Yamamoto Tarō puhumassa Shinjukun juna-aseman edessä syyskuussa 2017
Japanissa pidetään huomenna 21.7. parlamenttivaalit, joissa oikeistolainen pääministeri Shinzō Abe koittaa jälleen viedä voiton päästäkseen jatkamaan autoritääristä linjaansa. Miten hän, vihattu ja halveksittu, umpikorruptoitunut poliitikko, aikoo päämääräänsä päästä? Esimerkiksi vaientamalla vastustajat, heitä ei televisiossa nähdä.
Mutta, mutta. Enää ei eletä televisiomaailmassa. Internetin ja sosiaalisen median myötä muillakin kuin valtaapitävillä on mahdollisuus. Aben on nimittäin haastamassa, siis todella haastamassa nelikymppinen senaattori Tarō Yamamoto puolueensa Reiwa Shinsengumin kanssa, jonka taakse alkaa kertyä yhä enemmän ihmisiä, myös niitä, jotka ovat aiemmin olleet Aben lähellä, mutta jotka hekin kokevat pääministerin pettäneen heidät.
Tarō Yamamoton nimi kannattaa joka tapauksessa painaa mieleen. Hän on nuori, hän on rohkea, ja hän osaa puhua ja haastaa vanhat poliitikot ilman, että tarvitsee lukea paperista, kuten mm. pääministeri Abe (takellellen) tekee. Jos ei näissä vaaleissa, niin kenties ainakin seuraavissa voi tapahtua muutos. Toivottavasti tapahtuu, mitä pikemmin sen parempi, sillä Aben johtaman Japanin suunta on pahasti väärä.
Kuka on Tarō Yamamoto ja mitä hän ajaa? Tässä kolme videota englanninkielisillä tekstityksillä, joista saa hiukan käsitystä. Toivottavasti jatkoa seuraa.
Elämme historiallisia hetkiä, ainakin Japanissa, missä ihan pian nykyinen keisari eli tennou väistyy ja uusi nousee vanhan paikalle. Yleensä vaihto tapahtuu keisarin kuoltua, mutta nyt on kaikki toisin. Miltä Japani siis näyttää Heisei-kauden lopulla? Mistä puhutaan, mistä kohkataan? Tässä pari aihetta lyhyesti.
Keisaripari on ollut hyvin voimakkaasti esillä, niin televisiossa kuin lehtipisteissä ja kirjakaupoissakin. Nykyinen keisari, japaniksi siis tennou (lausutaan tennoo) Akihito on koittanut tehdä kaiken toisin kuin isänsä, toisen maailmansodan aikaisena sotapäällikkönä muistettu Hirohito. Akihito on ollut kansanomaisempi kuin isänsä, ja rauhanomaisempi. Hän meni naimisiin niin kutsutun taviksen kanssa: keisarinna Michiko (os. Shōda) oli Akihiton tennispartneri. No, eihän Michiko toki mistään työläisperheestä tullut, mutta sitä sinistä verta ei hänen suonissaan virrannut eikä taivaallista perimää löytynyt.
Pariskunta on joka tapauksessa vaikuttanut varsin harmoniselta, ja vaimoaan keisari uudenvuodenpuheessaan kiittikin, rinnallaan seisomisesta. Keisaripari on ollut rakastettu, ja he ovat olleet paljon kansan parissa, käyneet Tōhokun tuhoalueilla, yms. Tässäkin suhteessa Akihito on vaikuttanut haluavan tehdä selvän pesäeron sotaisaan isäänsä.
Kun keisari vaihtuu, vaihtuu myös aika. Japanissa käytetään rinnakkain keisarikausia ja länsimaista laskutapaa, mutta itse asiassa keisarikaudet ovat tärkeämpiä. Niiden kautta hahmotetaan kokonaisia aikakausia, ja jokainen esimerkiksi syntymävuotta kysyttäessä kertoo keisarivuoden. Niinpä nyt Heisei-kauden (平成) lopulla on käyty loputtomasti läpi tapahtumia vuosien 1989 ja 2019 välillä: kuplataloutta, lamaa, luonnonmullistuksia, ydintuhoa (no, sitä vähemmän, mitä nyt sellaisesta, huolestuukin joku vielä), muotivillityksiä, musiikkia ja sen sellaista.
Ja toukokuun ensimmäisenä siirrytään sitten uuteen aikakauteen, joka on saanut nimekseen Reiwa (令和). Mitä Reiwa tarkoittaa, onkin kimuranttisempi kysymys (johon esimerkiksi Suomen Japanin suurlähettiläs kieltäytyi alkuun ottamasta kantaa). Virallisesti sille annetaan ”kauniin harmonian” merkitys, mutta tuo ensimmäinen kanji eli kiinalainen merkki viittaa myös ylhäältä annettuun komentoon. Kun hallitus on jo nyt hyvin oikeistolainen ja pääministeriä syytetään diktaattoriksi (läpikorruptoituneeksi sellaiseksi), ei vaikuta kovin hyvältä. Saa nähdä, mitä tuleman pitää. Yläpuolelta annettua rauhaa eli tee kuten me käskemme vai sittenkin harmonista? (Kuten eräs twitteristi asian tiivisti: ”Haluavatko he uuden militaristisen aikakauden?” mainittiin Reutersin uutisessa.)
Kaikki puheenaiheet eivät tietenkään ole pelkkää keisariutta ja keisariaikaa, elämä ja skandaalit jatkuvat omalla painollaan. Tällä hetkellä puhutaan paljon Carlos Ghosnista, jonka pidätys on aikamoinen soppa ja jonka hän itse sanoo olevan salaliitto (amakudarit eli ”taivaasta laskeutuneet” ovat jo tulleet takaisin…). Toinen iso juttu on japanilaisten konbini-kioskikauppojen ympärillä vellova skandaali, jossa kauppiaat alkavat kapinoida epäreilua ja kiristävää systeemiä vastaan.
Kaupat kun joutuvat tilittämään tietyn summan ketjulle, olivat tulot mitkä tahansa, mutta toisesta suunnasta ei tule minkäänlaista joustoa: kaikki ketjuliikkeet joutuvat esimerkiksi olemaan avoinna 24 tuntia vuorokaudessa, vaikka ne sijaitsisivat keskellä maaseutua, missä asiakkaita ei yöaikaan ole. Tilanne kaikkineen alkaa muistuttaa modernia maaorjuutta, jossa kauppiaat on kahlehdittu lainoihin ja tulosvaatimuksiin ja rahaa kuppaaviin omistajiin, jotka luonnollisesti käärivät hyvät rahat kehittämästään systeemistä. Osa kauppiaista on päätynyt itsemurhaankin, kun velkahelvetti on rysähtänyt kunnolla päälle. Tästä kenties joskus lisää, skandaali ei ota laantuakseen.
Tällaisia siis Heisei-kauden lopulla, ensi kerralla sitten Reiwan aikaan.
Toissa päivänä tuli kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun Tōhokun aluetta Japanin itärannikolla ravisteli ennennäkemättömän suuri maanjäristys 9 magnitudin voimalla. Televisiokanavat ympäri maailman näyttivät yhä uudelleen ja uudelleen, kuinka valtavat aallot vyöryivät aallonmurtajien yli ja peittivät alleen tiet, autot, kodit, työpaikat, ihmiset, eläimet. Ja ettei siinä olisi ollut tarpeeksi, seurattiin seuraavaksi ydinvoimalan tuhoutumista.
Kahdeksan vuotta tapahtumien jälkeen suurin uutinen lienee, ettei se oikeastaan ole enää uutinen. Uhreja muistetaan toki Japanissa, pikkuisen ulkomaillakin, Suomessa ainakin MTV kirjoitti muutaman rivin aiheesta. HS ja Yle ei. Eipä tietenkään, meillähän on maailman hienoin ja suurin ja mahtavin ydinvoimala saanut vastikään toimintaluvan, eikä se tule koskaan vaurioitumaan millään tavalla. Kuten ei Fukushimankaan pitänyt, eikä sen puoleen Tšernobylin, saati sitten Harrisburgin. Niistä säteilevistä jätteistähän me emme edes mainitse, ne olkoot tulevien sukupolvien ongelma… Ihminen on ihminen, ei se opi. Ei, vaikka mitä tapahtuisi.
Tōhokun ja Fukushiman katastrofiin viitataan Japanissa päivämäärälyhenteellä 3/11. Mitä aiheesta siellä päin kirjoitetaan, voi lukea englanniksi esimerkiksi Asahi Shimbunin sivuilta.
Vuosi on vaihtunut ja villisian eli sian vuosi alkanut. Japanissa vuodenvaihde oli erityinen, sillä se merkitsi samalla Heisei-kauden viimeistä vuodenvaihdetta. Keisari eli tennou on ilmoittanut siirtyvänsä syrjään ja jättävän paikkansa pojalleen, vallanvaihto tapahtuu huhtikuussa.
Niinpä vuoden vaihtuessa Japanissa muisteltiin paitsi kulunutta vuotta myös kulunutta Heisei-kautta. Kuten tennou itse totesi, sen merkittävin asia on, ettei Japani käynyt hänen kaudellaan sotaa. Toisen maailmansodan jälkeen Japanin keisari ei ole saanut osallistua millään tavoin politiikkaan, joten hänen on oltava sanoissaan erityisen varovainen. Tämänkin hienovireisen lauseen voi siis tulkita monella tavalla: Heisei-kausi oli sodaton. Entä mihin suuntaan pääministeri Aben Japani on nyt matkalla? Merkkejä on monia.
Muuten vuodesta 1989 alkanut ja siis tänä vuonna päättyvä Heisei-kausi muistetaan erityisesti 90-luvun kuplataloudesta ja sitä seuranneesta lamasta, vuoden 1995 sariini-iskusta Tokion metroihin sekä tuhoisista maanjäristyksistä: Kōbe 1995, Tōhoku 2011 ja Kumamoto 2016. Tōhokun maanjäristys ja tsunami aiheuttivat lisäksi Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden, joka jatkuu yhä tänä päivänä, vaikka media onkin sen unohtanut. Voimala vuotaa yhä, joka päivä, radioaktiivista ainetta mereen.
Tämä blogi yrittää pysytellä hengissä aktivoituakseen taas jonakin päivänä kun on enemmän aikaa ja innostusta. Sitä odotellessa kirjoittelen tällaisia pikkupostauksia ja toivottelen hyvää alkanutta villisian vuotta itse kullekin! Shinnen akemashite omedetou gozaimasu!
Ensinnäkin: Yle teki sen! Se kirjoitti, vihdoin ja viimein, yhden kappaleen verran pääministeri Shinzō Aben skandaaleista ja epäsuosiosta kotimaassaan:
Aben kansansuosio on laskenut Japanissa, ja hänen on jopa veikattu joutuvan eroamaan tässä kuussa. (siirryt toiseen palveluun) Taustalla on maakauppaa koskeva skandaali, johon Aben epäillään sotkeutuneen vaimoineen. Aben epäillään myös auttaneen ystäväänsä saamaan oppilaitokselleen toimiluvan.
Skandaaleja on tosin kaksikin, ja juttu on paljon monisäikeisempi kuin vain pelkkä maakauppa, mutta joka tapauksessa on oleellista, että Yle vihdoin ja viimein kirjoitti asiasta. Edes yhden kappaleen verran. Mikä toisaalta tarkoittaa, että Yle kyllä seuraa Japaninkin tapahtumia, mutta on hyvin, hyvin varovainen, mitä ja miten se asioista uutisoi. Hienoa joka tapauksessa, että se nyt uskalsi. Se on jo askel eteenpäin.
Toiseksi: Ylen analyysin kärki on siinä, että Abe pelkää uransa riippuvan Trumpista. No sehän on aivan totta, Aben ura on aina on ollut yhteydessä Yhdysvaltoihin. Kuten oman kotimaansa kriitikoihin kuuluva elokuvaohjaaja Oliver Stone sanoi jo vuonna 2013: Obama loves Abe, Abe loves Obama. Se oli varoitus tuolloin, sitten tuli Trump, ja ainakin toistaiseksi Aben asema on säilynyt. Helppoa se ei ole ollut, kuten kertoo Ylen uutisessakin mainitut runsaat puhelinneuvottelut.
Mutta sitten Yle lähtee omille teilleen. Analyysin mukaan Abe ja Japani pelkää Pohjois-Korean ohjuksia. Kyllä, pelkää varmaan. Media eritoten. Kysymys kuitenkin kuuluu: miksi Pohjois-Korea uhkaa Japania aseellisesti? Mikä skisma Pohjois-Korean ja Japanin välillä on? Ettei sillä vain olisi jotain tekemistä Yhdysvaltain armeijan kanssa, joka runsaslukuisena yhä miehittää Japania? Ettei vain Pohjois-Korean tähtäimessä olisi nimenomaan Yhdysvallat, jonka aseenpiiput kohdistuvat heihin niin Etelä-Koreasta kuin Japanistakin käsin?
Entä, mitä tapahtuisi, jos Trump todella vetäisi amerikkalaissotilaat pois Etelä-Koreasta? Vetäisikö se mahdollisesti sotilaansa pois myös Japanista? Eikö silloin kaikki voittaisi? Paitsi tietenkin Abe, jonka ura tosiaan olisi vaakalaudalla…
Tämä pohdiskelu on puhtaasti omaani ja siihen kirvoitti eilinen uutinen.
Olen tästä kirjoittanut ennenkin, mutta en jaksa lakata ihmettelemästä Ylen linjaa. Tänä aamuna klikkasin Ylen uutisten etusivulle, ja eteen lävähti pääministeri Shinzō Aben naamataulu. Mitä, kirjoittaako Yle vihdoin Abea riivaavista skandaaleista? Äärinationalistisen Moritomo Gakuen -koulun epäselvistä maakaupoista, dokumenttien väärentämisestä, Aben vaimon sekaantumisesta asiaan? Tai jälleen otsikoihin nousseesta Kake Gakuen -skandaalista? Tai siitä, miten kymmenet tuhannet ihmiset ovat taas viime viikolla osoittaneet mieltään kongressitalon edustalla Tokiossa ja vaatineet Abea eroamaan? Mutta ei. Yle ei kirjoita mistään näistä edes puolta riviä, se ei kirjoita niistä edes rivien välissä. Se kirjoittaa vain (skandaaleja Yhdysvaltoihin paenneen) Aben tapaamisesta Trumpin kanssa. Abea kiinnostaa kuulemma Pohjois-Korean sieppaamat japanilaiset, se on hänen mielestään Japanille ensiarvoisen tärkeää.
Kysymys kuuluu: Onko Ylen harjoittama uutisointi hyvää journalismia? Voiko uutistensa näkökulmaa näin erikoisella tavalla valikoivaa Yleä kutsua laatumediaksi, joksi se toki itse itsensä määrittelee? Eikö kyse ole pikemminkin tiedon pimittämisestä kun asioita jätetään tarkoituksella kertomatta? Eihän Yle tietenkään suoranaisesti valehtele, se vain jättää kertomatta. Mutta eikö se myös ole valehtelemista? Väärien mielikuvien luomista? Entä tuleeko mikään muuttumaan, kun amerikkalaisiin tv-sarjoihin ja hollywoodelokuviin erikoistuneen mainostelevision päätoimittajasta tulee Ylen johtaja? Tohdin epäillä…
Näitä mietin päätäni puistellen eräänä satunnaisena keväisenä aamuna.
Japanissa äänestettiin parlamenttivaaleissa viime sunnuntaina, kuten on voinut lukeajopasuomalaismedioista, joissa mainitaan pääministeri Aben määränneen ennenaikaiset vaalit käyttäen hyväkseen opposition hajaannusta sekä pienoista nousua kannatuksessaan. Jotenkin niiltä toimittajilta unohtui taas ne aiemmin nähdyt Aben vastaiset jättimielenosoitukset ja pääministerin korruptiosotkut jotka kuin taikasauvan heilautuksella nyt unohtuivat, mutta mitäs nyt tämmöisistä pienistä…
Vaalit on joka tapauksessa pidetty ja Abe saanut haluamansa jatkopestin. Mutta miltä näyttivät vaalit Japanissa?
Ei juuri miltään. Vaalijulisteita, kiitos-että-äänestät-juuri-minua-kakofoniaa kiertelevien vaaliautojen kaiuttimista. Aben vaalimainos televisiossa, Abea vastustava poliitikko puhumassa kadulla. Vaalipäivänä taifuuni, joka suuntasi suoraa päätä kohti Tokiota, kuin tilattuna vallan. Aben Japanilla on näistä aiempaakin kokemusta, taifuuneilla on kiitollinen tapana jättää osa äänestäjistä kotiin. Autoja vaalipaikkoina toimivien koulujen edessä, ääntenlaskennan seuraamista televisiossa, joka tosin korvattiin yleisillä paikoilla olevien taustatelevisioiden ruuduilla muiden kanavien hömppäohjelmilla. Uutisotsikoita seuraavana päivänä.
Tuttavien kanssa politiikasta puhutaan Japanissa aika harvoin. Eräs kertoi kuitenkin äänestävänsä aina. Abea vastaan. No, ei näyttänyt tälläkään kertaa tepsivän.
Niin, eikä pidä unohtaa Pohjois-Koreaa, jonka uhka leijui Japanin yllä ennen ja jälkeen vaalien, mutta joka loisti poissaolollaan vaalien aikaan. Ei yhtä ainutta ohjuskoetta! Ei yhtä ainutta uhkaavaa viestiä! Kyllä se Kim onkin sitten kohtelias diktaattori, kun antaa tällä tavalla uhkailemalleen naapurimaalle vaalirauhan.
On myös sanottu, että uudella mandaatillaan Abe hankki luvan kajota perustuslakiin ja viedä eteenpäin kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeitä hankkeita, kuten sen kuuluisan yhdeksännen pykälän eli Japanin pasifismin poistamisen, mutta kun eräs toimittaja asiaa Abelta kysyi, tämä vastasi ettei sille ole enää oikeastaan tarvetta, sillä Yhdysvallat ei sitä enää vaadi, asiat voidaan hoitaa ilmankin. Tämä oli pikku-uutinen, joka katosi pian uutisvirtaan, mutta mitäpäs noista, kertoipahan vaan miten asiat maailmassa tätä nykyä ovat.
Uutinen kuluneelta viikolta: Yhdysvaltain armeijan hävittäjät ampuivat soihtuja Hiroshiman kaupungin yläpuolella. Tämän on epäilty olleen amerikkalaisten sotaharjoitus mahdollisia Pohjois-Korean ohjuksia vastaan. Mielenkiintoista on se, että Yhdysvaltain armeija ei ilmoittanut harjoituksesta japanilaisille viranomaisille, ja että tällaiset harjoitukset tehdään yleensä sellaisessa paikassa, jossa asukkaille ei aiheudu vaaraa. Nyt soihdut laukaistiin asuintalojen yläpuolella. Kun muistaa kaikki amerikkalaiskoptereiden putoamiset ja muut armeijan onnettomuudet Japanissa*, huoli on vähintään aiheellinen.
Mitä Japanin uljas ja rohkea hallitus sitten asialle teki? He, kuultuaan että tällaista on tainnut ylipäätään tapahtua, päättivät kohteliaasti pyytää maassaan olevan vieraan valtion armeijaa tekemään tällaiset harjoitukset jatkossa mieluummin vaikka meren yllä. Mitään selitystä amerikkalaiset eivät soihtujen käyttämiselle antaneet, vaikka myönsivätkin niin tehneensä.
* Japanissa toimivan amerikkalaisarmeijan ja Japanin puolustusjoukkojen pelkästään lokakuussa tapahtuneisiin onnettomuuksiin kuuluvat ainakin seuraavat: Amerikkalaishävittäjä syttyi tuleen juuri ennen nousua Ibarakissa (18.10), Japanin puolustusvoimien UH-60J-helikopteri miehistöineen katosi tutkasta yöllisellä harjoituslennolla Hamamatsussa ja sen palasia löydettiin merestä, miehistöstä ei tietoa (17.10.), Yhdysvaltain armeija aloitti uudelleen kopterilennot Okinawalla selvittämättä edellisen kopterin pakkolaskua viikkoa aikaisemmin (18.10.) Englanniksi onnettomuuksista uutisoivat mm. Asahi ja Japan Times.
Suomalaisessa tiedonvälityksessä on yksi kummallinen piirre. Minä katselen sitä tietenkin Japanin perspektiivistä, mutta pelkään pahoin että ongelma on paljon, paljon laajempi. Mediasta (luojan kiitos) olemme saaneet lukea Ylen sisäisistä sotkuista ja miten poliittinen johto vaikuttaa verovaroin maksetun tiedonvälityksen sävyyn, suuntaan ja kulkuun. Hetken näytti jo siltä, että Atte Jääskeläisen lähdettyä jokin muuttuisi. Turha luulo. Jääskeläinen on vain ”sisiliskon häntä” eli tokage-no-shippo, kuten Japanissa asia ilmaistaan: kuten kaikki sisiliskoja lapsena kiusanneet tietävät, päästäkseen pinteestä ne tipauttavat hännänpäänsä ja jatkavat itse muina miehinä pakosalle.
Mistä tämä nyt tuli mieleeni? Seuraan luonnollisesti sekä Suomen että Japanin uutisia ja on hämmentävää vuosi vuodelta todeta miten kapea kuva Japanista Suomessa annetaan. Tänään meillä kerrotaan kyllä ennätysmäisistä rankkasateista, joiden vuoksi liki puoli miljoonaa ihmistä on evakuoitu ja parisenkymmentä jo kuollut. Muutama päivä sitten meille kerrottiin, että pääministeri Abe tulee maanantaina viralliselle vierailulle Suomeen.
Mutta se, mitä suomalainen media ei kerro, on Aben sotkut kotimaassaan. Tai, otan hiukan takaisin: Helsingin Sanomien kirjeenvaihtaja on niitä yhdessä tai kahdessa jutussa vähän valottanut, ja tästä sulka muuten niin onnettoman Hesarin hattuun. Entä Yle? Hys, hys. Yle ei (oikeistolaisia) pääministereitä arvostele, eikä se nähtävästi jää vain kotimaahan.
Sotku on nimittäin aikamoinen, eikä yksi pieni blogikirjoitus riitä niitä selventämään. Kerron siis vain lyhyesti. Abe on joutunut kotimaassaan suuren arvostelun kohteeksi paitsi maansa militarisoimisen vuoksi, myös suhteistaan äärinationalistisiin päiväkoteihin, joille Abe on junaillut ilmaiset tai lähes ilmaiset maapaikat, joiden todelliset hinnat olisivat miljoonia jenejä. Näissä kouluissa on opetettu lapset ylistämään kuorossa pääministeri Abea. Soppaan on sekoittunut myös Aben vaimo Akie, jolla ei kuulemma ole mitään virallista asemaa miehensä vierellä, mutta joka kylläkin toimittelee miehensä rahakirjekuoria niiden vastaanottajille. Akie-rouvan toimia on paljastanut mm. Akie Leaks.
Ja jos tämä on jo vanha juttu, niin Tokion prefektuurin parlamenttivaalit olivat vasta äskettäin. Ja niissä Aben puolue hävisi selvästi. Se tietää vaikeuksia hallitukselle, mutta sitäkin enemmän hankaluuksia tietää Aben ylimielinen käytös kansalaisia kohtaan. Japanissa osoitetaan mieltä pääministeriä vastaan. Enää ei vaadita vain hänen eroaan, häntä vaaditaan vankilaan.
Suuri tabu on myös mainita, että Shinzō Aben isoisä on Nobusuke Kishi, Japanin entinen pääministeri, joka muistetaan paitsi brutaalina ja korruptoituneena poliitikkona, myös A-luokan sotarikollisena, joka junaili itsensä ulos vankilasta lyöttäytymällä yhteen amerikkalaisten kanssa. Ei näytä omena kauas puusta pudonneen…
No, tämä oli tällainen pikakatsaus. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, saavatko Ylen toimittajat kirjoittaa ulkomaiden poliittisista uutisista, vai täytyykö heidän – ja kuinka kauan – yhä pidättyä kissakahvilaesittelyissä.
Muuten täytyy turvautua vieraisiin kieliin ja ulkomaisiin medioihin. Japaniksi saa kokonaiskuvan helposti, mutta englanniksikin löytyy paljon. Asahi Shimbun on englanninkielisistä japanilaislehdistä paras ja The Guardian ja jopa RT kertovat Japanin tapahtumista huomattavasti laajemmin kuin meidän pikku Suomemme (talutushihnahssa kulkeva) media.
Maailmalla on tällä hetkellä hyvin erikoinen trendi: perustuslakien muuttamistrendi. Suomessa hallitus yrittää runnoa jatkuvasti erilaisia lakeja läpi, jotka vaativat perustuslain muuttamista. Luonnollisesti näillä lakiesityksillä on valtava hoppu ja kiire, ja aina ne törmäävät perustuslakiin.
Myös Japanissa pääministeri Shinzō Abe haluaa muuttaa perustuslakia. Se on Aben lempilapsi, asia, josta hän puhuu mielellään ja milloin vain, viimeksi maanantaina, toukokuun 1. päivänä. Nyt olisi todella hyvä tilaisuus, hän totesi, aika on kypsä. Onhan tullut kuluneeksi 70 vuotta sodanjälkeisen perustuslain kirjoittamisesta.
Se, mitä Abe ajaa, on sotilaallinen Japani. Hän haluaa poistaa Japanin perustuslaista artiklan numero 9, joka kieltää Japanilta sodan ja asevoimien pidon. Ja tämän pääministeri Abe haluaa poistaa ja kansa (luonnollisesti) vastustaa.
Joku vääräleuka voisi sanoa, että tässä on nyt kyllä joku muu taustalla. Että joku mahtava sotilasvaltio (mikä, mikä??) haluaa aloittaa sodan Korean niemimaalla, ja että se haluaa muut taistelemaan sen puolesta tai vähintään rinnalla. Jo nythän Abe, ”our man”, on saanut muutettua lakia niin, että Japanin puolustusvoimat (jietai) saa auttaa sotilaallisesti liittolaisiaan (= Yhdysvaltoja) jos niihin kohdistuu sotilaallinen uhka. Vastikään saimme lukea jopa suomalaisestalammasmediasta japanilaisen sotalaivan lähteneen amerikkalaisten turvaksi Pohjois-Korean uhkaa vastaan.
Jos osaa laskea 1+1 on helppo tajuta, mistä tässä kaikessa on kyse.
Suosittelen myös katsomaan uudelleen Oliver Stonen Japanissa vuonna 2013 pitämän mielenkiintoisen puheen, jossa hän varoittaa Abesta ja Obamasta (joka nyt siis on vain vaihtunut Trumpiin) ja tulevasta sodasta Aasiassa.
Hirame-no-me 