on Japanissa ainoastaan Hokkaidolla kasvava, daikonille sukua oleva sato daikon eli sokeridaikon, toiselta nimeltään tensai, tieteelliseltä nimeltään Beta vulgaris var. saccarifera.

Niin. Se on meille tuttu sokerijuurikas. Siitä saa erinomaista, hunajamaista siirappia. Tätähän voisi kokeilla Suomessakin?

 

 

Matchapehmistä ja vihreää teetä Kinokuniyan Kinochayasta

kinochaya

Japanilaiset rakastavat pehmytjäätelöä eli pehmistä (sofuto kuriimu), ja yksi parhaista makuvaihtoehdoista on tietenkin matcha*. Mutta matchapehmiksissäkin on eroja.

Books Kinokuniyan päämyymälän ensimmäisen kerroksen kauppakadulla, miltei vastapäätä Books on Japan -myymälää, on pieni teemyymälä nimeltä Kinochaya, jossa pääsee maistelemaan erilaisia teelaatuja tai vaikka sitten sitä matchapehmistä. Kyse ei ole oikein kahvilasta tai teehuoneesta, koska pöydät ja tuolit puuttuvat: mutta pieni pöytätaso teeaiheisine lukemisineen (!!) kyllä löytyy, joten ihmisvilinäänkään ei tarvitse pehmiksen tai teekupin kanssa lähteä.

Kinochayan matchapehmis oli erittäin hyvä, ei liian makea vaan matchalle tyypillisesti hiukan karvas. Ei kuitenkaan liikaa, vaan juuri sopivasti. Vaihtoehtoisesti voisi ottaa vaikkapa perinteisempää vihreäteejäätelöä, matchashakea tai zenzai-jälkiruoan ja sen seuraksi kupin vihreää teetä, matchaa tai hoji-teetä.

*matcha (抹茶・まっちゃ) lausutaan ”mattša”, ja se on siis hienoksi jauhettua vihreää teetä, jota käytetään perinteisesti teeseremoniassa, mutta myös leivonnassa, jälkiruoissa ja jäätelössä.

Kinochaya
Books Kinokuniyan Shinjukun päämyymälässä katutason kauppakadulla
Avoinna joka päivä 10–21.30

kinochaya_softcream
Aivan ihana matchapehmis (ehdin lipaista ennen kuvan ottamista…)
kinochaya_kirjat
Teekirjallisuutta japaniksi ja englanniksi, olkaa hyvät.
kinochaya_menu
Menukin on kirjoitettu japaniksia ja englanniksi.

Kombu ei ole kertakäyttötavaraa

kombu_kuivatus

Nykyisessä kertakäyttökulttuurin läpäisemässä maailmassa tuppaa unohtumaan vanha kunnon mottainai-periaate. Että hukkaan menee, jos ei loppuun asti käytä.

Että mitä sitä nyt hyvää kombuakaan heti pois heittämään, mottainai, siitähän lähtee makua vielä ainakin pariin kolmeen kertaan. Ei tarvitse muuta kuin korkeintaan huuhtaista kombut nopeasti kylmän veden alla ja nostaa ilmavaan paikkaan kuivamaan.

Kuivattu kombu on taas käyttökelpoista kun sitä tarvitaan. Ja lopulta ne voi tietenkin myös syödä. Hyväähän se on ja mitä sitä nyt poiskaan heittämään… mottainai!

Kausiherkkuja: kakifurai eli friteeratut osterit

kakifurai

Osterit ovat talvikauden herkku myös Japanissa, missä ne syödään yleensä kypsennettynä. Yksi suosituimmista ruokalajeista on kakifurai eli friteeratut osterit. Furai eli fry tarkoittaa siis nimenomaan uppopaistamista, eikä niinkään pannulla paistamista, kuten meillä saatettaisiin olettaa.

Friteeratut osterit on helppo valmistaa myös kotona: osterit avataan, taputellaan kuiviksi, käännellään jauhoissa, kastetaan vatkattuun munaan, kieritellään panko-korppujauhoissa ja paistetaan kauniin kullanruskeiksi. Suolaa tai muita mausteita ei tarvitse lisätä, kaikki maku on jo osterissa itsessään. Tärkeää on tietenkin, että osterit ovat hyvälaatuisia ja ehdottoman tuoreita.

Lisukkeena voi tarjota remoulade-kastiketta sekä kaalisuikaleita ja vihreää salaattia. Alla olevaan ravintolassa nautittuun teishoku-annokseen kuului lisäksi riisi, misokeitto ja pikkuinen annos marinoituja soijapavunituja (namuru).

Oli hyvää, ottaisin toistekin. Ja suosittelen siis lämpimästi kaikille talvikaudella Japanissa vieraileville ja hyviä, paikallisia makuja etsiville.

kakifurai_teishoku

Lempeä kastanjalatte

marronlatte

Syksy ja talvi ovat kastanjoiden aikaa. Japanissa niitä kutsutaan nimellä kuri (くり・栗) – tai sitten maron (マロン) eli marron, mikä juontaa ranskasta ja tarkoittaa erityisen kaunismuotoista isoa kastanjaa, joista valmistetaan esimerkiksi iki-ihanat sokeroidut kastanjat, marron glacé, jotka niin ikään ovat suuressa suosiossa Japanissa. Japanilaisethan rakastavat kaikkea ranskalaista…

Mutta asiaan eli kahvilaan. Kesätuulten kääntyessä syksyyn aletaan kahviloissakin taas nauttia kuumia juomia. Tai kylmiä, kyllä niitäkin saa. Yksi viimeaikaisista suosikeistani on marron latte (マロンラテ), joka koostuu lämmitetystä maidosta, maitovaahdosta (tai kermavaahdosta) ja sen päälle lisätystä anteliaasta kastanjasiirappilorauksesta. Ihanuus!

Aivan kaikista kahviloista ei marron lattea saa, mutta jos osuu silmiin, suosittelen lämpimästi. Tämä kyseinen kupillinen on juotu Doutor-ketjun kahvilassa (joka kirjoitusasustaan huolimatta lausutaan ”dotooru”).

Lentokenttäsushia

sushilautanenJapanin lentokentillä ei tarvitse pelätä jäävänsä nälkäiseksi. Ravintoloita on yleensä runsaasti ja valikoimaa riittää. Etenkin siis ennen turvatarkastusta, jotta syömään voi mennä vaikka yhdessä saattajien kanssa.

Pääosin tarjolla on japanilaista ruokaa: soba- ja udonnuudeleita, raamenia, ehkä tempuraa, kenties paikallisia erikoisuuksia, shokudou-ruokapaikkoja, sushia. Tai ainakin joitain niistä.

Me jaoimme tällä kertaa sushilajitelman oluen ja shōchū-pohjaisen sour-drinkin kanssa. Meni sopivana huikopalana ennen lentokoneeseen nousemista.

   –o0o–   –o0o–   –o0o–   –o0o–   –o0o–   –o0o–   –o0o–

…ja tämän pikku postauksen myötä potkin itseäni taas bloggaamaan. Viime vuosi oli kohdallani tavallista kiireisempi, minkä vuoksi blogikin jäi hiukan hunningolle. Pyydän anteeksi, mikäli joku on kaipaillut.

Muutin blogin ilmettäkin. Nyt postaukset ovat peräperää ja helposti skrollattavissa, minkä toivon helpottavan lukemista ja sopivan tällaisille lyhyillekin postauksille. Ehkäpä se helpottaa myös bloggauskammon iskiessä…  Eli tiedossa jälleen pikkujuttuja Japanista ja välillä pitempiäkin, ilman mitään sen kummempia suunnitelmia. Eteenpäin siis!

Miten edamame syödään?

edamameJapanissa oluttuopin seuraksi pöytään tuodaan tavallisesti pieni naposteluannos. Lautasella voi olla esimerkiksi suolapähkinöitä, pikkelöityjä vihanneksia tai etikalla maustettuja kaalisuikaleita. Yksi tyypillisimmistä oluen seuralaisista on edamame eli nuoret soijapavut, jotka tarjotaan suoraan paloissaan.

Miten nämä herkut sitten syödään? Sormin. Palot on keitetty suolavedessä, mikä antaa niille mukavasti lisämakua. Imaise siis pavut suoraan palosta tai purista palkoa niin, että pavut pullahtavat ulos ja napsaise suuhun. Palkoja ei syödä, niitä varten on hitulautanen.

Toisinaan edamamet löytyvät myös ruokalistalta, joten jos niitä ei tullut ensimmäisen juoman seuraksi, kysy josko niitä löytyisi muuten. Hyvää!

edamame_sormet