Tokion kaupunkinäkymät Nikon showroomista käsin

Tässä jälleen Tokio-näkymiä yläilmoista käsin. Nyt ollaan Shinjukussa, tarkemmin ottaen Nikon Showroomin ikkunoiden ääressä.

Nikon Showroomiin kannattaa tehdä pieni koukkaus myös siinä tapauksessa, että on ylipäänsä  kameroista ja valokuvauksesta kiinnostunut. Esillä on Nikonin uutuudet ja myös vanhat kamerat. Myymälästä löytyy kaikkea kamerarungoista objektiiveihin, kameralaukkuihin, jalustoihin ja erilaisiin ammattilaistilpehööreihin. Galleriassa pääsee tutustumaan vaihtuviin valokuvanäyttelyihin.

Nikonin showroom ja galleria ovat avoinna maanantaista lauantaihin klo 10–18. Näyttelyiden viimeisenä aukiolopäivänä galleria sulkee jo klo 15. Molempiin – sekä niiden isojen ikkunoiden ääreen – on vapaa pääsy.

Tästä linkistä löytyy tarkemmat tiedot sekä sijainti kartalla.

Ja voi sieltä jotain mukaankin tarttua. Kuten näin hieno kassi!
Mainokset

Tokyo Tower pilvenpiirtäjien keskellä

Blogini on ollut viime aikoina pahasti hungilla, mikä johtuu tietenkin muista kiireistä ja, noh, blogiväsymyksestä, kuten hommaa pitempään tehtyä tuppaa välillä käymään. Koitan tökkiä itseäni siis kylkeen ja ryhtyä taas postailemaan, ilman sen kummempia missioita. Politiikkakin jäänee vähemmälle: siellä se Abe-chankin yhä änkyttää, eikä tilanteeseen näytä ainakaan toistaiseksi tulevan muutosta. Ikävä kyllä.

Mutta muihin asioihin siis. Ylläoleva kuva on Tokion siluetti pilvenpiirtäjineen. Ei niitä oikein toisistaan erota, vaikka joskus on kaltevaa kattoa ja värieroja. Pilvenpiirtäjien keskellä erottuu Tokion entinen maamerkki, vuonna 1958 valmistunut oranssi Tokyo Tower, joka on ottanut mallia Pariisin Eiffel-tornilta ja ohittanut sen korkeudessa. Joskus aikoinaan se jopa erottui muista tokiolaisista rakennuksista korkeudellaan.

Tokyo Toweria pidettiin ennen romanttisena kohteena, vähän samaan tapaan kuin keinotekoista Odaiban huvittelukeskusta. Mielenkiintoista, mutta totta.

Kuva on otettu auton ikkunasta Tokionlahden ylittävältä Rainbow-sillalta.

Yle, Abe, Trump ja Pohjois-Korea – ajatuksia uutisoinnista

En voi olla kommentoimatta Ylen eilistä Abe-uutisointia.

Ensinnäkin: Yle teki sen! Se kirjoitti, vihdoin ja viimein, yhden kappaleen verran pääministeri Shinzō Aben skandaaleista ja epäsuosiosta kotimaassaan:

Aben kansansuosio on laskenut Japanissa, ja hänen on jopa veikattu joutuvan eroamaan tässä kuussa. (siirryt toiseen palveluun) Taustalla on maakauppaa koskeva skandaali, johon Aben epäillään sotkeutuneen vaimoineen. Aben epäillään myös auttaneen ystäväänsä saamaan oppilaitokselleen toimiluvan.

Skandaaleja on tosin kaksikin, ja juttu on paljon monisäikeisempi kuin vain pelkkä maakauppa, mutta joka tapauksessa on oleellista, että Yle vihdoin ja viimein kirjoitti asiasta. Edes yhden kappaleen verran. Mikä toisaalta tarkoittaa, että Yle kyllä seuraa Japaninkin tapahtumia, mutta on hyvin, hyvin varovainen, mitä ja miten se asioista uutisoi. Hienoa joka tapauksessa, että se nyt uskalsi. Se on jo askel eteenpäin.

Toiseksi: Ylen analyysin kärki on siinä, että Abe pelkää uransa riippuvan Trumpista. No sehän on aivan totta, Aben ura on aina on ollut yhteydessä Yhdysvaltoihin. Kuten oman kotimaansa kriitikoihin kuuluva elokuvaohjaaja Oliver Stone sanoi jo vuonna 2013: Obama loves Abe, Abe loves Obama. Se oli varoitus tuolloin, sitten tuli Trump, ja ainakin toistaiseksi Aben asema on säilynyt. Helppoa se ei ole ollut, kuten kertoo Ylen uutisessakin mainitut runsaat puhelinneuvottelut.

Mutta sitten Yle lähtee omille teilleen. Analyysin mukaan Abe ja Japani pelkää Pohjois-Korean ohjuksia. Kyllä, pelkää varmaan. Media eritoten. Kysymys kuitenkin kuuluu: miksi Pohjois-Korea uhkaa Japania aseellisesti? Mikä skisma Pohjois-Korean ja Japanin välillä on? Ettei sillä vain olisi jotain tekemistä Yhdysvaltain armeijan kanssa, joka runsaslukuisena yhä miehittää  Japania? Ettei vain Pohjois-Korean tähtäimessä olisi nimenomaan Yhdysvallat, jonka aseenpiiput kohdistuvat heihin niin Etelä-Koreasta kuin Japanistakin käsin?

Entä, mitä tapahtuisi, jos Trump todella vetäisi amerikkalaissotilaat pois Etelä-Koreasta? Vetäisikö se mahdollisesti sotilaansa pois myös Japanista? Eikö silloin kaikki voittaisi? Paitsi tietenkin Abe, jonka ura tosiaan olisi vaakalaudalla…

Tämä pohdiskelu on puhtaasti omaani ja siihen kirvoitti eilinen uutinen.

Älä syö -pussukat

Älä syö siis näitä pikku pussukoita, joita löytyy Japanissa paitsi kenkälaatikoista ja laukkujen pohjalta, myös mm. yksittäispakattujen keksien rinnalta.

Kyseessä on kosteudenpoistajapussukat, jotka sisältävät silikageelipalleroita, natriumkloridia tai aktiivihiiltä. Euroopassa näitä huokoisia pussukoita näkee yleensä kenkälaatikoissa tai lelupakkauksissa, mutta Aasiassa, missä ilmankosteus on yleensä korkea, niitä käytetään myös elintarvikepakkauksissa. Niiden tarkoitus on siis poistaa kosteutta ja siten pidentää tuotteen hyllyikää. Tuoretuotteissa ei pussukoita käytetä.

Yleensä pussukoiden päällä lukee isoilla kirjaimilla do not eat ja throw away. Mutta ei aina. Nimittäin englanniksi. Japanilaisissa pussukoissa teksti on yleensä – luonnollisesti – japaniksi, たべられません, hiraganoilla jotta lapsikin ymmärtää. Taberaremasen tarkoittaa sitä samaa, eli että elä syö.

Entä mitä tapahtuu, jos syö kumminkin? Kun ei tule ajatelleeksi että kosteudenpoistajapussukoita olisi laitettu yksittäispakattujen leivoskeksienkin seuraksi? Ei mitään, ainakaan pieninä annoksina nautittuna. Tai ehkä vähän vatsanväänteitä tai huolen aiheuttamia hikikarpaloita, mutta myrkyllisiä ne eivät ole. Näin nimittäin kävi, kun suullinen varoitus unohtui antaa tuliaisia tuodessa ja vastaanottaja ripotteli harmaan aktiivihiilen leivosmaisten pikkuleipien päälle… ”Kertokaapa, mitä se harmaa jauhe oli? Aika erikoisen makuistahan se kieltämättä oli… Mitä?! Kosteudenpoistaja? Eikö niitä ole yleensä vain kenkälaatikoissa??”

 

Kun Abe Trumpin tapasi (eikä sanaakaan skandaaleista)

Olen tästä kirjoittanut ennenkin, mutta en jaksa lakata ihmettelemästä Ylen linjaa. Tänä aamuna klikkasin Ylen uutisten etusivulle, ja eteen lävähti pääministeri Shinzō Aben naamataulu. Mitä, kirjoittaako Yle vihdoin Abea riivaavista skandaaleista? Äärinationalistisen Moritomo Gakuen -koulun epäselvistä maakaupoista, dokumenttien väärentämisestä, Aben vaimon sekaantumisesta asiaan? Tai jälleen otsikoihin nousseesta Kake Gakuen -skandaalista? Tai siitä, miten kymmenet tuhannet ihmiset ovat taas viime viikolla osoittaneet mieltään kongressitalon edustalla Tokiossa ja vaatineet Abea eroamaan? Mutta ei. Yle ei kirjoita mistään näistä edes puolta riviä, se ei kirjoita niistä edes rivien välissä. Se kirjoittaa vain (skandaaleja Yhdysvaltoihin paenneen) Aben tapaamisesta Trumpin kanssa. Abea kiinnostaa kuulemma Pohjois-Korean sieppaamat japanilaiset, se on hänen mielestään Japanille ensiarvoisen tärkeää.

Kysymys kuuluu: Onko Ylen harjoittama uutisointi hyvää journalismia? Voiko uutistensa näkökulmaa näin erikoisella tavalla valikoivaa Yleä kutsua laatumediaksi, joksi se toki itse itsensä määrittelee? Eikö kyse ole pikemminkin tiedon pimittämisestä kun asioita jätetään tarkoituksella kertomatta? Eihän Yle tietenkään suoranaisesti valehtele, se vain jättää kertomatta. Mutta eikö se myös ole valehtelemista? Väärien mielikuvien luomista? Entä tuleeko mikään muuttumaan, kun amerikkalaisiin tv-sarjoihin ja hollywoodelokuviin erikoistuneen mainostelevision päätoimittajasta tulee Ylen johtaja? Tohdin epäillä…

Näitä mietin päätäni puistellen eräänä satunnaisena keväisenä aamuna.

Lue lisää:

Delivery sushia tokiolaisittain

Japani tunnetaan sushista, se on selvä. Vaikkei se varsinaisesti arkiruokaa olekaan, on sushinälkäisen helppo löytää haluamansa. Valinnan varaa riittää hienoista perinteisistä  sushiravintoloista liukuhihnasushiin ja supermarketien ja konbinikauppojen pakattuihin bentosusheihin. Ja jos ei tee mieli lähteä kotoa minnekään, aina on olemassa lähettipalvelut. No, ei ehkä aina, mutta kumminkin.

Tällä kertaa lähetys tilattiin vanhasta ja perinteikkäästä sushiravintolasta. Kaikilla ravintoloilla ei tätä palvelua ole, mutta osalla kylläkin. Tilauksen voi tehdä puhelimitse tai käymällä paikan päällä, kuten me teimme. Tilauksen saatuaan iäkäs sushimestari ryhtyi samantien töihin ja me lähdimme kotiin. Kun olimme käyneet kylvyssä ja valmiina asettumaan ruokapöytään, soi ovikello. Sushilähettihän se siellä, ravintolan vanhaemäntä.

Sushilajitelma, kullekin ruokailijalle omansa, oli asetettu kauniisiin pyöreisiin jūbako-lakka-astioihin, jotka on helppo pinota päällekkäin. Ylimmäisen päälle vielä hiukan kelmua ja se on siinä. Entä astiat, mitä niille tehtäisiin? Ne laitetaan aamulla oven ulkopuolelle, emäntä käy ne sieltä hakemassa seuraavana päivänä. Kuten tapana on ollut. Niin, kuka on sanonut että ruokalähetyksissä pitää käyttää kertakäyttöastioita? Ei kukaan…

Katsauksia Japanin historiaan, osa 1: Jōmon-kausi

No niin, aloitellaanpas vihdoin sitä lupailemaani historiakatsausten sarjaa. Jotta en jumittaisi tämän enempää, koitan pitää tekstini vähemmän koulukirjamaisina ja sen sijaan kirjata ylös mitä on lukiessani mieleen jäänyt.

Jōmon-kauden kulho, Wikipedia

Japanilainen historiankirjoitus aloitetaan yleensä Jōmon-kaudesta (縄文時代, Jōmon-jidai, lausutaan ”dzoomon-dzidai”), joka kattaa noin vuodet 10 000 eKr. – 300 eKr., ja jota edeltää paleoliittinen kausi.

Erityistä tälle aikakaudelle on keramiikan valmistamisen taito, minkä mukaan se on myös nimetty: jōmon tarkoittaa narukoristelua, jota esiintyi tämän aikakauden keramiikassa. Kippoihin ja kuppeihin oli siis painettu yksinkertainen, mutta kaunis raitakuvio.

Taidot karttuivat vähitellen, ja keskisellä Jōmon-kaudella valmistettiin jo varsin näyttäviä liekkimäisiä astioita ja myöhemmin koristeellisia naishahmoja. Mielenkiintoisia olivat myös tutkijoiden tekemät huomiot keramiikan samankaltaisuudessa Kyushulla ja Korean niemimaalla, mikä viittaa näiden kahden alueen tiiviiseen yhteydenpitoon Jōmon-kauden lopulla.

Liekkikeramiikkaa ōmon-kaudelta, kuvakaappaus

Tähän aikaan ihmiset Japanin saarilla elivät keräilijöinä, metsästäjinä ja kalastajina. Varhaista maanviljelyäkin jo harjoitettiin, mutta riisinviljelyä ei vielä tunnettu. Ihmiset asuivat jokseenkin pysyvästi paikoillaan, ja – mielenkiintoista kyllä – jo tuolloin varsin tiiviisti. Wikipediassa tiedetään kertoa, että Japanissa oli tuolloin 100 000 asuinaluetta ja että vuoden 2400 eKr. tienoilla se oli noin 265 000 asukasluvullaan ollut yksi maailman tiheimmin asutuista paikoista. Jatko onkin sitten, no, historiaa.

Jōmon-kauden asumuksia, kuvakaappaus

Jōmon-kauden asuinrakennukset olivat maakuoppia, joita suojasivat puurakenteiset norsuheinäkatot. Asutuksien yhteyksistä on jäänyt nykyihmisen tutkittavaksi simpukkakasoja, joista on voitu tehdä päätelmiä Jōmon-ihmisten ruokavaliosta, johon kuului mm. kalaa, simpukoita ja äyriäisiä, mutta myös esimerkiksi metsästettyjä kauriita ja villisikoja sekä luonnosta kerättyjä kasveja ja siemeniä. Ainakin Länsi-Japanissa harjoitettiin Jōmon-kauden lopulla myös syvämerenkalastusta.

Eri puolille Japania on avattu rekonstruktioituja Jōmon-kyliä, joissa pääsee tutustumaan tämän aikakauden arkkitehtuuriin ja elämään. Tällaisia ovat esimerkiksi Miyagin Okumatshushima sekä Kagoshiman Uenohara Kyushun saarella.

…ja muistelin sitten itsekin käyneeni kymmenen vuotta sitten eräässä esihistoriallisessa kylässä, joskin se oli tuolloin vasta valmistumassa, eikä rakennuksiin vielä päässyt sisään. Kyseessä on Kyushulla, Ikin saarella Ikikoku-museon yhteydessä oleva Haranotsujin alue, joka on oikeastaan keskittynyt Jōmon-kautta seuraavaan Yayoi-kauteen, mutta kuvamateriaalia vertaillessani päädyin siihen, että oli siellä yksi Jōmon-kaudenkin rakennus:

Tästä toisesta kuvasta en jälleen mene aivan takuuseen, mutta jälleen kuvia tutkiskelemalla ja näin jälkikäteen arvioimalla luulen, että tässä pienoismallissa vertailevat rakennustaitojaan Jōmon-mies ja Yayoi-mies:

Vai mitä luulette?

Tällainen katsaus tällä kertaa, ensi kerralla siirrymme eteenpäin ja siis sille jo mainitulle Yayoi-kaudelle.

Lähteinä mm:
Japanese History – 11 Experts Reflect on the past, Kodansha International, 1996
Wikipedia (suomi, englanti)
ym. nettisivuja ko. hakusanoilla

 

Katsauksia Japanin historiaan, osa 0

Uutta ja vanhaa rakennuskantaa Tokiossa.

Minun on jo pitempään pitänyt perehtyä tarkemmin Japanin historiaan. Tokihan siitä on tullut kaikenlaista luettua ajan mittaan, mutta jonkinlainen yleiskatsaus ei tekisi yhtään huonoa – ja miksipä siitä ei samalla kirjoittaisi tähän Japanista kertovaan blogiinkin. Vastaavanlaisen postaussarjan on toki jo omassa blogissaan tehnyt bloggaajakollegani Tatu (klik sarjan ensimmäiseen osaan), mutta kun ite tekee niin jotain jää päähänkin, ajattelin.

Ja mikä olisikaan parempi ajankohta aloittaa, kuin juuri alkanut vuosi, joka samalla jää viimeiseksi Heisei-kauden kokonaiseksi vuodeksi, sillä huhtikuussa 2019 keisari Akihito luovuttaa vallan (tai vallattomuuden, symbolisen johtajuuden joka tapauksessa) pojalleen Naruhitolle. Tämän vallansiirron syistä (ja seurauksista) ollaan montaa mieltä, mutta ei niistä tässä kohtaa sen enempää.

Vaan aloitetaan siis se retki Japanin historiaan. Johdattelijana minulla on kompakti, mutta varsin pätevä kaksikielinen kirja, Japanese History – 11 Experts Reflect on the Past. Ei ehkä ihan tuorein katsaus, mutta eiväthän ne historian faktat nyt niin kauheasti muutu, ja aina voi lisäillä sen mukaan mitä muuten on kuullut, nähnyt ja oppinut.

Eli näillä eväin kuulemme piakkoin Jōmon- ja Yayoi-kausista ja siitä eteenpäin vähitellen aina Heisei-kauteen saakka. Pysykäätten siis kuulolla, mikäli historialliset havinat kiinnostavat.

Japani marraskuussa

Marraskuun valoa junan ikkunasta Tokiossa

Marraskuu on Japanissa myöhäissyksyä, mutta toisin kuin Suomessa, aurinko paistaa ja lämmittääkin vielä mukavasti. Loka-marraskuu onkin suomalaisittain katsoen parhaita aikoja vierailla Japanissa, sillä kaamosmasennuksesta ei ole tietoakaan. Päinvastoin.

Kerrospukeutuminen on valttia. Vuodesta riippuen voi olla hyvinkin viileä tai välillä, etenkin auringossa, hyvinkin lämmin. Talvi tekee kuitenkin tuloaan. Aamuisin mittari saattaa näyttää paria astetta, iltapäivällä se kipuaa kymmenen, joskus jopa seitsemäntoista asteen tienoille. Kaulaliinat ja kevyet talvitakit tulevat tarpeeseen, toisinaan on tarvetta kunnon alusvaatteillekin, kuten pitkille kalsareille ja sukkahousuille. Hankalaksi pukeutumisen tekee lämmitys, joka saattaa olla tuskastuttavan kuuma sisätiloissa, kun taas ulkona puhaltavat kylmät tuulet.

Tokiolaispukeutumista marraskuussa

Valoisuuden lisäksi parasta japanilaisessa marraskuussa on ruska. Se aloittelee jo lokakuulla ja puhkeaa täyteen komeuteensa marraskuussa. Mikä tietää myös täysiä hotelleja ja bussilastillisia japanilaisturisteja suosituimmissa ruskakohteissa niin temppeleillä, puutarhoissa kuin luontokohteissakin. Paikalla onkin oltava yleensä ajoissa – tai nautittava suosiolla hyväntuulisesta kanssaseurasta, jota riittää. Ruskaretken jälkeen lämmitellään onsenin kuumissa lähteissä – ja syödään hyvin.

Ruskan etenemistä voi seurata netistä täällä. Hyvä on myös muistaa, että ylhäällä vuoristossa, missä on viileämpää, ruska on parhaimmillaan aiemmin kuin alhaalla kaupungissa.

Japaninvaahteran ruskaväristystä

Marraskuu on myös kulinarismin aikaa. Kun vedet jäähtyvät, alkaa kala olla parhaimmillaan. Lause ”abura ga notteru” tarkoittaa, että kalassa on rasvaa, ja se juuri tekee siitä niin herkullisen. Muuten syödään lämpimiä ruokia, kuten nuudelikeittoja (udon, soba, raamen), nabe-patoja, sukiyakia, odenia ja muuta vastaavaa.

Udon-teishoku aamiaisella

Oman lisänsä marraskuuhun tuovat erilaiset tapahtumat. Marraskuun 15. päivän tienoilla, torstaina, saapuvat kauppoihin ranskalaiset Beaujolais Nouveau -pullot. Eivätkä vain Tokion trendibaareihin, vaan ruokakauppoihin ja konbini-kioskikauppoihin kautta maan! Japani on ylpeä korkatessaan Beaujolais Nouveaut ennen ranskalaisia…

Mutta toki on omiakin juhlia. Sadonkorjuuta ja muuta. Ehditään viettää myös kiitospäivää, joka yllättäen ei ole ollenkaan amerikkalaistyylinen, vaikka samalle ajankohdalle osuukin. Japanissa kinrou kansha no hi on työstä kiittämisen päivä ja samalla yleinen vapaapäivä. Katukuvassa se ei tosin näy mitenkään, vaikka paikallisia tapahtumia saatetaankin järjestää. Juhlan taustalla on pitkän historian omaava sadonkorjuujuhla Niiname-no-matsuri. Nykyisen muotonsa juhla on saanut toisen maailmansodan jälkeen.

Ruskan lisäksi marraskuussa ihaillaan ensimmäisten kamelioiden kukintaa. Nyt kukkivat kauniisti vaaleanpunaiset ja valkoiset sazanka-kameliat. Neidonhiuspuut ovat värjäytyneet keltaisiksi. Ja istutuksissa näkyy orvokkeja, syklaameja ja koristekaaleja.

Camellia sasanqua eli sazanka.

Aiemmat kuukausikatsaukset löytyvät täältä: maaliskuu ja lokakuu.

Pahan onnen numeroita

Ruudut 4, 9 ja 14 puuttuvat pysäköintipaikalta.

Lienee tunnettu tosiasia, että länsimaissa kaihdetaan numeroita 13 ja 666, molemmat kun tuovat huonoa onnea. Lentokoneista saattaa puuttua 13. rivi tai paikka kokonaan, ja kerrostaloissa saatetaan siirtyä suoraan kahdennestatoista kerroksesta neljänteentoista.

Japanissa huonon onnen lukuja ovat puolestaan neljä ja yhdeksän. Neljä lausutaan samalla tavalla kuin kuolema (shi) ja numeron yhdeksän ääntämys (ku) tuo mieleen tuskaa ja kidutusta merkitsevän sanan. Näin ollen hotelleissa ja sairaaloissa ei välttämättä ole ollenkaan neljättä tai yhdeksättä kerrosta, tai, kuten kuvassa, ne saattavat puuttua myös pyhäkön viereiseltä parkkipaikalta. Neljätoista menee samaan syssyyn. Osa liikkeistä saattaa sulkea ovensa neljäntenä, yhdeksäntenä ja neljäntenätoista päivänä. Eikä lahjapaketeistakaan yleensä löydy neljää tuotetta, vaan mieluummin kolme tai viisi.

Mielikuvat jatkuvat: synnytyssairaalasta saattaa puuttua kokonaan huone 43, koska numeroina sen voisi lukea ”shizan”, joka merkitsee kätkytkuolemaa. Ei kovin mieltä ylentävää synnytyksen hetkellä, myönnettäköön. Vastaavasti autoilijat välttänevät todennäisesti numeroita 42 (”shi-ni” eli kuolemaan) ja 49 (”shi-ku”,  yliajo).

Numeroille neljä ja yhdeksän on onneksi myös toiset lukutavat: yon ja kyuu, ettei mene ihan kamalaksi.