Hiroshima mon amour -elokuvan Emmanuelle Riva on kuollut

Ranskalainen näyttelijätär Emmanuelle Riva kuoli eilen 89 vuoden ikäisenä. Riva teki pitkän uran sekä elokuva- että teatterinäyttelijänä, mutta parhaiten hänet muistetaan ensimmäisestä elokuvaroolistaan Alain Resnaisin ohjaamassa ja Marguerite Durasin käsikirjoittamasa elokuvassa Hiroshima mon amour (suom. Hiroshima, rakastettuni).

Ranskalais-japanilaista yhteistuotantoa oleva elokuva kertoo ranskalaisnaisen (Riva) ja japanilaismiehen (Eiji Okada) vuorokauden pituisesta rakkaussuhteesta, jonka tapahtumapaikkana on atomipommin jälkeinen Hiroshima.

Vuonna 1959 ilmestynyt elokuva edustaa ranskalaista uutta aaltoa ja on sekä dialogiltaan että kuvaukseltaan hyvin tyylitelty. Mies toteaa: ”Et ole nähnyt mitään Hiroshimassa” ja nainen väittää vastaan: ”Olen nähnyt kaiken”, mutta lueteltuaan mitä kaikkea hän on Hiroshimassa nähnyt, mies toteaa uudestaan: et ole nähnyt mitään Hiroshimassa (alla oleva video, dialogi alkaa kohdasta 1.20).

Hiroshima, rakastettuni onkin noussut elokuvaklassikoksi, jota mielellään suosittelee.

Maistiaisia Japanista: savustetut osterit

”Siellä on yksi säilyketölkkikin”, totesi tokiolaisystävä ojentaessaan pienen tuliaiskassin. Tarkempi silmäily osoitti, että kyseessä oli hiroshimalainen erikoisuus, savustetut osterit liemessään. Savustuspuuna on käytetty kirsikkapuuta, joka antaa ostereille oman säväyksensä.

Ostereita maisteltiin alkupalana. Kylmä sake olisi ollut omiaan niiden kanssa, mutta valkoviinikin kävi mainiosti. Savustetut osterit olivat pehmeitä, maku ja tekstuuri muistutti hiukan maksaa. Kerta kaikkiaan erinomaista.

On täysin sattumaa, että maistelimme hiroshimalaisia savustettuja ostereita sinä historiallisena päivänä, jolloin ensimmäinen Yhdysvaltain istuva presidentti vieraili kaupungissa.

Uutisissa usein sanotaan, että Hiroshimaan pudotettiin atomipommi. Tarkempaa olisi sanoa, että amerikkalaiset pudottivat Hiroshimaan atomipommin. Että se oli salassa pidetty, aivan uusi ase. Että atomipommin pudotus oli sotarikos, verilöyly vertaansa vailla. Miten niin vertaansa vailla? Koska koskaan ennen eivät ole myös seuraavat sukupolvet kärsineet isiensä ja äitiensä kokemasta verilöylystä erilaisten sairauksien muodossa.

Mutta se politiikasta. Hiroshima on vierailun arvoinen paikka ja sen osterit erinomaisia.

Obaman Hiroshiman vierailusta

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vierailee Hiroshimassa, on tänään kerrottu julkisuuteen. Hienoa. Se on ensimmäinen askel. Obamasta tulee näin ensimmäinen Hiroshimassa vieraillut Yhdysvaltain istuva presidentti. Häntä ennen Hiroshimassa on vieraillut ainoastaan Jimmy Carter, mutta vasta presidenttikautensa jälkeen.

Obama ei toki matkusta varta vasten Hiroshimaan, vaan vierailee kaupungissa Japanissa pidettävän G7-kokouksen yhteydessä. Moni olisi tosin toivonut Obaman osallistuvan Hiroshiman atomipommi-iskun vuosipäivän muistotilaisuuteen, mutta parempi tämäkin kuin ei mitään.

Kerry Hiroshimassa ja miten YLE siitä uutisoi

Kerryllä tunteellinen hetki Hiroshiman muistomerkillä, kuiskasi jotain japanilaiskollegalleen – video

Jos et ole lukenut päivän uutisia, arvaisitko, miltä sivustolta ylläoleva otsikko on peräisin?

Iltapäivälehti? Seiska (jos Seiskaa kiinnostaisi ulkomaanuutiset)? Kenties jokin satiirilehti?

Ei. Tämä otsikko on Suomen eduskunnan alaisuudessa toimivan valtakunnallisen julkisen palvelun yleisradiotoimintaa harjoittavan viestintäyhtiön Yleisradion tyylinäyte. Itse uutinen jatkaa samalla tyylillä:

Kerry ei pitänyt puhetta seremonian aikana, mutta hänen kietoi kätensä Japanin ulkoministeri Fumio Kishidan ympärille, ja kuiskasi jotain Hiroshimasta kotoisin olevan Kishidan korvaan.

Voimme vain arvailla, mitä tänä vahakabinetista karannut amerikkalaispoliitikko supisi Japanin ulkoministerin korvaan. Ehkä hän kysyi, että kuinka monta sinun sukulaistasi me pistettiin savuksi? Kuka ties kuiskutteli vihjailuja tulevista maanjäristyksistä ja tulvista tai ihan vaan toiveestaan päästä vessaan. Tai ehkä hän vain laskeskeli, että tämä näyttää hiton hyvältä kameroiden edessä.

Hiroshiman atomipommista 70 vuotta – entä miten siitä uutisoidaan?

Tänään, elokuun 6. päivänä 2015, on kulunut 70 vuotta siitä, kun Yhdysvallat pudotti atomipommin Japanin Hiroshimaan. 75 000 ihmistä kuoli välittömästi, ja vuoden loppuun mennessä kuolleiden määrä oli noussut jo 140 000:een. Näissä luvuissa ei ole mukana loukkaantuneita eikä kotinsa ja elinkeinonsa menettäneitä, eikä liioin tulevina vuosina erilaisiin sairauksiin kuolleita.

Amerikkalaiset sotilaat tulivat pian pommituksen jälkeen tarkistamaan tuhoja. Se, mitä he näkivät ja kirjasivat ylös ei estänyt Yhdysvaltoja iskemästä uudella atomipommilla vain kolme päivää myöhemmin. Nagasakissa kuolleista suurin osa oli naisia, lapsia ja vanhuksia.

Atomipommien uhreja on muistettu tänään Hiroshimassa. Kutsut tilaisuuteen oli lähetetty noin sadalle eri maan edustajalle. Barack Obama jätti jälleen kutsun käyttämättä (ehkä hänellä oli purukumi loppu?), mutta lähetti paikalle suurlähettiläs Caroline Kennedyn. Suomea edusti suurlähettiläs Manu Virtamo, joka on ennen Tokion pestiään tehnyt pitkän uran Suomen Yhdysvaltain suurlähetystössä.

—- o0o —-   —- o0o —-   —- o0o —-   —- o0o —-

Kun tänä vuonna ollaan juhlittu toisen maailmansodan loppumista oikein urakalla ja angloamerikkalaisia sotilaita hurmiohengessä ylistäen, miten mahdetaan Hiroshimaa ja Nagasakia muistaa? Suomalaisena minua kiinnostaa tietenkin eniten kotimaani uutisointi. Tehdäänpä siis pieni lehdistökatsaus netissä.

Obama halutaan Hiroshiman ja Nagasakin atomipommin uhrien muistotilaisuuteen

Kuten kaikki hyvin tietävät, pudotti Yhdysvallat kaksi atomipommia Japaniin elokuussa 1945. Ensimmäisen Hiroshimaan ja toisen kolme päivää myöhemmin Nagasakiin. Kymmeniätuhansia ihmisiä kuoli hetkessä ja lisää tulevien kuukausien ja vuosien aikana. Yhdysvallat ei ole pyytänyt näitä pommituksia anteeksi, eikä yksikään amerikkalainen presidentti ole vieraillut kaupungeissa.

Kun Barack Obama valittiin Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 2009, odotukset olivat korkealla. Yhdysvalloilla piti viimein olla presidentti, joka kunnioittaisi… niin, mitä? Kansainvälisiä lakeja? Ihmisoikeuksia? Kanssaihmisiä ja muita kansoja? No, jotakin kuitenkin, sillä ennen kuin Obama ehti tehdä vielä mitään, hänelle jo luovutettiin Nobelin rauhanpalkinto.

Hiroshimassa ja Nagasakissa odotettiin Obamaa vierailulle. On odotettu nyt kuuden vuoden ajan. Turhaan. Näyttää siltä, että ei Obamasta tullut ensimmäistä amerikkalaispresidenttiä, joka olisi vieraillut noissa kahdessa kaupungissa.

Vaan vielä on mahdollisuus! Internetissä on nimittäin kesäkuun lopulla julkaistu avoin kirje, jossa kehotetaan Barack Obamaa osallistumaan atomipommi-iskun uhrien 70. muistotilaisuuteen Hiroshimassa ja Nagasakissa.

Avoimen kirjeen voi lukea ja allekirjoittaa täällä. Jo yli 10 000 on allekirjoittanut, sinä voit olla seuraava! Ja hyvä on huomata, että nimenomaan amerikkalaiset ihmiset ovat käynnistäneet tämän kampanjan.

Atomipommien uhreja muistetaan Hiroshimassa 6. elokuuta ja Nagasakissa 9. elokuuta.

Lähde: The Asahi Shimbun Asia & Japan Watch: Online campaign spreading worldwide urging Obama to visit Hiroshima, Nagasaki (2015)

69 vuotta atomipommeista – Joko me unohdamme?

Muistomerkki Nagasakin rauhanpuistossa

Atomipommien uhreja muisteltiin Hiroshimassa kolme päivää sitten. Tänään on Nagasakin vuoro.

Elokuun yhdeksäntenä päivänä vuonna 1945 Yhdysvallat pudotti ”Paksukaiseksi” (Fat man) nimetyn atomipommin Nagasakiin. Se räjähti noin 500 metrin korkeudella kaupungin laidalla. Pommin räjähdyspisteen alla oli kristillinen kirkko.

Hiroshiman kolme päivää vanhat tapahtumat uusiutuivat Nagasakissa. Ensin välähti kirkas valo, jota seurasi pimeys ja jyrisevä räjähdysääni. Paineaalto tuhosi kaiken allaan. Tuhansien asteiden kuumuinen tulimeri pyyhkäisi yli kaupungin.

Atomipommista selvinneet, hibakusha, ovat kertoneet helvetillisistä näkymistä. Paineaalto oli pullauttanut monelta silmät päästä, kasvot olivat muodottomat, iho roikkui kaistaleina käsistä ja jaloista. Monilta paineaalto oli repinyt vaatteet kokonaan päältä, toisilla oli vain riekaleita yllään. Ihmiset huusivat janoaan, mutta kuolivat juotuaan radioaktiivista vettä. Sitten satoi. Mutta sadevesi oli mustaa ja voimakkaan radioaktiivista.

Pelkästään tuona päivänä noin 74 000 ihmistä menetti henkensä Nagasakissa. Seuraavien päivien ja viikkojen aikana ihmisiä kuoli vammoihinsa ja atomipommin aiheuttamiin sairauksiin. Syövät ja leukemia tulivat Nagasakin asukkaille tutuiksi, ne saattoivat puhjeta vuosien tai jopa vuosikymmenten jälkeen.

                         —o0o—    —o0o—    —o0o—   —o0o—   —o0o—   —o0o—

Suomalaiset viestimet näyttävät unohtaneen Hiroshiman ja Nagasakin vuosipäivät kokonaan. Ei sanaakaan Ylen sivuilla, ei Hesarissa. Tein pienen kierroksen maakuntalehdissäkin, enkä löytänyt mainintaakaan. Miksi? Aiemmin oli yleensä vähintään STT:n lyhyt uutissähke ja kuva taivaalle lehahtavista rauhankyyhkyistä tai jokeen lasketuista lyhdyistä. Se on symboli, jolla muistutetaan rauhan tärkeydestä. Symboli, joka tosin etäännyttää tavallisen lukijan ydinsodan todellisista kauhuista, mutta sen sanoma on joka tapauksessa tärkeä.

Kun Yle kuitenkin muistaa tänään kirjoittaa Japania uhkaavasta uudesta taifuunista, tuntuu atomipommien unohtaminen sitäkin oudommalta. Kertomatta jättäminen on siis valinta.

Aben puhe Hiroshiman muistotilaisuudessa. Keltaisella olevat rivit on kopioitu suoraan viime vuoden puheesta.

Uutisoitavaa kun olisi ollut muutenkin. Japanin pääministeri Shinzō Abe piti Hiroshiman muistotilaisuudessa puheen, joka oli suora kopio edellisvuoden puheesta. Vain vuosipäivä oli muutettu, sekä kohta, jossa puhuttiin kaskaiden sirityksestä. Tänä vuonna Hiroshimassa satoi, eivätkä kaskaat sirittäneet.

Kopiopuheen huomasi paikallispoliitikko, joka kirjoitti siitä Twitteriin. Skandaali ei kuitenkaan päässyt Japanin valtamediaan, ja länsimaista aiheesta näyttää kirjoittaneen lähinnä Wall Street Journal.

Vasemmalla viime vuoden, oikealla tämän vuoden puhe. Sinisellä on merkitty muutetut kohdat.

Nagasakin pormestari Tomihisa Taue puolestaan puhui muistopuheessaan jälleen ydinaseitten kieltämisen puolesta ja kritisoi Japanin hallitusta voimakkain sanoin sen aikeista muuttaa Japanin sodanjälkeistä rauhanomaista perustuslakia. Kansalaisten ja maan älymystön suuresta vastustuksesta ja lukuisista mielenosoituksista huolimatta pääministeri Abe on runnomassa läpi lakia, joka sallisi Japanin puolustusjoukoille (jieitai) nk. kollektiivisen puolustamisen eli mahdollisuuden avustaa hyökkäysten kohteeksi joutuneita liittolaisia. Käytännössä se tarkoittaisi, että Japani voisi osallistua täysvaltaisena armeijana Yhdysvaltojen sotiin.

                         —o0o—    —o0o—    —o0o—   —o0o—   —o0o—   —o0o—

AJW:n artikkeli amerikkalaisista koulukirjoista, klikkaa suuremmaksi.

Atomipommi on sotarikos, josta Yhdysvaltoja ei ole tähän päivään mennessä tuomittu. He eivät ole koskaan pyytäneet anteeksi atomipommituksia, eikä yksikään amerikkalainen presidentti ole vieraillut Hiroshimassa tai Nagasakissa, lukuisista kutsuista huolimatta.

Atomipommeja on myös kuvattu maailman suurimmaksi ihmiskokeeksi. Molemmat kaupungit oli säästetty suuremmilta tuhoilta, jotta atomipommien vaikutuksia voitaisiin kunnolla tutkia. Näin toki tehtiinkin. Amerikkalaislääkärit ovat tutkineet vuosikausia atomipommien uhreja. Hoitoa tai apua ei heiltä kuitenkaan ole herunut.

Amerikkalaiskoululaisille asia esitetään toisin. Japanilaisen Asahi shinbun -sanomalehden englanninkielisillä sivuilla kerrotaan, että amerikkalaisissa koulukirjoissa atomipommien aiheuttamaa tuhoa vähätellään. Kuolleiden määrää ei kerrota lainkaan, tai lukua on pienennetty.

Koulukirjoissa ohitetaan myös atomipommien epäinhimillisyys kokonaan ja sitä vastoin kerrotaan, kuinka atomipommien ansiosta sota loppui ja ainakin miljoona amerikkalaissotilasta säästi henkensä.

Amerikkalainen sotapropaganda elää ja voi siis hyvin. Itsetutkiskelun aika ei näytä olevan vieläkään, 69 vuotta tapahtumien jälkeen.

Surullisinta on silti se, että edes Japanin omat päättäjät eivät opi omasta historiastaan.

Nenäverenvuodosta atomipommin ja Fukushiman jälkeen

Veri

Kun tein luokassa muistiinpanoja
pääni alhaalla painuksissa
niin yht’-äkkiä
pisara verta tipahti kynälleni.

Taukoamatta
veri nenästä valui taukoamatta
värjäten sanat, tehden ne punaisiksi.
Kuolema
se nostaa päätään jostain sydämeni pohjalta, odottaen.

Kuolema!
Mutta minä en halua kuolla
atomipommin tähden.
Minä en halua kuolla hiljaa vaieten.
Onko oikein että pommi
putoaa ja ihmishenget riistää
missä tahansa?
Pakottaen kaltaiseni
samaan kurjaan kohtaloon
missä tahansa?

Minä en halua kuolla!

Vaivihkaa vilkaisen kättäni, hihan sisään
– kuoleman merkkiä ei vielä näy siellä.

Koichi Tokuno,
11-luokkalainen poika (5. luokalla vuonna 1945)
Suomentanut Eila Salomaa englannin kielestä.

Runo on kirjasta Hiroshiman lapset (Lasten Keskus, 1984), johon on koottu hiroshimalaisten lasten kertomuksia atomipommista ja sen vaikutuksista.

Kouluaineet on kirjoitettu kuusi vuotta sen jälkeen kun Yhdysvallat pudotti atomipommin Hiroshimaan elokuun kuudentena päivänä vuonna 1945. Otteita aineista löydät edellisestä postauksesta.

Hiroshiman lasten kertomukset ovat uudella tavalla ajankohtaisia nyt, kun vanhat viholliset ja ydinasevallat USA ja Venäjä ovat jälleen toistensa kimpussa.

On hyvä muistaa, että Yhdysvallat ei ole koskaan pahoitellut pudottamiaan atomipommeja eikä niiden aiheuttamaa tuhoa ja inhimillistä kärsimystä. Päinvastoin, se puolustelee niitä yhä ja pitää toimiaan oikeutettuna.

Fukushiman jälkeen

Runo on ajankohtainen myös toisesta syystä. Fukushiman ydinvoimalaonnettomuudesta on kulunut vain kolme vuotta ja moni kertoo jo nyt vastaavanlaisista nenäverenvuodoista kuin runon kirjoittanut poika.

Ihmisiä kuolee tällä hetkellä Japanissa hämmästyttävän nopeasti eteneviin syöpiin, yhtäkkisiin sydämenpysähdyksiin ja sairauksiin, joita ei lyhyissä uutisissa edes nimetä. Täysin terveet ihmiset, nuoret tai vanhat, eivät yhtenä aamuna herääkään uuteen päivään.

Meille Eurooppaan nämä pienet kuolinuutiset eivät edes yllä. Japanissa niiden mahdollinen yhteys Fukushiman tapahtumiin ja radioaktiiviseen säteilyyn ohitetaan johdonmukaisesti.

Toki meillä kaikilla vuotaa joskus verta nenästä. Pitäisikö sellaisesta siis vetää jotakin johtopäätöksiä? Japanin viranomaisten mielestä tietenkään ei. Ainakaan virallisesti.

Mutta mitä mahtoi Akitan prefektuurin kuvernööri Satake Norihisa tykönänsä miettiä sen jälkeen, kun häneltä itseltään alkoi yhtäkkiä, kesken puheen, vuotaa verta nenästä niin, ettei siitä meinannut tulla lainkaan loppua? Puheen hän piti toukokuun 26. päivä 2014. Kuvernööri oli vieraillut edellisenä päivänä Tokiossa.

Tapahtuma tallentui videolle; kuvernööri huomaa verenvuodon kohdassa 15.55.

Lisäys 15.9.2014: Lue myös juttu Fukushimasta, nenäverenvuodosta ja Oishinbo-mangasta: AJW /Long-running manga triggers uproar with Fukushima scenes

Hiroshiman lapset atomipommituksesta

”Olin leikkimässä piiloa kaverini luona, kun meidän päällemme putosi jotakin, jota luulin isoksi tulipalloksi. Kun ryömin pois pöydän alta, jossa olin piilossa, koko talo ympärillä oli tulessa.” Yaeko Sasaki, 5-luokkalainen tyttö (5-vuotias v. 1945)

”Ollessamme koulun pihalla leikkimässä näimme lentokoneen lähestyvän, mutta jatkoimme leikkimistä, sanoimme vain toisillemme: ’Miksi ne antoivat vaara ohi -merkin?’ Äkkiä välähti salamantapainen, ja kätkin kasvoni käsiin. Kun avasin silmät ja katsoin ympärilleni, oli pimeää enkä nähnyt mitää. Kun tunnustelin ympäristöäni, tuli valoisaa. Ajattelin lähteä kotiin, ja huomasin, että kaikki talot ympärillä olivat tuhoutuneet ja tulipalo riehui joka puolella.  […]

Kuljeskelin vain ympäriinsä etsien, ja silloin kuulin siskon huutavan minua. Kauhistuin, kun näin hänet, sillä hän oli yltä päältä veressä. Katsoin itseäni: molempien käsivarsieni ja jalkojeni iho oli irronnut ja roikkui riekaleina. En ymmärtänyt, mitä tämä kaikki tarkoittti ja pelästyin niin, että puhkesin itkuun.” Masatada Aeda, 9-luokkalainen poika (3. luokalla v. 1945)

”Luin yksikseni läksyjä koulussa. Kello oli noin kahdeksan. Äkkiä välähti valo, ja heti sen jälkeen pimeni. Samalla hetkellä katto romahti alas, ja jäin sen alle. Kuljin pulpettien ali ja pääsin ulos. Kun tulin ulos, joka puolella roihusi tulipalo, kuin tulimeri. Myös koulu paloi roihuten. Menin kotiin, mutta sekin oli liekeissä.” Yasushi Haraki, 8-luokkalainen poika (2. luokalla v. 1945)

”Makasin maassa. Saatoin nähdä, mutten pystynyt puhumaan. Äiti tyhjensi taloamme kiireesti. Olin suunnattoman vihainen. Suljin silmäni, mutten saanut unta, sillä haavojani särki. Vähän ajan kuluttua näin suljettujen silmäluomieni läpi jotain punaista ja avasin silmäni. Tulipalo levisi talosta taloon. Purin hampaani tiukasti yhteen, kun katselin, miten kotimme paloi maan tasalle. Tulimeri levisi joka suuntaan eikä osoittanut laantumisen merkkiä.” Shizuo Sumi, 7-luokkalainen poika (1. luokalla v. 1945)

”Isoisän naapuritalon edessä makasi mies. Hän oli niin pahoin palanut, ettei voinut sanoa oliko hän nuori vai vanha. Me kannoimme sen onnettoman kuistille ja panimme hänet peiton päälle ja panimme tyynyn hänen päänsä alle. Pian hän muuttui kolme kertaa niin suureksi kuin oli ollut. Hän tuli keltaiseksi ja paisui. Hänen ruumiinsa oli täynnä kärpäsiä. Hän vaikeroi hiljaa ja haisi pahalta. Hän huusi jatkuvasti vettä.” Ikuko Wakasa, 5-luokkalainen tyttö (5-vuotias v. 1945)

”Vanhin veli oli palanut kasvoista, käsistä ja jaloista, ja hänen piti maata sängyssä kaksi kuukautta. Toinen veli, se minua vähän vanhempi, joutui makaamaan kolme kuukautta kuten minäkin. […] Äiti oli vakavasti loukkaantunut, mutta hän valvoi monta yötä ja hoiti meitä kaikkia kolmea.” Toshie Tanabe, 6-luokkalainen tyttö (1. luokalla v. 1945)

”Äidillä oli kova työ hänen hoitaessaan viiden ihmisen haavoja päivittäin. Siteet tulivat aina heti uudestaan tahmaisiksi märästä. Monta kertaa ajattelin, että mädännyn kuoliaaksi.” Yasuko Ise, 10-luokkalainen tyttö (4. luokalla v. 1945)

”Miehitysjoukkojen auto haki [siskon] monta kertaa klinikalle tutkittavaksi. Mutta hän valitti, ettei hänelle annettu mitään hoitoa ja ettei tutkimus auttanut mitään.” Hiroko Harada, 5-luokkalainen tyttö (5-vuotias v. 1945)

”Yhtäkkiä [isä] sanoi hiljaa: ’Se oli todellinen helvetti.’ Kivun takia hän ei voinut maata paikoillaan, vaan nousi vähän väliä istumaan hetkeksi ja laskeutui taas kyljelleen. Oli kauheaa nähdä, kuinka hän kärsi. Hänen äänensä kävi yhä heikommaksi. Hän oli kuitenkin yhä tajuissaan. Hän yritti kovasti puhua kirjoittaen sanat sormellaan mattoon. Mutta isosiskokaan ei saanut niistä selvää. Tällä tavalla hän taisteli tuskissaan tunnin ajan ennen kuin lopulta kuoli. Mutta lopulta hän laittoi tyynyn rauhallisesti päänsä alle, risti kädet rinnalleen, sulki silmänsä ja kuoli kuin olisi nukahtanut.” Toshiko Nagano, 5-luokkalainen tyttö (5-vuotias v. 1945)

”Surullisinta oli, että menetin veljen, siskon ja isoäidin. Isoäiti oli juuri laskostamassa sänkyvaatteita, kun talo sortui, ja hän jäi kattopalkkien alle. Hän huusi apua, mutta palkit olivat liian raskaita isän yksinään nostaa. Sisko tuotiin kolme päivää pommituksen jälkeen, mutta hän oli menettänyt niin paljon verta, että kuoli kaksi päivää myöhemmin. Veli oli hukassa nelisen kuukautta. Sitten eräänä päivänä kuulimme, että hänet oli löydetty, mutta kun menimme katsomaan häntä, emme nähneet kuin muutaman napin.” Yasuo Fujita, 6-luokkalainen poika. (5-vuotias v. 1945)

”Kun [isoäiti] palasi viikon kuluttua, kysyin: ’Missä äiti on?’ ’Toin hänet selässäni’, hän vastasi. Olin oikein onnellinen ja huusin: ’Äiti!’ Mutta kun katsoin tarkemmin, näin että hän kantoi vain reppua. Olin pettynyt. […] Sitten isoäiti laski repun maahan ja otti siitä muutamia luita ja näytti niitä kaikille. Siinä oli äidin kultahammas ja pala kyynärluuta. En vieläkään ymmärtänyt.” Keiko Sasaki, 6-luokkalainen tyttö (6-vuotias v. 1945)

”Lehdissä kirjoitettiin, että Amerikka on tehnyt vetypommin, ja kun kysyin äidiltä siitä, hän sanoi, että vetypommi on monta kertaa niin voimakas kuin atomipommi. Ihmettelin kovasti. Kun kasvan isoksi, haluan lopettaa kaikki sodat. Nytkin ihmiset sotivat Koreasssa ja monet lentokoneet kuljettavat siellä pommeja. Minun on sääli korealaisia.” Daiji Nakamura,  6-luokkalainen poika (5-vuotias v. 1945)

”Arpi pysyy kasvoissani loppuelämäni. Miksi olen niin tietoinen tuosta arvesta? Koska ihmiset alkoivat kiusata ja pilkata minua sen vuoksi ja kutsuivat sitä pikadon-arveksi. Ajattelin, että asiat voisivat olla paljon huonommin, ja pysyin hiljaa mainitsematta mitään isälle ja äidille.” Etsuko Fujioka, 11-luokkalainen tyttö (5. luokalla v. 1945)

”Monet menettivät rahansa ja kotinsakin ja heistä tuli kerjäläisiä. Meidän pitäisi auttaa noita ihmisiä. Haluan kerjäläisten ja kaikkkien elävän rauhassa ja onnellisina, käsi kädessä ja onnellisina yhdessä.” Noriko Takemura, 5-luokkalainen tyttö (4-vuotias v. 1945)

”Hiroshiman kaduista on tullut likaisia eikä lapsilla ole mitään leikkipaikkaa. Atomipommi on hyvin, hyvin paha. Rukoilen joka päivä, että maailmassa olisi rauha.” Kiyoko Tsuga, 5-luokkalainen tyttö (5-vuotias v. 1945)

Otteet ovat kirjasta Hiroshiman lapset (Lasten keskus, 1984, kääntänyt englannin kielestä Eila Salomaa), johon on koottu Hiroshiman lasten kirjoittamia kouluaineita kuusi vuotta atomipommituksen jälkeen.

Yhdysvallat pudotti atomipommin Hiroshiman keskustaan elokuun kuudentena päivänä vuonna 1945. Yksi ainoa pommi tuhosi lähes koko kaupungin maan tasalle ja tappoi hetkessä noin 80 000 ihmistä. Vuoden loppuun mennessä kuolleiden määrä oli noussut 140 000:een. Lopullista määrää ei pystytä sanomaan, sillä atomipommisairaudet tappavat pitkällä aikavälillä ja siirtyvät myös sukupolvelta toiselle.

Kuvat ovat Hiroshiman atomipommimuseosta ja sen ympäristöstä.

 

Hiroshima ja Nagasaki raivoissaan USA:n uusista plutoniumkokeista

Samaan aikaan, kun saamme lukea Fukushiman uusista radioaktiivista vuodoista, joista uutisten mukaan ei ole haittaa (hmm…) asukkaille, on toinen Japania ja koko muuta maailmaa koskettava uutinen jäädä kokonaan huomiotta.

Uutistoimisto Kyodo uutisoi eilen, että Yhdysvallat on tehnyt viime huhti-kesäkuussa jälleen uuden plutoniumkokeen, jolla se testasi ydinasearsenaalinsa toimivuutta. Ydinkoe tehtiin ”Z machine” -koneilla New Mexicossa samaan aikaan, kun presidentti Barack Obama piti rauhanpuhettaan Berliinissä. Puheessaan hän lupasi vähentävää Yhdysvaltojen ydinaseiden määrän kolmanneksella – mitä hän oli lupaillut jo viime vuonna Prahassa.

Sekä Hiroshiman että Nagasakin pormestarit ovat lähettäneet Obamalle kirjeet, joissa he arvostelevat Yhdysvaltojen uusia ydinkokeita kovin sanoin. Hiroshiman pormestari Kazumi Matsui sanoo olevansa raivoissaan, kun taas Nagasakin pormestari Tomihisa Taue sanoo Yhdysvaltojen pettäneen monen ihmisen luottamuksen. Heidän lisäkseen Hiroshiman kuvernööri Hidehiko Yuzaki  kirjoittaa omassa kirjeessään Obamalle, että Yhdysvaltojen pitäisi toimia esimerkkinä ydinaseiden riisunnassa, mutta toimillaan se vesittää lupauksensa.

Obaman valtakaudella on tähän mennessä suoritettu yhdeksän ydinkoetta.

Lue lisää aiheesta:
Japan Times
Global Post
NTI
Yahoo news