Froteepyyhkeen eläinhahmot

Vaihteeksi kevyt kulttuurijuttu. Kaikki Japanin kävijät ovat varmasti törmänneet pieniin japanilaisiin froteepyyhkeisiin nimeltään taoru (tulee englannin sanasta towel).

Tämä pitkä ja kapoinen, hyvin ohut pyyhe toimii niin pään ympäri sidottavana hikiliinana kuin paikallisessa sentōssa eli korttelikylpylässä kylpypyyhkeenä, samoin käsipyyhkeenä tai jalkapyyhkeenä, jos on menossa vaikka jalkakylpyyn (ashiyu). Se vaan on niin näppärä: ei vie paljon tilaa, sitä voi käyttää pesusienenä jolla hinkaa selänkin, ja kuivaksi väännettynä se menee taas pyyhkeestä, ja lopuksi se on helppo pestä vaikka käsialtaassa (miksei myös pesukoneessa) ja kuivaa nopeasti tuulessa.

No, tämän superhypermonikäyttöpyyhkeen käyttötavoista enemmän joskus toiste, nyt kiinnitämme huomiota tämän nimenomaisen pyyhkeen kuvitukseen. Sillä tästäpä oppii ulkomaalainen muutaman sanan japaniakin! Eläinten nimet on romanisoitu, mutta ei sillä nykyisin suositulla menetelmällä. Lausuntaohjeet laitan sulkuisin. Kas näin:

Ihan ensimmäisenä, vasemmassa yläkulmassa komeilee hebi (hebi) eli käärme. H on lausuttava, sillä ebi on puolestaan katkarapu. Muistisääntö numero yksi.

Seuraavana on vuorossa usagi (usagi) eli jänis.

Helppoa kuin heinänteko! Seuraavana on uma (uma) eli hevonen.

Saru (saru) eli apina.

Ei, se ei ole juovikas kissa vaan tora (tora) eli tiikeri.

Yksi äänne muuttuu edellisestä, ja eläin on aivan toinen: tori (tori) eli kana.

Ensimmäinen vaikeampi! Hituzi (hitsudzi) eli lammas romanisoitaisiin nykyään muotoon hitsuji. Väitän, että meille suomalaisille aika vaikea lausua, etenkin monta kertaa peräperää…

Nezumin eli hiiren (tai rotan) zeta on soinnillinen (nežumi).

Ushi (uši) eli lehmä.

Inoshishi (inošiši) eli villisika.

Ja viimeisenä vaikkei missään nimessä vähimpäisenä tatu (tatsu) eli lohikäärme, joka nykyään romanisoitaisiin muodossa tatsu.

Joko tunnistit? Kyllä, siinä ovat kuvattuna kaikki kiinalaisen horoskoopin eläimet!

Lafcadio Hearnin kuolinpaikka Tokiossa

Tässä sijaitsi Lafcadio Hearnin eli Yakumo Koizumin viimeinen kotitalo.

Lanseeraamattomassa sarjassamme Tokion pienet yllätykset törmätään tällä kertaa Lafcadio Hearniin. Kwaidan, anyone?

Ōkubon alue Shinjukussa Tokiossa tunnetaan etenkin korealaisesta korttelistaan (mistä lisää myöhemmin), mutta pieni kävelyretki sivukujia pitkin osoittautuu kulttuurihistoriallisesti kiinnostavaksi. Täällä nimittäin kuoli japanilaisten kummitustarinoiden kääntäjänä tunnettu ja muutenkin japanilaista kulttuuria länsimaalaisten tietoisuuteen 1800-luvun lopulla tuonut Lafcadio Hearn eli Yakumo Koizumi (1850–1904). Suomeksi Hearnilta on ilmestynyt kolme teosta: Idän ääreltä: kuvia ja luonnoksia Japanista, Kwaidan ja Intohimon karma: Japanin kummitustarinoita.

Lefkadasin saarella Kreikassa syntynyt ja Irlannissa kasvanut Hearn työskenteli nuorena miehenä sanomalehtimiehenä Yhdysvalloissa, ja saapui Japaniin vuonna 1890 American Pressin reportterina. Myöhemmin hän irtisanoutui työstään, meni naimisiin japanilaisen Setsuko Koizumin kanssa ja mm. opetti englantia Izumossa ja Kumamotossa. Hakiessaan Japanin kansalaisuutta hän otti vaimonsa sukunimen ja japanilaisen etunimen; Japanissa Hearn tunnetaankin hänen japanilaisella nimellään Yakumo Koizumi. Hearn kuoli sydänkohtaukseen 54-vuotiaana Shinjukun Ōkubossa.

Hearn ehti asua monessa eri kaupungissa ja lukuisissa taloissa, joista osa on museoitu. Kuolintalo ei valitettavasti ole säilynyt, paikalla on nyt Ōkubon päiväkoti ja ala-aste. Muistolaatta ja kivipaasi muistuttavat kuitenkin Hearnin viimeisestä asuinpaikasta, ja vanhasta talosta on mustavalkokuva. Lyhyen matkan päässä Hearnin kuolinpaikasta on muistopuisto, josta lisää seuraavassa postauksessa.

”Here lived Lafcadio Hearn March 1902 – Sep 1904”

Siinä, missä nyt nousee koulurakennus, oli 1900-luvun alussa perinteinen japanilainen puutalo puutarhoineen. Täällä Hearn vietti viimeiset vuotensa kuolemaansa asti.

…ja tältä siellä näyttää nyt. Ōkubon leikkikoulu ja ala-aste.

Tokiota taksin ikkunasta

Olen muutamaan otteeseen postaillut näitä taksin ikkunasta otettuja Tokion siluetti- ja rakennuskuvia, mutta nyt ajattelin pistää useamman kerralla. Eli reitti on Odaiban suunnalta kohti kaupungin keskustaa, yleensä näytän ottavan kuvia Ginzaan saakka ja sitten jotenkin unohdan koko jutun.

Tämä kuvasarja on niin rehellinen kuin suinkin voi. Tältä Tokio näyttää satunnaisena arkipäivänä autosta käsin. Vaikka rakennukset ovat, tai ainakin moni niistä, kuuluisia, ei niiden läpi kuulla havainnekuvista tuttu taivaallinen valohämy eivätkä hoikat pahvi-ihmiset kuljeskele niiden edustalla kepeästi jutustellen. Ei. Arkkitehtoninen laatikko on laatikkoa ja modernin kaupungin harmaus harmaata. Vanhemmiten vielä harmaampaa. Ilmansaasteet, sää, rakennusmateriaali, katsantokulma, kaikki vaikuttaa kokonaisuuteen.

Mutta kyllä Tokiota kannattaa näinkin katsella. Siispä taksin kyytiin ja menoksi. Kas tässä.

Edessämme häämöttää Sateenkaarisilta eli Rainbow Bridge. Nimensä se on saanut siksi, että illan tullen valot värjäävät sen sateenkaaren värein. Silta valmistui vuonna 1993, ja siitä on sittemmin muodostunut yksi Tokion maamerkeistä.

Tätä asuintaloa jaksan aina ihmettellä. Millaista olisi asua tällaisessa kerrostalokompleksissa, jonka parvekkeet antavat suoraan kaupunkimoottoritielle? Parvekkeilla ei tietenkään juuri oleskella, vaan korkeintaan kuivatetaan pyykkiä. Taustalla häämöttää Fuji TV:n rakennus, josta kirjoitin aiemmin täällä.

Näkymä sateenkaarisillalta. Nuo kaksi raidallista pilvenpiirtäjää kuvan vasemmassa kulmassa näkyvät muistaakseni myös Hama rikyu -puutarhasta käsin. Toisin sanoen tuhrivat kauniin puutarhan seesteisen maiseman…

Käännytään toiseen suuntaan. Oi kun on nättiä! Hehe…

Sitten tulee mielenkiintoinen arkkitehtoninen luomus. Se on tuo keskellä oleva kuutiotalo. Katsotaanpa hiukan lähempää…

Kas tässä. Maailmankuulun arkkitehdin, Kishō Kurokawan (1934–2007) metabolistista tyylisuuntaa edustava Nakagin Capsule Tower. Vuonna 1972 (yhdessä kuukaudessa) valmistunut rakennus on tätä nykyä lähes tyhjillään ja pahoin rapistunut, mutta aikoinaan se on edustanut arkkitehtuurin uusimpia tuulia. Estetiikasta voidaan olla montaa mieltä, mutta hulluhan tämä rakennus on, asuin- ja toimistokuutioita on tarkoitus voida yhdistellä, ja alunperin se on suunniteltu Tokion poikamies-salarymanien tarpeisiin. Ja heitähän riittää… Tai oli ainakin ajatus riittävän. Rakennus ei saanut jatkoa, mutta kaikki taitavat tietää kapsulihotellit, joissa on aika samankaltainen idea. Työmuurahaisille tarkoitettu. Täällä lisää kuvia myös sisältä.

Tähän päättyy tämänkertainen taksimatkakuvaus. Ginza loistaa pimeyden laskettua kaikissa neonvalon väreissä, mutta harmaana arkipäivänä moottoritieltä katsottuna sen loisto on… no, hiukan hukassa.

Lisää taksiajeluita seuraa, jos vain muistan kuvia ottaa!

Delivery sushia tokiolaisittain

Japani tunnetaan sushista, se on selvä. Vaikkei se varsinaisesti arkiruokaa olekaan, on sushinälkäisen helppo löytää haluamansa. Valinnan varaa riittää hienoista perinteisistä  sushiravintoloista liukuhihnasushiin ja supermarketien ja konbinikauppojen pakattuihin bentosusheihin. Ja jos ei tee mieli lähteä kotoa minnekään, aina on olemassa lähettipalvelut. No, ei ehkä aina, mutta kumminkin.

Tällä kertaa lähetys tilattiin vanhasta ja perinteikkäästä sushiravintolasta. Kaikilla ravintoloilla ei tätä palvelua ole, mutta osalla kylläkin. Tilauksen voi tehdä puhelimitse tai käymällä paikan päällä, kuten me teimme. Tilauksen saatuaan iäkäs sushimestari ryhtyi samantien töihin ja me lähdimme kotiin. Kun olimme käyneet kylvyssä ja valmiina asettumaan ruokapöytään, soi ovikello. Sushilähettihän se siellä, ravintolan vanhaemäntä.

Sushilajitelma, kullekin ruokailijalle omansa, oli asetettu kauniisiin pyöreisiin jūbako-lakka-astioihin, jotka on helppo pinota päällekkäin. Ylimmäisen päälle vielä hiukan kelmua ja se on siinä. Entä astiat, mitä niille tehtäisiin? Ne laitetaan aamulla oven ulkopuolelle, emäntä käy ne sieltä hakemassa seuraavana päivänä. Kuten tapana on ollut. Niin, kuka on sanonut että ruokalähetyksissä pitää käyttää kertakäyttöastioita? Ei kukaan…

Katsauksia Japanin historiaan, osa 1: Jōmon-kausi

No niin, aloitellaanpas vihdoin sitä lupailemaani historiakatsausten sarjaa. Jotta en jumittaisi tämän enempää, koitan pitää tekstini vähemmän koulukirjamaisina ja sen sijaan kirjata ylös mitä on lukiessani mieleen jäänyt.

Jōmon-kauden kulho, Wikipedia

Japanilainen historiankirjoitus aloitetaan yleensä Jōmon-kaudesta (縄文時代, Jōmon-jidai, lausutaan ”dzoomon-dzidai”), joka kattaa noin vuodet 10 000 eKr. – 300 eKr., ja jota edeltää paleoliittinen kausi.

Erityistä tälle aikakaudelle on keramiikan valmistamisen taito, minkä mukaan se on myös nimetty: jōmon tarkoittaa narukoristelua, jota esiintyi tämän aikakauden keramiikassa. Kippoihin ja kuppeihin oli siis painettu yksinkertainen, mutta kaunis raitakuvio.

Taidot karttuivat vähitellen, ja keskisellä Jōmon-kaudella valmistettiin jo varsin näyttäviä liekkimäisiä astioita ja myöhemmin koristeellisia naishahmoja. Mielenkiintoisia olivat myös tutkijoiden tekemät huomiot keramiikan samankaltaisuudessa Kyushulla ja Korean niemimaalla, mikä viittaa näiden kahden alueen tiiviiseen yhteydenpitoon Jōmon-kauden lopulla.

Liekkikeramiikkaa ōmon-kaudelta, kuvakaappaus

Tähän aikaan ihmiset Japanin saarilla elivät keräilijöinä, metsästäjinä ja kalastajina. Varhaista maanviljelyäkin jo harjoitettiin, mutta riisinviljelyä ei vielä tunnettu. Ihmiset asuivat jokseenkin pysyvästi paikoillaan, ja – mielenkiintoista kyllä – jo tuolloin varsin tiiviisti. Wikipediassa tiedetään kertoa, että Japanissa oli tuolloin 100 000 asuinaluetta ja että vuoden 2400 eKr. tienoilla se oli noin 265 000 asukasluvullaan ollut yksi maailman tiheimmin asutuista paikoista. Jatko onkin sitten, no, historiaa.

Jōmon-kauden asumuksia, kuvakaappaus

Jōmon-kauden asuinrakennukset olivat maakuoppia, joita suojasivat puurakenteiset norsuheinäkatot. Asutuksien yhteyksistä on jäänyt nykyihmisen tutkittavaksi simpukkakasoja, joista on voitu tehdä päätelmiä Jōmon-ihmisten ruokavaliosta, johon kuului mm. kalaa, simpukoita ja äyriäisiä, mutta myös esimerkiksi metsästettyjä kauriita ja villisikoja sekä luonnosta kerättyjä kasveja ja siemeniä. Ainakin Länsi-Japanissa harjoitettiin Jōmon-kauden lopulla myös syvämerenkalastusta.

Eri puolille Japania on avattu rekonstruktioituja Jōmon-kyliä, joissa pääsee tutustumaan tämän aikakauden arkkitehtuuriin ja elämään. Tällaisia ovat esimerkiksi Miyagin Okumatshushima sekä Kagoshiman Uenohara Kyushun saarella.

…ja muistelin sitten itsekin käyneeni kymmenen vuotta sitten eräässä esihistoriallisessa kylässä, joskin se oli tuolloin vasta valmistumassa, eikä rakennuksiin vielä päässyt sisään. Kyseessä on Kyushulla, Ikin saarella Ikikoku-museon yhteydessä oleva Haranotsujin alue, joka on oikeastaan keskittynyt Jōmon-kautta seuraavaan Yayoi-kauteen, mutta kuvamateriaalia vertaillessani päädyin siihen, että oli siellä yksi Jōmon-kaudenkin rakennus:

Tästä toisesta kuvasta en jälleen mene aivan takuuseen, mutta jälleen kuvia tutkiskelemalla ja näin jälkikäteen arvioimalla luulen, että tässä pienoismallissa vertailevat rakennustaitojaan Jōmon-mies ja Yayoi-mies:

Vai mitä luulette?

Tällainen katsaus tällä kertaa, ensi kerralla siirrymme eteenpäin ja siis sille jo mainitulle Yayoi-kaudelle.

Lähteinä mm:
Japanese History – 11 Experts Reflect on the past, Kodansha International, 1996
Wikipedia (suomi, englanti)
ym. nettisivuja ko. hakusanoilla

 

Katsauksia Japanin historiaan, osa 0

Uutta ja vanhaa rakennuskantaa Tokiossa.

Minun on jo pitempään pitänyt perehtyä tarkemmin Japanin historiaan. Tokihan siitä on tullut kaikenlaista luettua ajan mittaan, mutta jonkinlainen yleiskatsaus ei tekisi yhtään huonoa – ja miksipä siitä ei samalla kirjoittaisi tähän Japanista kertovaan blogiinkin. Vastaavanlaisen postaussarjan on toki jo omassa blogissaan tehnyt bloggaajakollegani Tatu (klik sarjan ensimmäiseen osaan), mutta kun ite tekee niin jotain jää päähänkin, ajattelin.

Ja mikä olisikaan parempi ajankohta aloittaa, kuin juuri alkanut vuosi, joka samalla jää viimeiseksi Heisei-kauden kokonaiseksi vuodeksi, sillä huhtikuussa 2019 keisari Akihito luovuttaa vallan (tai vallattomuuden, symbolisen johtajuuden joka tapauksessa) pojalleen Naruhitolle. Tämän vallansiirron syistä (ja seurauksista) ollaan montaa mieltä, mutta ei niistä tässä kohtaa sen enempää.

Vaan aloitetaan siis se retki Japanin historiaan. Johdattelijana minulla on kompakti, mutta varsin pätevä kaksikielinen kirja, Japanese History – 11 Experts Reflect on the Past. Ei ehkä ihan tuorein katsaus, mutta eiväthän ne historian faktat nyt niin kauheasti muutu, ja aina voi lisäillä sen mukaan mitä muuten on kuullut, nähnyt ja oppinut.

Eli näillä eväin kuulemme piakkoin Jōmon- ja Yayoi-kausista ja siitä eteenpäin vähitellen aina Heisei-kauteen saakka. Pysykäätten siis kuulolla, mikäli historialliset havinat kiinnostavat.

Pahan onnen numeroita

Ruudut 4, 9 ja 14 puuttuvat pysäköintipaikalta.

Lienee tunnettu tosiasia, että länsimaissa kaihdetaan numeroita 13 ja 666, molemmat kun tuovat huonoa onnea. Lentokoneista saattaa puuttua 13. rivi tai paikka kokonaan, ja kerrostaloissa saatetaan siirtyä suoraan kahdennestatoista kerroksesta neljänteentoista.

Japanissa huonon onnen lukuja ovat puolestaan neljä ja yhdeksän. Neljä lausutaan samalla tavalla kuin kuolema (shi) ja numeron yhdeksän ääntämys (ku) tuo mieleen tuskaa ja kidutusta merkitsevän sanan. Näin ollen hotelleissa ja sairaaloissa ei välttämättä ole ollenkaan neljättä tai yhdeksättä kerrosta, tai, kuten kuvassa, ne saattavat puuttua myös pyhäkön viereiseltä parkkipaikalta. Neljätoista menee samaan syssyyn. Osa liikkeistä saattaa sulkea ovensa neljäntenä, yhdeksäntenä ja neljäntenätoista päivänä. Eikä lahjapaketeistakaan yleensä löydy neljää tuotetta, vaan mieluummin kolme tai viisi.

Mielikuvat jatkuvat: synnytyssairaalasta saattaa puuttua kokonaan huone 43, koska numeroina sen voisi lukea ”shizan”, joka merkitsee kätkytkuolemaa. Ei kovin mieltä ylentävää synnytyksen hetkellä, myönnettäköön. Vastaavasti autoilijat välttänevät todennäisesti numeroita 42 (”shi-ni” eli kuolemaan) ja 49 (”shi-ku”,  yliajo).

Numeroille neljä ja yhdeksän on onneksi myös toiset lukutavat: yon ja kyuu, ettei mene ihan kamalaksi.

 

Japanilainen parveke

Ranskalainen parveke on käsite, josta kaikilla on jonkinlainen mielikuva. Sehän on siis lasinen ovi, joka ei johda mihinkään ja jonka edessä on kalteri. Hyvässä lykyssä kalteriin saa ujutettua pari kukkaruukkua ja kaiteeseen parvekelaatikon. Mutta millainen on sitten japanilainen parveke?

Lähestulkoon kaikissa japanilaisissa asuinkerrostaloissa on parvekkeet. Jopa niissä, jotka antavat suoraan korotetulle kaupunkimoottoritielle. Näillä parvekkeilla näkyy harvemmin kukkia, saati sitten parvekepöytiä tuoleineen. Niitä ei koristella, ei viritellä jouluvaloja eikä muitakaan. Mikä niiden funktio sitten on?

Pyykin kuivaaminen. Japanissa pyykkiä pestään joka päivä, ja jopa television säätiedotuksissa kerrotaan milloin on hyvä sää laittaa pyykit ulos kuivumaan. Auringossa ja tuulessa pyykki toki kuivaakin nopeasti, puoli päivää riittää usein mainiosti. Ilmansaasteet unohdetaan tässä kohtaa, ja paremmalta ulkona kuivunut pyykki joka tapauksessa tuoksuu kuin kuivurissa pyörinyt.

Niin, se onkin sitten toinen vaihtoehto pyykin kuivaamiselle, kolikkopesulat kuivureineen. Ja tokihan parvekettaan voi kukin käyttää miten haluaa, säilyttää siellä vaikka polkupyöräänsä tai tehdä pienen parvekepuutarhan, mutta kadulla kulkiessa ja ympärilleen katsellessa huomaa kyllä mihin niitä tavallisesti käytetään.

Kirjan kannet piiloon

Japanissa pääsee harvemmin kurkistelemaan, mitä vierustoveri lukee. Kirjan kannet on nimittäin yleensä peitetty päällyspaperilla (カバー・ kabaa eli cover). Sitä kysyy jo kirjakauppias: laitetaanko kirjalle päällyspaperi, ja suurin osa asiakkaista nyökkää hyväksyvästi. Palvelu on luonnollisesti maksuton.

Kirjakaupan mainospaperin sijaan voi toki hankkia kauniit kankaiset kuoret, joita myydään kirjakaupoissa ja paperitavaraliikkeissä. Niiden ongelma on kuitenkin se, että kirjat tuppaavat olemaan eri kokoisia, pitää siis olla erilaisia kuoria eri kirjoille.

Kirjahyllyssä kirjat ovat tietenkin ilman kuoria, niitä käytetään lähinnä julkisilla paikoilla. Miksi? Antaahan se yksityisyyttä. Ei kaikkien tarvitse nähdä, mitä itse lukee. Oli se sitten romantiikkaa, uusinta Murakamia, salapoliisitarinoita tai George Orwellia… Ja toisaalta, kyllähän ne päällyspaperit toki sitä kirjaakin suojaavat.

 

Kirjoja Tokiosta: Books Kinokuniya (Shinjukun päämyymälä)

Japanista kannattaa tuoda tuliaisena kirjoja. Jos matkalaukkuun ei mahdu, niin laittaa sitten vaikka pakettia menemään. Tokiossa paras osoite on ehdottomasti Books Kinokuniya, joka tarjoaa kirjallisuutta ja lehtiä paitsi tietenkin japaniksi, myös englanniksi, saksaksi, ranskaksi, espanjaksi ja niin edelleen.

Suurin valikoima vieraskielisiä kirjoja löytyy Etelä-Shinjukun Takashimaya Squaren haaraliikkeen kuudennen kerroksen osastolta, mutta koska kyseisen kirjakaupan kaikki muut kerrokset on viime vuonna suljettu, kävimme tällä kertaa katsastamassa Shinjukun päämyymälän valikoimat. Ei ollenkaan hullumpaa: yhdeksän kerrosta kirjoja + pari kellarikerrosta päälle! Pitäisikö lähettää Bonnierin ja Akateemisen kirjakaupan väki (tai lähinnä omistajaporras) opintomatkalle?

Katutasossa olevan kauppakadun Books on Japan -myymälään on koottu nimensä mukaisesti Japanista kertovaa englanninkielistä kirjallisuutta: kaunokirjoja, tietokirjoja, matkakirjoja, designia, mangaa, ruokakirjoja, historiaa, askartelua, taidetta, puutarhoja – mitä vain mieleen tulee. Sen lisäksi on vieraskielisen kirjallisuuden osasto erikseen seitsemännessä kerroksessa, jonne on koottu muutakin kuin Japani-aiheista kirjallisuutta.

Times Squaren myymälään verrattuna päämyymälä on ehkä vähän pienen ja vanhan oloinen, mutta se johtunee vain siitä että vertailukohde on niin mahtava. Se kuitenkin valituksesta, sillä Books Kinokuniya – kumpi tahansa liikkeistä – on joka tapauksessa kirjaharrastajan taivas.

Books Kinokuniya (honten eli päämyymälä)
Sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Shinjukun asemalta (Higashi-guchi eli East exit)
Avoinna joka päivä klo 10–21

Books on Japan -osasto sijaitsee kauppakäytävällä ensimmäisessä kerroksessa.

Kirjoja Japanista (ja tax free päälle)

Tyyliä ja arkkitehtuuria…

Klassista kaunokirjallisuutta ja uusimpia nimiä…

Lisää löytyy seitsemännestä kerroksesta, ja jos kaipaa muutakin kuin japanilaista kertomakirjallisuutta, sitäkin löytyy…

Kyllä tästä valikoimasta luulisi lukemista löytyvän!