Japani tunnetaan sushista, se on selvä. Vaikkei se varsinaisesti arkiruokaa olekaan, on sushinälkäisen helppo löytää haluamansa. Valinnan varaa riittää hienoista perinteisistä sushiravintoloista liukuhihnasushiin ja supermarketien ja konbinikauppojen pakattuihin bentosusheihin. Ja jos ei tee mieli lähteä kotoa minnekään, aina on olemassa lähettipalvelut. No, ei ehkä aina, mutta kumminkin.
Tällä kertaa lähetys tilattiin vanhasta ja perinteikkäästä sushiravintolasta. Kaikilla ravintoloilla ei tätä palvelua ole, mutta osalla kylläkin. Tilauksen voi tehdä puhelimitse tai käymällä paikan päällä, kuten me teimme. Tilauksen saatuaan iäkäs sushimestari ryhtyi samantien töihin ja me lähdimme kotiin. Kun olimme käyneet kylvyssä ja valmiina asettumaan ruokapöytään, soi ovikello. Sushilähettihän se siellä, ravintolan vanhaemäntä.
Sushilajitelma, kullekin ruokailijalle omansa, oli asetettu kauniisiin pyöreisiin jūbako-lakka-astioihin, jotka on helppo pinota päällekkäin. Ylimmäisen päälle vielä hiukan kelmua ja se on siinä. Entä astiat, mitä niille tehtäisiin? Ne laitetaan aamulla oven ulkopuolelle, emäntä käy ne sieltä hakemassa seuraavana päivänä. Kuten tapana on ollut. Niin, kuka on sanonut että ruokalähetyksissä pitää käyttää kertakäyttöastioita? Ei kukaan…
Marraskuu on Japanissa myöhäissyksyä, mutta toisin kuin Suomessa, aurinko paistaa ja lämmittääkin vielä mukavasti. Loka-marraskuu onkin suomalaisittain katsoen parhaita aikoja vierailla Japanissa, sillä kaamosmasennuksesta ei ole tietoakaan. Päinvastoin.
Kerrospukeutuminen on valttia. Vuodesta riippuen voi olla hyvinkin viileä tai välillä, etenkin auringossa, hyvinkin lämmin. Talvi tekee kuitenkin tuloaan. Aamuisin mittari saattaa näyttää paria astetta, iltapäivällä se kipuaa kymmenen, joskus jopa seitsemäntoista asteen tienoille. Kaulaliinat ja kevyet talvitakit tulevat tarpeeseen, toisinaan on tarvetta kunnon alusvaatteillekin, kuten pitkille kalsareille ja sukkahousuille. Hankalaksi pukeutumisen tekee lämmitys, joka saattaa olla tuskastuttavan kuuma sisätiloissa, kun taas ulkona puhaltavat kylmät tuulet.
Tokiolaispukeutumista marraskuussa
Valoisuuden lisäksi parasta japanilaisessa marraskuussa on ruska. Se aloittelee jo lokakuulla ja puhkeaa täyteen komeuteensa marraskuussa. Mikä tietää myös täysiä hotelleja ja bussilastillisia japanilaisturisteja suosituimmissa ruskakohteissa niin temppeleillä, puutarhoissa kuin luontokohteissakin. Paikalla onkin oltava yleensä ajoissa – tai nautittava suosiolla hyväntuulisesta kanssaseurasta, jota riittää. Ruskaretken jälkeen lämmitellään onsenin kuumissa lähteissä – ja syödään hyvin.
Ruskan etenemistä voi seurata netistä täällä. Hyvä on myös muistaa, että ylhäällä vuoristossa, missä on viileämpää, ruska on parhaimmillaan aiemmin kuin alhaalla kaupungissa.
Marraskuu on myös kulinarismin aikaa. Kun vedet jäähtyvät, alkaa kala olla parhaimmillaan. Lause ”abura ga notteru” tarkoittaa, että kalassa on rasvaa, ja se juuri tekee siitä niin herkullisen. Muuten syödään lämpimiä ruokia, kuten nuudelikeittoja (udon, soba, raamen), nabe-patoja, sukiyakia, odenia ja muuta vastaavaa.
Udon-teishoku aamiaisella
Oman lisänsä marraskuuhun tuovat erilaiset tapahtumat. Marraskuun 15. päivän tienoilla, torstaina, saapuvat kauppoihin ranskalaiset Beaujolais Nouveau -pullot. Eivätkä vain Tokion trendibaareihin, vaan ruokakauppoihin ja konbini-kioskikauppoihin kautta maan! Japani on ylpeä korkatessaan Beaujolais Nouveaut ennen ranskalaisia…
Mutta toki on omiakin juhlia. Sadonkorjuuta ja muuta. Ehditään viettää myös kiitospäivää, joka yllättäen ei ole ollenkaan amerikkalaistyylinen, vaikka samalle ajankohdalle osuukin. Japanissa kinrou kansha no hi on työstä kiittämisen päivä ja samalla yleinen vapaapäivä. Katukuvassa se ei tosin näy mitenkään, vaikka paikallisia tapahtumia saatetaankin järjestää. Juhlan taustalla on pitkän historian omaava sadonkorjuujuhla Niiname-no-matsuri. Nykyisen muotonsa juhla on saanut toisen maailmansodan jälkeen.
Ruskan lisäksi marraskuussa ihaillaan ensimmäisten kamelioiden kukintaa. Nyt kukkivat kauniisti vaaleanpunaiset ja valkoiset sazanka-kameliat. Neidonhiuspuut ovat värjäytyneet keltaisiksi. Ja istutuksissa näkyy orvokkeja, syklaameja ja koristekaaleja.
Camellia sasanqua eli sazanka.
Aiemmat kuukausikatsaukset löytyvät täältä: maaliskuu ja lokakuu.
Lienee tunnettu tosiasia, että länsimaissa kaihdetaan numeroita 13 ja 666, molemmat kun tuovat huonoa onnea. Lentokoneista saattaa puuttua 13. rivi tai paikka kokonaan, ja kerrostaloissa saatetaan siirtyä suoraan kahdennestatoista kerroksesta neljänteentoista.
Japanissa huonon onnen lukuja ovat puolestaan neljä ja yhdeksän. Neljä lausutaan samalla tavalla kuin kuolema (shi) ja numeron yhdeksän ääntämys (ku) tuo mieleen tuskaa ja kidutusta merkitsevän sanan. Näin ollen hotelleissa ja sairaaloissa ei välttämättä ole ollenkaan neljättä tai yhdeksättä kerrosta, tai, kuten kuvassa, ne saattavat puuttua myös pyhäkön viereiseltä parkkipaikalta. Neljätoista menee samaan syssyyn. Osa liikkeistä saattaa sulkea ovensa neljäntenä, yhdeksäntenä ja neljäntenätoista päivänä. Eikä lahjapaketeistakaan yleensä löydy neljää tuotetta, vaan mieluummin kolme tai viisi.
Mielikuvat jatkuvat: synnytyssairaalasta saattaa puuttua kokonaan huone 43, koska numeroina sen voisi lukea ”shizan”, joka merkitsee kätkytkuolemaa. Ei kovin mieltä ylentävää synnytyksen hetkellä, myönnettäköön. Vastaavasti autoilijat välttänevät todennäisesti numeroita 42 (”shi-ni” eli kuolemaan) ja 49 (”shi-ku”, yliajo).
Numeroille neljä ja yhdeksän on onneksi myös toiset lukutavat: yon ja kyuu, ettei mene ihan kamalaksi.
Ranskalainen parveke on käsite, josta kaikilla on jonkinlainen mielikuva. Sehän on siis lasinen ovi, joka ei johda mihinkään ja jonka edessä on kalteri. Hyvässä lykyssä kalteriin saa ujutettua pari kukkaruukkua ja kaiteeseen parvekelaatikon. Mutta millainen on sitten japanilainen parveke?
Lähestulkoon kaikissa japanilaisissa asuinkerrostaloissa on parvekkeet. Jopa niissä, jotka antavat suoraan korotetulle kaupunkimoottoritielle. Näillä parvekkeilla näkyy harvemmin kukkia, saati sitten parvekepöytiä tuoleineen. Niitä ei koristella, ei viritellä jouluvaloja eikä muitakaan. Mikä niiden funktio sitten on?
Pyykin kuivaaminen. Japanissa pyykkiä pestään joka päivä, ja jopa television säätiedotuksissa kerrotaan milloin on hyvä sää laittaa pyykit ulos kuivumaan. Auringossa ja tuulessa pyykki toki kuivaakin nopeasti, puoli päivää riittää usein mainiosti. Ilmansaasteet unohdetaan tässä kohtaa, ja paremmalta ulkona kuivunut pyykki joka tapauksessa tuoksuu kuin kuivurissa pyörinyt.
Niin, se onkin sitten toinen vaihtoehto pyykin kuivaamiselle, kolikkopesulat kuivureineen. Ja tokihan parvekettaan voi kukin käyttää miten haluaa, säilyttää siellä vaikka polkupyöräänsä tai tehdä pienen parvekepuutarhan, mutta kadulla kulkiessa ja ympärilleen katsellessa huomaa kyllä mihin niitä tavallisesti käytetään.
Japanissa sataa. Usein. Ei ehkä näin talvella, mutta muuten kyllä. Sadekausi alkaa kevätsateilla, jotka pian muuttuvat hiostavan kuumaksi (mushi-atsui) kesäkaudeksi runsaine sateineen. Syksyllä on syyssateiden ja myrskyjen vuoro.
Niinpä japanista löytyykin sateelle lukuisia ilmaisuja. Sadetta kuvaillaan myös kirjallisuudessa, runoudessa ja taiteessa.
Hiroshige, Sadekuuro Syounossa
Elokuviin sadekohtaukset tulivat erityisesti Akira Kurosawan elokuvien myötä. Etenkin Hollywoodissa elokuvat kuvattiin tavallisesti studiossa tai kauniilla säällä ulkona. Kurosawan Seitsemän samurain rankkasateessa kuvattu loppukohtaus oli niin ilmiömäinen ja ennennäkemätön, että sen jälkeen sadekohtaukset ovat kuuluneet elokuvien peruskuvastoon.
Alla olevassa videossa loppukohtauksesta oleva pätkä alkaa kohdassa 1.07.
Japanin kielessä onkin paljon sadetta kuvaavia sanoja. Vähän niin kuin meillä on lumesta. Tässä niistä muutama:
ame (雨) tarkoittaa yleisesti sadetta.
kosame (小雨) on pientä tai vähäistä sadetta, kun taas
kirisame (霧雨) tarkoittaa tihkusadetta.
ooame (大雨) kuvaa rankkasadetta, ja
gouu (豪雨) merkitsee hyvin voimakasta rankkasadetta, jota sanan ääntämys kuvaa hyvin.
syuuchuu-gouu (集中豪雨) on puolestaan paikallinen lyhyessä ajassa satanut rankkasade. Näitä on viime aikoina nähty paljon eri puolilla maailmaa, ja sademäärät ovat olleet usein ennätysmäisen suuria aiheuttaen pahoja tuhoja.
shidare-ame (しだれ雨) esiintyy etenkin kirjallisuudessa ja on kaunista sadetta tarkoittava sana. Se kuvaa keväistä, esimerkiksi kirsikakukkien (sakura) aikaan tapahtuvaa sadetta, joka näyttää erityisen kauniilta kukkivien puiden yhteydessä, tai kun vesipisara putoaa kukkivan puun oksalta.
samidare (五月雨 ) kuvaa viidennen kuukauden eli toukokuun jatkuvia sateita, jotka osuvat riisin istuttamisen (taue) aikaan.
niwaka-ame (驟雨) tarkoittaa puolestaan sadekuuroa.
Japaniin matkustaessa onkin otettava huomioon, että todennäköisesti ainakin jossain vaiheessa sataa. Omaa sateenvarjoa ei välttämättä kuitenkaan kannata ottaa mukaan; sellaisen saa nimittäin edullisesti paikan päältä, ja valikoima on laaja. Sateenvarjoista olen kirjoittanut aiemmin täällä.
Sateenvarjotta kulkevat yleensä vain ulkomaalaiset. Sadetakit ja sadeviitat kuuluvat puolestaan lähinnä maaseudulle, kaupungeissa niitä näkee harvoin.
Rojou kitsuen kinshi kuiki – alue, jolla tupakointi on kielletty
Nyt kun pääsin irvailemaan suomalaisviranomaisten kieltämisinnolle viski-gaten myötä, niin otetaanpa seuraavaksi näkökulmaksi Japani.
Osataan nimittäin sielläkin kieltää ja kiellot myös selvästi merkitä. Osittain kyse on lisäksi eräänlaisesta tapakasvatuksesta, joka on Japanissakin ainainen – ja valitettavasti usein aiheellinen – valituksen aihe.
Kuten tarkkasilmäinen lukija saattaa huomata, ovat kiellot toisinaan esitetty useammalla kielellä. Ensin japaniksi, sitten englanniksi ja joskus vielä koreaksi ja kiinaksi.
1. Koirankakat on kerättävä! Sillä miltä sinusta itsestäsi tuntuisi, jos olisit puiston penkillä onigiriä syömässä ja sitten joku pikku piski vääntäisi tortut suoraan nenäsi eteen?
Inu no fun wa machikaerimashou – vie koirankakat takaisin kotiisi
2. Liukuportaissa ei ryntäillä, se on vaarallista. Vanhusten on paras ottaa tukea kaiteesta ja äidit pitävät lapsiaan kädestä.
A! Abunai! Hei! Toi on vaarallista!
Esukareetaa deno houkou wa seshoku, tentou jiko no genin to narimasu –Liukuportaissa juokseminen voi aiheuttaa törmäyksiä ja kaatumisonnettomuuksia.
3. Naisille on omat metrovaunut ruuhka-aikaan. Tämä johtuu siitä, että liian moni mies intoutuu lääppimään ja kähmimään naisia täpötäysissä junissa. Ongelma tunnetaan nimellä chikan. Ei ole kivaa, ei. (Mutta ei sitä nyt ihan jokaisella junamatkalla tapahdu, eivätkä kaikki japanilaismiehet suinkaan mitään pervoja ole – lisään tämän, ettei tässä väärinkäsitystä syntyisi!)
Josei senyousha – vain naisille tarkoitettu junavaunu
4. Ei etuilua juna- tai metrojonossa. Myös hiphopparit käyköön vaunuun jonon mukana kuten kaikki muutkin kunnon kansalaiset.
Mata yarou. Tehdäänpäs uudestaan.
5. Tupakointi kielletty kadulla. Miltä tuntuisi, kun saisit palavasta tupakasta kylkeen? Eivätkä ne tumpit kaduilla ole nekään mitään kivoja katseltavia.
Rojou kitsuen kinshi – Tupakointi kielletty kadulla
(Kuvista ensimmäinen on Himejistä, toinen Hakatasta Fukuokasta ja loput Tokiosta.)
Vauvauutisia Japanista: ystäväperhe saa jälkikasvua! Nyt sitten arvuuttelemaan: onko tulija tyttö vai poika?
Pelkkään veikkailuun voidaan ottaa mukaan japanilaista päättelyä. Kumpi on suhteessa vahvempi, isä vai äiti? Vai ovatko tasavahvuisia? Kumpaa sukupuolta aiemmat lapset ovat?
Japanissa on nimittäin tapana sanoa, enemmän tai vähemmän vakavasti, että lapsen sukupuoli määräytyy vanhempien välisten voimasuhteiden mukaan. Jos äiti määrää kaapin paikan, lapsi on todennäköisesti poika. Jos taas isä on voimakas perheenpää, tulee tyttöjä. Jos vanhempien voimasuhde on tasapainoinen, tulee tyttöjä ja poikia vuorotellen.
Kuulostaa yksioikoiselta, mutta mieti hetki omaa lähipiiriäsi. Millaisissa perheissä on enimmäkseen poikia, entä millaisissa tyttöjä? Muista samalla, että machomiehen kuoren alta voikin paljastua herkkä ihminen, kun taas ulkopuolisille kiltiltä vaikuttava nainen saattaa olla hyvinkin voimakastahtoinen kotona ja parisuhteessa. Pariskunnan voimasuhteet voivat myös muuttua vuosien varrella.
Tärppäsikö?
Minä se tervehdin kaikkia äidin tarakalta!
Tästä ei tietenkään pidä vetää johtopäätöstä, että jompikumpi olisi tossun alla, tai että parisuhde olisi epäsuhtainen. Vastakohdat kun usein tasapainottavat toisiaan, ja voimakas henkilö saattaa kaivata vierelleen lempeää ja pehmeää hahmoa, ja toisinpäin. Ideaali toki on tasapainoisuus.
Uskomukseen voi liittyä myös luonnon logiikkaa. Pienten poikien miehiksi kasvattamiseen saattaa hyvinkin tarvita lujaa ja jämptiä naista, kun taas tyttöjen kanssa paremmin tulee toimeen lempeämmilläkin keinoilla.
Tä? Ei mulla oo enää kolikkoa. Se on taikuutta!
Kyseisen vauvauutisia kertoneen perheen kohdalla uskomus ainakin näyttää osuneen oikeaan. Nuori vaimo on perheessä todellakin se vahva pilari, joka päättää perheen asioista varsin autoritäärisesti. Hän on pienen pojan äiti. Isällä puolestaan on edellisestä liitosta suloinen tytär. Tässä suhteessa isä oli se voimakkaampi hahmo.
Entä nyt? Kuka ties sieltä tuleekin tyttö… Se jää nähtäväksi. Siihen asti arvuutellaan.
Seniori, ikäihminen, vanhus. Suomessa me mietimme miten iäkkäitä pitäisi korrektisti kutsua, ja kuitenkin me unohdamme sen paljon tärkeämmän asian: vanhempien ihmisten kunnioittamisen. Sillä tuohan ikä ihmiselle elämänkokemusta, joka parhaassa tapauksessa näkyy viisautena.
Japanissa vietetään syyskuun kolmantena maanantaina ikäihmisten kunnioittamisen päivää (敬老の日・keirou-no-hi). Se on yleinen vapaapäivä (shukujitsu), joten perheet saavat pienen minilomasen pidennetyn viikonlopun muodossa. Ohjelmassa on tietenkin isovanhempien huomioiminen: lapset voivat muistaa isoisää (ojiisan) ja isoäitiä (obaasan) itsetekemillään korteilla, tai jos asutaan kaukana, voi ainakin pirauttaa iäkkäille vanhemmilleen tai lähettää kukkia.
Kylissä voidaan myös järjestää seniorijuhlia (keirou-kai) ja iäkkäille on tarjolla ilmaisia bentou-lounaslaatikoita.
Keirou-no-hi näkyy myös mediassa. Silloin nostetaan esiin aiheita ikääntyvästä Japanista ja iäkkäiden tilanteesta. Tänään Japanin englanninkielisessä lehdistössä on aiheena Japanin harmaantuminen. Joka kahdeksas japanilainen on yli 75-vuotias ja yksinasuvia ikäihmisiä on Japanissa 5,52 miljoonaa, kertoo Asahi Simbunin Asia&Japan Watch.Wall Street Journal Japan lisää, että eläkeikä nostettiin Japanissa viime vuonna 65 vuoteen ja että työvoimasta 10.1% on seniori-ikäisiä.
Ikääntyneiden päivää on vietetty vuodesta 1947 alkaen. Idea on lähtöisin Nomadani-murasta (nyk. Taka-cho) Hyōgon prefektuurista, mistä se levisi muualle Japaniin. Alkuun se tunnettiin nimellä toshiyori-no-hi eli vanhusten päivä, mutta koska se ei kuullostanut hyvältä, otettiin käyttöön hienompi, mutta samaa tarkoittava nimi: roujin-no-hi. Lopulta vuonna 1966 päädyttiin muotoon keirou-no-hi, joka tarkoittaa siis ikääntyneiden kunnioittamisen päivää, ja samalla siitä tehtiin kansallinen vapaapäivä.
Keirou-no-hi litteroidaan myös muodoissa keirō-no-hi ja keiro-no-hi. Se lausutaan ”keeroo-no-hi”.
Ystäväni Y oli käynyt ostoksilla ja löytänyt jotakin, minkä ajatteli piristävän myös minua. ”Shochuu omimai moushi agemasu*! Tokiossa on kuuma ja monpe-tyyliset pöksyt ovat nyt muotia. Ostin itselleni yhdet ja toiset sinulle. Toivottavasti pidät!”
Monpe (tai mompe, もんぺ) ovat japanilaisnaisten perinteiset työhousut, joita käytettiin etenkin toisen maailmansodan aikana sekä yleisesti pelto- ja puutarhatöissä, mutta jotka ovat lähestulkoon kadonneet modernin naisen garderoobista. Nyt ne ovat kuitenkin tulleet takaisin. Osin ihan perinteisinä, osin tällaisina päivitettyinä versioina.
Miten nämä nykymonpet sitten poikkeavat muista yksinkertaisista housuista? Eivät kovinkaan radikaalisesti. Ne ovat pussihousumaiset, ilmavat, mukavat, ja näissä on taskut ja vyötäröllä kumilenkki. Pituus on juuri ja juuri polven alapuolelle ja materiaali viskoosia.
Kuva: WIkipedia
Perinteiset monpet puolestaan ovat esimerkiksi hamppua tai puuvillaa ja niissä on kiristysnauha sekä vyötäröllä että housunpunteissa. Erityisen suosittu tekstiili on kauniisti kirjailtu Kurume-kasuri.
Monpe oli kätevä – ja virallisesti suositeltu – vaatetus sota-aikaan jo siksikin, että ne yllään saattoi juosta. Kuvittele nyt kimonoon pukeutunut japanilaisnainen pommitusta pakenemassa! Ei kimonossa minnekään kiirehditä.
Kuten japanilaisiin tapoihin kuuluu, lähti paluupostissa pian pikkuinen paketti Y-sanille. Jotakin kesäistä, viilentävää, kiitoksien ja kesätoivotusten kera.
*Japanissa on tapana lähettää postikortteja ja tervehdyksiä kaksi kertaa vuodessa. Ensin uutenavuotena ja sitten keskikesällä, kun helteet ovat pahimmillaan. Shochuu mimai -kortteihin kirjoitetaan tavallisesti toivotus ”Shochuu omimai moushi agemasu” (暑中お見舞い申し上げます). Korttien lisäksi voi lähettää lahjan. Tervehdysten lähetysajankohta on doyou (土用), 18 päivää ennen ensimmäistä syyspäivää. Sen jälkeenkin voi vielä lähettää kortteja, mutta silloin ne ovat zanshou mimai eli myöhäisten kesähelteiden kortteja.
Perjantain kuva&sana-sarjan tämän kertaisena teemana on sisätossut, surippa. Sana tulee englannista: slipper kääntyy katakanaksi スリッパ, mikä puolestaan romanisoidaan muotoon surippa, mutta lausutaan jotakuinkin slippa.
Japanilaiset eivät kulje sisätiloissa kengät jalassa, mutta eivät myöskään sukkasillaan kuten meillä on tapana. Kengät riisutaan eteiseen, minkä jälkeen japanilainen sujauttaa tossut jalkaansa hämmästyttävän sukkelasti. Jalalla ei lattiaan juurikaan kosketa.
Minne tossusillaan sitten mennään? Kaikkialle paitsi tatamille. Ja matolle. Tai vessaan. Tatamille ja matolle astutaan sukkasillaan, mutta vessassa odottavat yleensä vessatossut, toire(no)surippa (kuvassa). Itse asiassa tapa on ihan kätevä: vessan oven edessä olevat tossut osoittavat selkeästi, että paikka on varattu. Vaikka toki kyse on ennen kaikkea hygieniasta. Ja niin, vessatossuilla ei enää jatketa matkaa muualle asuntoon, vaikka näin voikin satunnaiselle vierasamaalaiselle vieraalle joskus käydä. Käsi ylös, kuka ei ole näin tehnyt!
Omia tossuja ei tietenkään tarvitse tuoda mukanaan, vaan yleensä kodeista löytyvät vierastossut. Eikä tämä tossujuttu tietenkään rajoitu vain koteihin, vaan ne löytyvät usein myös ravintoloista, izakayoista ja muista paikoista, missä kengät joutuu riisumaan. Kuvassa olevat vessatossut on kuvattu temppelin toiletissa.
Hirame-no-me 