Sugamo, vanhojen rouvien Harajuku

Pohjois-Tokiossa sijaitsevaa Sugamoa kutsutaan leikkisästi vanhojen rouvien Harajukuksi – sillä jos muoti- ja krääsäkauppojen Harajukussa viihtyvät teinit, on Sugamo varttuneemman väen valtakuntaa.

Daifuku-kauppa

Nimitys on tosin hiukan harhaanjohtava. Sillä vaikka Sugamosta saakin rohdot reumatismiin ja punaiset alusvaatteet onnea tuomaan, on se myös tunnettu shoppailualue, josta löytää kaikkea perinteistä japanilaista senbei-riisikekseistä kippoihin ja kuppoihin.

Sugamoa halkoo ostoskatu Jizō dōri  (tai Jizou douri), jonka varrelle mahtuu noin 60 liikettä. Hinnat pysyvät maltillisina, sillä tokiolainen mummeli eli obaachan on tarkka laadunvartija, joka ei suostu maksamaan ylihintaa.

Jos siis etsit hyvää teetä, senbei-riisikakkuja, japanilaisia makeisia (daifuku, daigakuimo…), tsukemono-pikkelsejä tai kuivattuja kaloja, on Sugamo oikea osoite.

Astialiikkeitäkin löytyy jonkin verran, samoin perinteisiä käsipyyhkeitä, kangaspussukoita ja -laukkuja ja sandaaleita. Alueelta löytyy myös pieniä perinteisiä ravintoloita sekä teehuoneita, joissa lepuuttaa jalkojaan teekupposen ja makean herkun parissa.

Ja totuuden mukaisesti on kerrottava, että Sugamossa hengailee paljon nuorempaakin väkeä. Alueelta kun löytyy melko edullisia asuntojakin.

Sairaudet parantava temppeli

Patsaanpesijät

Jizou-kadun keskivaiheilta löytyy syy, miksi Sugamo on niin suosittu vanhempien rouvien keskuudessa: Koganji-temppeli, jonka pihalla on Togenuki Jizoun patsas, jota rouvat pesevät ahkerasti. Vanhan uskomuksen mukaan oman vaivansa voi parantaa pesemällä samaa kohtaa kwannon-patsaasta.

Togenuki Jizou on erityisen tärkeä, sillä sitä pesemällä uskotaan, että pesijä voi kuolla rauhassa, eikä sukulaisten tarvitse hänestä huolehtia. Toge-nuki tarkoittaa suoraan käännettynä piikin poistamista ja jizou on lasten suojeluspyhimys, sanskriitiksi Ksitigarbha.

Miten sinne pääsee?

Sugamoon pääsee kätevätsi Yamanote-linjan kaupunkijunilla. Jää pois Sugamon pysäkillä ja suuntaa Jizō dōrin suuntaan. Toinen vaihtoehto on hypätä ratikkaan (Arakawa-linja) Wasedassa ja huristella aina Sugamo-Shinden-pysäkille asti. Se sijaitsee Jizō dōrin toisessa päässä. Ratikasta olen kirjoittanut aikaisemmin täällä.

Ja sitten kuviin. Tätä kaikkea on Sugamo:

Riisikippoja ja teekuppeja

Bataatista valmistettuja daigakuimo-makeisia, joita voi joutua jonottamaan

Perinteinen kauppakatu tarkoittaa Tokiossa myös neonvaloja ja päitten yllä risteileviä sähköjohtoja.

Kuivattua kalaa ja muita mereneläviä.

Pusseja ja nyssäköitä, liinoja ja noren-oviverhoja.

Perinteisiä silkkisiä koristeita. Jos etsit jotakin pikkutytölle tai naiselle ylipäätään, niin tällaisesta kaupasta löytää kaikkea sievää.

Manekineko-aiheisia ja muita perinteisistä japanilaiskankaista valmistettuja kasseja ja pussukoita.

Patsasta peseviä rouvia.

Erilaisia ravintoloita ja hienoja näyteikkunoita.

Silkkisiä sammakoita.

Teemaistiaisia ja hyvää teetä. Ja yuzugoshou’a, tujua yuzu-sitruunasta ja chilistä valmistettua tahnaa.

 

Tsukishima ja Tokion monjayaki-katu

Tokion kaltaisen suurkaupungin ravintolatarjonnasta löytyvät lähes kaikkien maiden keittiöt. Mutta jos haluat maistaa jotakin perinteistä tokiolaista, suuntaa Tsukishimaan, Tokion monjayaki-kortteliin.

Monjayaki (もんじゃ焼き) eli tuttavallisemmin monja on Tokion vastine Hiroshimasta ja Ōsakasta tutulle okonomiyakille. Usein tokiolaisista okonomiyaki-paikoista saakin monjayakia ja päinvastoin. Sitä vastoin Tokion ulkopuolelta ei monjayakia löydä.

Sekä okonomiyaki että monjayaki valmistetaan pöydässä olevalla kuumalla teppan-levyllä, ja usein asiakkaiden itsensä toimesta. Monjayakista ei kuitenkaan synny siistiä lettua, kuten okonomiyakista. Sen ulkonäkö ei itse asiassa ole lainkaan houkutteleva. Tekisi mieli jopa sanoa, että monjan voisi suomentaa laittamalla ö:n pisteet paikoilleen… Onneksi maku ja monjayakin paistamisen hauskuus korvaavat ulkonäölliset puutteet!

Monjayakin valmistusaineet ovat pääosin samat kuin okonomiyakissa: kaalia ja taikinaa, sekä erilaisia täytteitä, kuten juustoa, pekonia, mentaiko-mätiä, mochi-riisikakkuja ja katkarapuja. Näistä aineksista valmistetaan hiukan juoksevanlainen paistos, joka syödään metallilastoilla suoraan teppan-levyltä. Seuraavassa postauksessa kerron tästä tarkemmin.

Teppan-paistolevyt on upotettu pöytälevyyn.

Monja-ravintoloita löytää Tokiossa mm. tavaratalojen ravintolakerroksista, mutta paras paikka monja-aterialle on Tsukishiman keinotekoinen saari lähellä Tsukijin kalatukkutoria. Asiakaskuntaan kuuluukin paljon Tsukijin työntekijöitä, jotka tulevat Tsukishimaan asianmukaisesti saappaat jalassa, mutta yhtä hyvin opiskelijoita, ystävyksiä ja perheitä. Tsukishiman monjayaki-ravintoloissa on hyvin rento ja välitön tunnelma, ja ateria onkin hauska kokemus myös matkailijalle.

Monjayaki-ravintoloita on Nishinaka-kadulla vieri vieressä.

Tämän monja-ravintolan nimi on Tanpopo eli voikukka.

Monja-ravintoloita on Nishinaka-pääkadun varrella vieri vieretysten, joten eteen voi tulla valinnan vaikeus. Suosituimpiin paikkoihin voi joutua jopa jonottamaan illalla. Monjayaki-ravintolan tunnistat noren-oviverhoon kirjoitetusta sanasta monja eli もんじゃ, tai yksinkertaisesti kurkistamalla sisään.

Aterioinnin jälkeen kannattaa tutustua Tsukishimaan tarkemmin. Jättimäisten pilvenpiirtäjien puristuksiin jäävällä tekosaarella voi saada pienen aavistuksen siitä, millainen Tokio oli yli sata vuotta sitten. Sivukujilla on aivan omanlaisensa tunnelma, ja tokiolaisten tapa tuoda vihreyttä keskelle kaupunkia tulee sekin tutuksi.

Toinen Tsukishiman ja samalla Tokion oma erikoisuus on tsukudani, makeassa soijakastikeliemessä marinoidut lisukkeet. Alueelta löytyvät myös perinteiset senbei-riisikeksikaupat ja kalakaupat.

Missä? Tsukishima sijaitsee Tsukijin kalatorin vieressä toisella puolella kanaalia. Lähin metroasema: Tsukishima (Ōedo- ja Yūrakuchō-metrolinjat). Katso tarkempi kartta Tokyo Metro -sivuilta

Perinteistä Japania etsiville: Kurashiki

Lupasin jo kauan sitten kertoa pieniä matkajuttuja Japanista. Seuraavaa matkaa odotellessani palaan arkistoihini. Ensimmäisenä sieltä löytyi Okayaman prefektuurissa sijaitseva Kurashiki, joka tunnetaan vanhan Japanin tunnelmaa huokuvasta Bikan-korttelistaan.

Ostoskujan lasikattoon oli ripustettu valokuvanäyttely. Aika hauska!

Kurashikiä oli minulle suositellut jo vuosia aikaisemmin tokiolainen ystävättäreni. Hän oli kertonut Edo-kaudelta (1603–1867) peräisin olevasta kanaalin halkomasta korttelista, jonka vanhoissa varastorakennuksissa toimii nykyään pieniä gallerioita ja sieviä kauppoja ja kahviloita. Kura (倉) tarkoittaa varastoa, ja aikoinaan noissa sievissä rakennuksissa säilytettiin riisiä.

Joten kun Kurashiki näytti osuvan matkamme varrelle, pysähdyimme sinne yhdeksi yöksi eräänä lokakuisena päivänä herra Hiramen kanssa.

Jos aikaa olisi ollut yhtään enemmän, olisin suunnannut ensin Okayaman linnaan sekä Kōrakuen-puutarhaan, joka on yksi Japanin kolmesta kauneimmasta puutarhasta. Kaksi muuta ovat Kenrokuen Kanazawassa ja Tōhokun maanjäristyksessä kolme vuotta sitten pahoin kärsinyt, mutta sittemmin uudelleen avattu Kairakuen Miton prefektuurissa. Koska yhdessä iltapäivässä ei kaikkea ehdi, ja koska hämärä laskeutuu syksyisessä Japanissa jo viiden aikaan iltapäivällä, jäi puutarhavierailu seuraavaan kertaan.

Kurashiki oli joka tapauksessa vierailun väärti. Aloitimme perinteisestä katetusta ostoskadusta, jota pitkin pääsi Bikan-kortteliin. Matalat rakennukset säihkyivät valkoisina ja monia koristi perinteinen musta ruudutus. Onneksi alue säästyi toisen maailmansodan amerikkalaispommituksilta!

Rikšankin kyytiin olisi voinut hypätä, mutta me jatkoimme matkaa jalan. Niin, tiesitkö, että rikša on kotoisin Japanista? Jinrikisha (人力車) tarkoittaa ihmisen (jin) vetämää kärryä (riki – voima, sha – kulkuväline), ja ne olivat 1800-luvun lopulla tyypillinen kulkuneuvo. Nykyään rikšoja näkee perinteisissä turistikohteissa, kuten Tokion Asakusassa ja Kurashikissa.

Bikan-korttelia halkoo kanaali, jonka molemmin puolin on kauppoja, gallerioita ja herkkupuoteja. Kaunista kanaalinäkymää koristavat istutukset ja itkupajut. Venekyytiinkiin olisi päässyt. Ja kyllä, myös Japanissa oli aikoinaan tapana käyttää tällaisia vietnamilaistyylisinä nykyään pidettyjä riisihattuja!

Tämän liikkeen edustalla olevista tykötarpeista voinee aavistella, mitä kaupassa myydään… Itse asiassa se sanotaan noren-oviverhossakin: kyseessä on sakekauppa.

Ennustaja luki nuoren tytön kädestä tämän tulevaisuutta joutsenten uiskennellessa taustalla.

Ja verkkaisen kävelyn ja kaupoissa haahuilun jälkeen hämärä laski yllättäen. Vielä ehti kuitenkin herkkukauppaan, josta lähti tuliaisiksi (omiyage) dangoja eli makeita riisipalloja. Tuliaiset ovat velvollisuus Japanissa: missä tahansa vieraillaankin, on perheelle, ystäville ja työkavereille tuotava tuliaisia. Kaikki syötävä on tietenkin enemmän kuin tervetullutta.

Kurashiki sijaitsee Okayaman prefektuurissa Länsi-Japanissa Hiroshiman ja Ōsakan välissä. Okayamaan pääsee Tokiosta shinkansenilla, matka kestää 3,5–4 tuntia, tai vaihtoehtoisesti lentäen tai yöbussilla. Okayamasta jatketaan Kurashikiin paikallisjunalla, matkaan menee noin 15 minuuttia.

Kanaalinvarren tunnelman ja kauppojen lisäksi alueelta löytyy useita museoita, mm. arvostettu Oharan taidemuseo.

Lisätietoa:

• Okayama Japan
• Japan National Tourism Organization
• Japan Guide