Shinjukussa kävellessä

Tässä vaihteeksi kuvia Tokiosta Shinjukun kujilta. Shinjukun keskus on oikeastaan asema, ja nämä kauppakadut löytyvät sen itäisen sisäänkäynnin puolelta.

Kuvat ovat maaliskuulta, mutta eivät ole siitä huolimatta aivan tuoreita: suurin piirtein tuolta siellä kuitenkin näyttää, mitä nyt jotkut kaupat ja ravintolat ovat jo saattaneet kadota ja uusia tullut tilalle. Tai sitten ei. Jotkut ovat ja pysyvät paikoillaan kaikista ainaisista muutoksen tuulista huolimatta. Kuten yläkuvan oikeassa reunassa oleva Tsunahachin tempuraravintola, joka on aloittanut näissä tiloissa vuonna 1923. Paikka on myös ulkomaalaisten suosiossa, ruokalista löytyy englanniksikin. Kerran olen käynyt, ei lainkaan hullumpi.

Kadun ylitys. Kuten huomaa, japanilaisnaiset pukeutuvat mielellään mekkoihin ja hameisiin, vaikka housujakin toki käyttävät. Mutta naisellisuus ei Japanissa ole missään nimessä pannassa.

Japanissa katukuva on aikalailla vapaa, toisin sanoen melkein mikä tahansa käy, kun on kyse liiketoiminnan mainostamisesta. Ruokapaikkojakin löytyy, ja kilpailu on kova, mikä osin selittää tätä mainonnan kakofoniaa. (Tässä tarjolla mm. raamenia, pihvejä ja jauhelihapihvejä sekä possu-riisikulhollisia)

Katukuvaa. Taustalla juna-asema. Taskuvarkaista varoitetaan lyhtypylvään tietoiskusta, vaikka äärimmäisen harvinaista se taitaa jopa Tokion mittakaavassa olla.

Ja lopuksi paikan nimi, joka voidaan romanisoida näinkin. Nykyään yleensä kuitenkin muodossa Shinjuku (lausutaan šindjuku).

Mainokset

Lafcadio Hearnin eli Yakumo Koizumin muistopuisto Tokiossa

Ollaanko Kreikassa? Ehei, talo on vessa.

Edellisessä jutussa käytiin katsomassa Lafcadio Hearnin eli Yakumo Koizumin kuolinpaikkaa Tokion Ōkubossa ja seuraavaksi lupasin viedä teidät hänen muistokseen pystytettyyn puistoon. Se sijaitsee parin kadunkulman päässä ja paikan tunnistaa oitis. On kuin astuttaisiin keskelle Kreikkaa, nimittäin.

Hearn eli Koizumi oli syntyisin Kreikan Lefkadan saarelta, mistä hänen tiensä vei ensin Irlantiin ja sitä kautta Yhdysvaltoihin ja edelleen reportterina Japaniin, johon hän jäi. Hearn meni naimisiin japanilaisen naisen kanssa, otti tämän sukunimen ja Japanin kansalaisuuden ja ryhtyi kääntämään englanniksi japanilaista kirjallisuutta, eritoten kummitustarinoita. Lisäksi hän kirjasi ylös omia muistiinmerkintöjään jo tuolloin katoamassa olevasta kulttuurista.

Tämä pienenä alustuksena ja yhteenvetona Hearnin/Koizumin kiehtovasta elämäntarinasta, josta pieni ja jokseenkin tuntematon pieni puisto keskellä Tokiota muistuttaa. Mikään erityisen hyvin hoidettu puutarha ei ole kyseessä, mutta omalla tavallaan viehättävä kaikessa huolimattomassa hoitamattomuudessaan. Kelpaa käydä katsastamassa jos näillä seuduilla sattuu olemaan.

Oliivipuut viihtyvät tokiolaisessakin ilmanalassa.
Japanilais-kreikkalainen muotopuutarha.
Hearnin isä oli irlantilainen, ja hän vietti Dublinissa poikavuotensa. Nämä kaksi muistolaattaa on lahja irlantilaisilta Hearn-museoilta puiston avajaisten kunniaksi 1993.
Mosaiikissa on kuvattuna Lefkadan saari.
Lafcadio Hearn (1850–1904) itse.
Satunnainen taideteos.
Kreikkalaiset pylväät vartioivat puistoa.
Tässä vielä toinen sisäänkäynti. Puisto sijaitsee siis Ōkubossa aivan korealaiskaupungin vieressä.

 

Lafcadio Hearnin kuolinpaikka Tokiossa

Tässä sijaitsi Lafcadio Hearnin eli Yakumo Koizumin viimeinen kotitalo.

Lanseeraamattomassa sarjassamme Tokion pienet yllätykset törmätään tällä kertaa Lafcadio Hearniin. Kwaidan, anyone?

Ōkubon alue Shinjukussa Tokiossa tunnetaan etenkin korealaisesta korttelistaan (mistä lisää myöhemmin), mutta pieni kävelyretki sivukujia pitkin osoittautuu kulttuurihistoriallisesti kiinnostavaksi. Täällä nimittäin kuoli japanilaisten kummitustarinoiden kääntäjänä tunnettu ja muutenkin japanilaista kulttuuria länsimaalaisten tietoisuuteen 1800-luvun lopulla tuonut Lafcadio Hearn eli Yakumo Koizumi (1850–1904). Suomeksi Hearnilta on ilmestynyt kolme teosta: Idän ääreltä: kuvia ja luonnoksia Japanista, Kwaidan ja Intohimon karma: Japanin kummitustarinoita.

Lefkadasin saarella Kreikassa syntynyt ja Irlannissa kasvanut Hearn työskenteli nuorena miehenä sanomalehtimiehenä Yhdysvalloissa, ja saapui Japaniin vuonna 1890 American Pressin reportterina. Myöhemmin hän irtisanoutui työstään, meni naimisiin japanilaisen Setsuko Koizumin kanssa ja mm. opetti englantia Izumossa ja Kumamotossa. Hakiessaan Japanin kansalaisuutta hän otti vaimonsa sukunimen ja japanilaisen etunimen; Japanissa Hearn tunnetaankin hänen japanilaisella nimellään Yakumo Koizumi. Hearn kuoli sydänkohtaukseen 54-vuotiaana Shinjukun Ōkubossa.

Hearn ehti asua monessa eri kaupungissa ja lukuisissa taloissa, joista osa on museoitu. Kuolintalo ei valitettavasti ole säilynyt, paikalla on nyt Ōkubon päiväkoti ja ala-aste. Muistolaatta ja kivipaasi muistuttavat kuitenkin Hearnin viimeisestä asuinpaikasta, ja vanhasta talosta on mustavalkokuva. Lyhyen matkan päässä Hearnin kuolinpaikasta on muistopuisto, josta lisää seuraavassa postauksessa.

”Here lived Lafcadio Hearn March 1902 – Sep 1904”
Siinä, missä nyt nousee koulurakennus, oli 1900-luvun alussa perinteinen japanilainen puutalo puutarhoineen. Täällä Hearn vietti viimeiset vuotensa kuolemaansa asti.
…ja tältä siellä näyttää nyt. Ōkubon leikkikoulu ja ala-aste.

Muistojen kujalla Shinjukussa

Omoide yokochō eli Muistojen kuja

Tokio ei ole pelkkiä pilvenpiirtäjiä ja robotteja, vaan myös kapeita kujia, pieniä kuppiloita, grillattujen kanavartaiden tuoksua ja punaisia lyhtyjä. Shinjukun juna-aseman kupeessa tätä tarjoaa Omoide yokochō eli muistojen kuja, joka paikallisten keskuudesssa tunnetaan myös nimellä shombei yokochō eli kusikuja.

Muistojen kujan historia vie toisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin, aikaan, jolloin alue tunnettiin mustan pörssin keskuksena. Pienet ja edulliset ruokapaikat vetivät niin ikään väkeä, kuten olettavasti myös ruoan kanssa nautitut kyytipojat. 1960-luvulla suuri osa alueesta muutettiin kerrostaloiksi, ja vuonna 1999 tulipalo tuhosi likipitäen loput. Vaan ei aivan kaikkea: muutama kapea, labyrinttimäinen kuja on jäljellä, ja illan tullen, kun aurinko on laskenut ja kuppiloiden neonvalot ja grillit syttyneet, voi satunnainen vierailija saada pienen vilauksen Shōwa-kauden Tokiosta.

Viime vuosina Muistojen kujasta on tullut myös turismin vetonaula. Ruokalistat löytyvät (ainakin) englanniksi, ja suuri jollei jopa suurin osa vierailijoista on ulkomaalaisia. Vaan eipä se tunnelmaa sinänsä haittaa, se löytyy kyllä. Ruokalistoilla on yakitorin eli kanavartaiden lisäksi tyypillisiä izakaya-ruokia, kuten edamamea, grillattua kalaa ja lihaa, grillattua munakoisoa, possun sisälmyksiä, jne. Juomapuolella suosittuja ovat olut, shōchu-pohjainen chūhai, sake eli nihonshū, yms.

Hyvä on myös huomioida, että japanilaiseen tapaan ilta-ateriointiin sisältyy ”cover charge” eli pöytämaksu, joka veloitetaan per nenä (tätä tiukkasi muuan amerikkalaisseurue laskun saadessaan). Maksuun sisältyy pieni napostelupala eli otsumami, joka tuodaan ensimmäisten juomien kanssa.

Toinen huomio: nämä pikku ravintolat ovat todellakin pieniä, yleensä baaritiski ja joskus yläkerrassa lisätilaa. Vessat ovat yleisiä vessoja, ihan siistejä tosin, kyltit johdattavat paikalle. Joissain uudemmissa paikoissa voi olla omatkin vessat.

Missä: Shinjukun aseman itäinen sisäänkäynti; näet edessäsi Altan jättimäisen tv-skriinin, ylitä katu ja sujahda väkijoukon mukana junaradan alittavaan käytävään ja tulet paikalle. Jutun ensimmäisen kuvan kyltin nähdessäsi uskaltaudu kapealle kujalle. On siellä muitakin, joten löydät varmasti.

 

Shōwa-kauden tunnelmaa
Istu alas, kun tilaa löytyy.
Toisissa paikoissa on pöytiäkin.
Ruokalistoissa on kuvat, ja nykyään tekstit on usein myös englanniksikin, varmaan myös kiinaksi ja koreaksi (en tarkistanut).
Tosiaan, hinnat ilmoitetaan ilman veroja. Portaat johtavat yläkertaan. Baaritiskillä tosin on mielenkiintoisempaa, saa katsella kun ruoka valmistuu.

Tokiota taksin ikkunasta

Olen muutamaan otteeseen postaillut näitä taksin ikkunasta otettuja Tokion siluetti- ja rakennuskuvia, mutta nyt ajattelin pistää useamman kerralla. Eli reitti on Odaiban suunnalta kohti kaupungin keskustaa, yleensä näytän ottavan kuvia Ginzaan saakka ja sitten jotenkin unohdan koko jutun.

Tämä kuvasarja on niin rehellinen kuin suinkin voi. Tältä Tokio näyttää satunnaisena arkipäivänä autosta käsin. Vaikka rakennukset ovat, tai ainakin moni niistä, kuuluisia, ei niiden läpi kuulla havainnekuvista tuttu taivaallinen valohämy eivätkä hoikat pahvi-ihmiset kuljeskele niiden edustalla kepeästi jutustellen. Ei. Arkkitehtoninen laatikko on laatikkoa ja modernin kaupungin harmaus harmaata. Vanhemmiten vielä harmaampaa. Ilmansaasteet, sää, rakennusmateriaali, katsantokulma, kaikki vaikuttaa kokonaisuuteen.

Mutta kyllä Tokiota kannattaa näinkin katsella. Siispä taksin kyytiin ja menoksi. Kas tässä.

Edessämme häämöttää Sateenkaarisilta eli Rainbow Bridge. Nimensä se on saanut siksi, että illan tullen valot värjäävät sen sateenkaaren värein. Silta valmistui vuonna 1993, ja siitä on sittemmin muodostunut yksi Tokion maamerkeistä.

Tätä asuintaloa jaksan aina ihmettellä. Millaista olisi asua tällaisessa kerrostalokompleksissa, jonka parvekkeet antavat suoraan kaupunkimoottoritielle? Parvekkeilla ei tietenkään juuri oleskella, vaan korkeintaan kuivatetaan pyykkiä. Taustalla häämöttää Fuji TV:n rakennus, josta kirjoitin aiemmin täällä.

Näkymä sateenkaarisillalta. Nuo kaksi raidallista pilvenpiirtäjää kuvan vasemmassa kulmassa näkyvät muistaakseni myös Hama rikyu -puutarhasta käsin. Toisin sanoen tuhrivat kauniin puutarhan seesteisen maiseman…

Käännytään toiseen suuntaan. Oi kun on nättiä! Hehe…

Sitten tulee mielenkiintoinen arkkitehtoninen luomus. Se on tuo keskellä oleva kuutiotalo. Katsotaanpa hiukan lähempää…

Kas tässä. Maailmankuulun arkkitehdin, Kishō Kurokawan (1934–2007) metabolistista tyylisuuntaa edustava Nakagin Capsule Tower. Vuonna 1972 (yhdessä kuukaudessa) valmistunut rakennus on tätä nykyä lähes tyhjillään ja pahoin rapistunut, mutta aikoinaan se on edustanut arkkitehtuurin uusimpia tuulia. Estetiikasta voidaan olla montaa mieltä, mutta hulluhan tämä rakennus on, asuin- ja toimistokuutioita on tarkoitus voida yhdistellä, ja alunperin se on suunniteltu Tokion poikamies-salarymanien tarpeisiin. Ja heitähän riittää… Tai oli ainakin ajatus riittävän. Rakennus ei saanut jatkoa, mutta kaikki taitavat tietää kapsulihotellit, joissa on aika samankaltainen idea. Työmuurahaisille tarkoitettu. Täällä lisää kuvia myös sisältä.

Tähän päättyy tämänkertainen taksimatkakuvaus. Ginza loistaa pimeyden laskettua kaikissa neonvalon väreissä, mutta harmaana arkipäivänä moottoritieltä katsottuna sen loisto on… no, hiukan hukassa.

Lisää taksiajeluita seuraa, jos vain muistan kuvia ottaa!

Tokion kaupunkinäkymät Nikon showroomista käsin

Tässä jälleen Tokio-näkymiä yläilmoista käsin. Nyt ollaan Shinjukussa, tarkemmin ottaen Nikon Showroomin ikkunoiden ääressä.

Nikon Showroomiin kannattaa tehdä pieni koukkaus myös siinä tapauksessa, että on ylipäänsä  kameroista ja valokuvauksesta kiinnostunut. Esillä on Nikonin uutuudet ja myös vanhat kamerat. Myymälästä löytyy kaikkea kamerarungoista objektiiveihin, kameralaukkuihin, jalustoihin ja erilaisiin ammattilaistilpehööreihin. Galleriassa pääsee tutustumaan vaihtuviin valokuvanäyttelyihin.

Nikonin showroom ja galleria ovat avoinna maanantaista lauantaihin klo 10–18. Näyttelyiden viimeisenä aukiolopäivänä galleria sulkee jo klo 15. Molempiin – sekä niiden isojen ikkunoiden ääreen – on vapaa pääsy.

Tästä linkistä löytyy tarkemmat tiedot sekä sijainti kartalla.

Ja voi sieltä jotain mukaankin tarttua. Kuten näin hieno kassi!

Tokyo Tower pilvenpiirtäjien keskellä

Blogini on ollut viime aikoina pahasti hungilla, mikä johtuu tietenkin muista kiireistä ja, noh, blogiväsymyksestä, kuten hommaa pitempään tehtyä tuppaa välillä käymään. Koitan tökkiä itseäni siis kylkeen ja ryhtyä taas postailemaan, ilman sen kummempia missioita. Politiikkakin jäänee vähemmälle: siellä se Abe-chankin yhä änkyttää, eikä tilanteeseen näytä ainakaan toistaiseksi tulevan muutosta. Ikävä kyllä.

Mutta muihin asioihin siis. Ylläoleva kuva on Tokion siluetti pilvenpiirtäjineen. Ei niitä oikein toisistaan erota, vaikka joskus on kaltevaa kattoa ja värieroja. Pilvenpiirtäjien keskellä erottuu Tokion entinen maamerkki, vuonna 1958 valmistunut oranssi Tokyo Tower, joka on ottanut mallia Pariisin Eiffel-tornilta ja ohittanut sen korkeudessa. Joskus aikoinaan se jopa erottui muista tokiolaisista rakennuksista korkeudellaan.

Tokyo Toweria pidettiin ennen romanttisena kohteena, vähän samaan tapaan kuin keinotekoista Odaiban huvittelukeskusta. Mielenkiintoista, mutta totta.

Kuva on otettu auton ikkunasta Tokionlahden ylittävältä Rainbow-sillalta.

Delivery sushia tokiolaisittain

Japani tunnetaan sushista, se on selvä. Vaikkei se varsinaisesti arkiruokaa olekaan, on sushinälkäisen helppo löytää haluamansa. Valinnan varaa riittää hienoista perinteisistä  sushiravintoloista liukuhihnasushiin ja supermarketien ja konbinikauppojen pakattuihin bentosusheihin. Ja jos ei tee mieli lähteä kotoa minnekään, aina on olemassa lähettipalvelut. No, ei ehkä aina, mutta kumminkin.

Tällä kertaa lähetys tilattiin vanhasta ja perinteikkäästä sushiravintolasta. Kaikilla ravintoloilla ei tätä palvelua ole, mutta osalla kylläkin. Tilauksen voi tehdä puhelimitse tai käymällä paikan päällä, kuten me teimme. Tilauksen saatuaan iäkäs sushimestari ryhtyi samantien töihin ja me lähdimme kotiin. Kun olimme käyneet kylvyssä ja valmiina asettumaan ruokapöytään, soi ovikello. Sushilähettihän se siellä, ravintolan vanhaemäntä.

Sushilajitelma, kullekin ruokailijalle omansa, oli asetettu kauniisiin pyöreisiin jūbako-lakka-astioihin, jotka on helppo pinota päällekkäin. Ylimmäisen päälle vielä hiukan kelmua ja se on siinä. Entä astiat, mitä niille tehtäisiin? Ne laitetaan aamulla oven ulkopuolelle, emäntä käy ne sieltä hakemassa seuraavana päivänä. Kuten tapana on ollut. Niin, kuka on sanonut että ruokalähetyksissä pitää käyttää kertakäyttöastioita? Ei kukaan…

Matchapehmistä ja vihreää teetä Kinokuniyan Kinochayasta

kinochaya

Japanilaiset rakastavat pehmytjäätelöä eli pehmistä (sofuto kuriimu), ja yksi parhaista makuvaihtoehdoista on tietenkin matcha*. Mutta matchapehmiksissäkin on eroja.

Books Kinokuniyan päämyymälän ensimmäisen kerroksen kauppakadulla, miltei vastapäätä Books on Japan -myymälää, on pieni teemyymälä nimeltä Kinochaya, jossa pääsee maistelemaan erilaisia teelaatuja tai vaikka sitten sitä matchapehmistä. Kyse ei ole oikein kahvilasta tai teehuoneesta, koska pöydät ja tuolit puuttuvat: mutta pieni pöytätaso teeaiheisine lukemisineen (!!) kyllä löytyy, joten ihmisvilinäänkään ei tarvitse pehmiksen tai teekupin kanssa lähteä.

Kinochayan matchapehmis oli erittäin hyvä, ei liian makea vaan matchalle tyypillisesti hiukan karvas. Ei kuitenkaan liikaa, vaan juuri sopivasti. Vaihtoehtoisesti voisi ottaa vaikkapa perinteisempää vihreäteejäätelöä, matchashakea tai zenzai-jälkiruoan ja sen seuraksi kupin vihreää teetä, matchaa tai hoji-teetä.

*matcha (抹茶・まっちゃ) lausutaan ”mattša”, ja se on siis hienoksi jauhettua vihreää teetä, jota käytetään perinteisesti teeseremoniassa, mutta myös leivonnassa, jälkiruoissa ja jäätelössä.

Kinochaya
Books Kinokuniyan Shinjukun päämyymälässä katutason kauppakadulla
Avoinna joka päivä 10–21.30

kinochaya_softcream
Aivan ihana matchapehmis (ehdin lipaista ennen kuvan ottamista…)
kinochaya_kirjat
Teekirjallisuutta japaniksi ja englanniksi, olkaa hyvät.
kinochaya_menu
Menukin on kirjoitettu japaniksia ja englanniksi.

Kirjoja Tokiosta: Books Kinokuniya (Shinjukun päämyymälä)

kinokuniya

Japanista kannattaa tuoda tuliaisena kirjoja. Jos matkalaukkuun ei mahdu, niin laittaa sitten vaikka pakettia menemään. Tokiossa paras osoite on ehdottomasti Books Kinokuniya, joka tarjoaa kirjallisuutta ja lehtiä paitsi tietenkin japaniksi, myös englanniksi, saksaksi, ranskaksi, espanjaksi ja niin edelleen.

Suurin valikoima vieraskielisiä kirjoja löytyy Etelä-Shinjukun Takashimaya Squaren haaraliikkeen kuudennen kerroksen osastolta, mutta koska kyseisen kirjakaupan kaikki muut kerrokset on viime vuonna suljettu, kävimme tällä kertaa katsastamassa Shinjukun päämyymälän valikoimat. Ei ollenkaan hullumpaa: yhdeksän kerrosta kirjoja + pari kellarikerrosta päälle! Pitäisikö lähettää Bonnierin ja Akateemisen kirjakaupan väki (tai lähinnä omistajaporras) opintomatkalle?

Katutasossa olevan kauppakadun Books on Japan -myymälään on koottu nimensä mukaisesti Japanista kertovaa englanninkielistä kirjallisuutta: kaunokirjoja, tietokirjoja, matkakirjoja, designia, mangaa, ruokakirjoja, historiaa, askartelua, taidetta, puutarhoja – mitä vain mieleen tulee. Sen lisäksi on vieraskielisen kirjallisuuden osasto erikseen seitsemännessä kerroksessa, jonne on koottu muutakin kuin Japani-aiheista kirjallisuutta.

Times Squaren myymälään verrattuna päämyymälä on ehkä vähän pienen ja vanhan oloinen, mutta se johtunee vain siitä että vertailukohde on niin mahtava. Se kuitenkin valituksesta, sillä Books Kinokuniya – kumpi tahansa liikkeistä – on joka tapauksessa kirjaharrastajan taivas.

Books Kinokuniya (honten eli päämyymälä)
Sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Shinjukun asemalta (Higashi-guchi eli East exit)
Avoinna joka päivä klo 10–21

kinokuniya_booksonjapan
Books on Japan -osasto sijaitsee kauppakäytävällä ensimmäisessä kerroksessa.
kinokuniya_books_on_japan
Kirjoja Japanista (ja tax free päälle)
kinokuniya_booksonjapan004
Tyyliä ja arkkitehtuuria…
kinokuniya_booksonjapan005
Klassista kaunokirjallisuutta ja uusimpia nimiä…
kinokuniya_japanese_literature
Lisää löytyy seitsemännestä kerroksesta, ja jos kaipaa muutakin kuin japanilaista kertomakirjallisuutta, sitäkin löytyy…
kinokuniya_kerros
Kyllä tästä valikoimasta luulisi lukemista löytyvän!