Tempura – friteerausta japanilaisittain

Tempura (tai tenpura, 天ぷら) on yksi japanilaisen keittiön rakastetuimmista ruokalajeista. Höyryävän kuumat, päältä rapeat ja sisältä mehevät friteeratut vihannekset, sienet, kalat ja muut meren herkut maistuvat kaikille. Tämä postaus käsittelee tempuraa yleisemmin, seuraavasta – klik, klik – löydät tempura-reseptin.

Friteeraamisen taito saapui Japanin Nagaskiin 1500-luvulla portugalilaisten kauppiaiden ja lähetyssaarnaajien mukana. Sanan tempura alkuperästä kiistellään, mutta luultavasti se tulee latinasta, aikaa tarkoittavasta sanasta tempero. Nagasakista tempuran voittokulku jatkui muualle Japaniin, ja nykyään sitä pidetään yhtenä tyypillisimmistä japanilaisista ruokalajeista.

tempura teishoku: tendon, misokeitto, pieni salaatti ja tsukemono-pikkelsejä.

Tempura valmistetaan kastamalla vihannekset tai meren antimet löysähköön taikinaan ja uppopaistamalla ne kiehuvassa, noin 165–170 asteisessa öljyssä. Se syödään sellaisenaan suolan kera tai dipataan pehmeällä daikonraasteella (daikon-oroshi) maustettuun, soijakastikepohjaiseen tsuyu-liemeen. Yleensä tempuran kanssa tarjotaan riisiä tai japanilaisia nuudeleita eli tattarista valmistettua sobaa tai vehnäistä udonia. Tempuran voi tarjota myös kulhossa riisin päällä (天丼・tendon) tai kuuman soba- tai udon-keiton päällä.

Tempurassa ei siis käytetä karkeita panko-korppujauhoja; sellaisia friteerattuja ruokia kutsutaan mm. nimillä furai (joka tulee englannin sanasta fry, kuten ebi-furai, friteeratut katkaravut), katsu (tulee sanasta cutlet, kuten tonkatsu, friteeratut possunkyljykset) tai korokke (tulee sanasta croquette, esim. potatokorokke, friteeratut perunakroketit).

Tempura on ruokalaji, joka kuuluu sekä kotikeittiöihin että ravintoloihin. Se voi olla pikaruokaa tai todellista gourmet’ta. Onpa ranskalainen Michelin-opaskin nostanut sen tärkeimpien kulinarististen nautintojen joukkoon, ja Tokio-oppaasta löytyykin useampi kolmen tähden tempura-ravintola.

Tempuraan voi käyttää melkein mitä tahansa sesongin vihanneksia sekä äyriäisiä, simpukoita ja valkolihaista kalaa – sen sijaan punalihaista kalaa, kuten lohta, kirjolohta tai taimenta ei yleensä käytetä. Tärkeää on, että raaka-aineet ovat mahdollisimman tuoreita.

Tyypillisimpiä raaka-aineita (neta) ovat:

• Vihannekset: piiman eli vihreä paprika, shishitou eli mieto vihreä chili, okra, munakoiso, sipuli,  shungiku eli vihanneskrysanteemin lehdet, shiso, satsumaimo eli bataatti, kabocha-kurpitsa,  ginnan eli neidonhiuspuun marjat, renkon eli lootusjuuri,  gobou eli vihannestakiainen, fuki-no-tou eli japaninruttojuuren kukkanuput, kakiage eli ohuiksi suikaleiksi leikatut ja yhdessä valmistetut vihannekset (porkkanaa, goboua, sipulia…)
• Sienet: šiitake, maitake eli koppelokääpä, eringi eli osterivinokas
• Kala: sardiini, datsu eli nokkakala, kisu eli kuore, anago eli meriankerias, aji eli piikkimakrilli, nishin eli tyynenmerensilli
• Muut meren antimet: jättikatkaravut (ebi), kalmari (ika), osteri (kaki), kampasimpukka (hotate), valas (kujira)

Suomessa voi käyttää yllämainittuja vihanneksia sekä lisäksi vaikkapa kanttarelleja ja kaloista silakkaa, muikkuja ja ahvenfileitä.

Lopuksi vielä neljä eri näkökulmaa tempuran valmistukseen Youtube-videoiden muodossa: ensimmäisessä esitellään tekniikkaa, toisessa tempura muuttuu gourmet-herkuksi, kolmannessa mennään Ōsakaan, kalatorilla sijaitsevaan erittäin suosittuun pieneen tempuraravintolaan ja neljännessä valmistetaan tempuraa kotikeittiössä. Jokaisella kokilla on oma tekniikkansa ja reseptinsä.

Seuraavassa postauksessa on Hirame-no-men tempuraresepti, klikkaa tästä!

Tempuraravintola Shunrakun kokki Hokkaidon Eniwasta esittelee tempuran valmistusta. Huomaa tempurataikinan (koromo) koostumus! Kokeunut tempurakokki jopa koskettaa sormillaan kiehuvaa öljyä, mutta kotona sitä ei kannata kokeilla.  

Tempurakokki Kondou Fumio näyttää, miten kakiagesta tehdään kulinaristinen gourmet-annos.

Ōsakan kalatorilta löytyy tempuraan erikoistunut shokudou-ravintola eli ruokapaikka. Jonne jonotetaan, keskiyölläkin. Ruokailijat saavat valita tempuran raaka-aineet itse, ja annokseen kuuluu myös misokeitto asari-simpukoilla, joiden tyhjät kuoret heitetään yksinkertaisesti lattialle.

Ja lopuksi kotona mm. kevään ensiherkuista valmistettua tempuraa. Vihreissä vihanneksissa näkyy vihreää chiliä, japaninruttojuuren nuppuja (fuki-no-tou), shisoa, piikkiaralian versoja (taranome) sekä lisäksi kabocha-kurpitsaa ja sipulia.

Päivitys 18.4.2014: lisätty maininta furaista, katsusta ja korokkesta.

Mandariinin kuoriminen japanilaisittain

Mistäkö tietää, että mandariinin on kuorinut japanilainen? Oranssi hedelmä lepää kuortensa päällä kuin kukasta avautuneena.

Niinkin pienet asiat, kuin mandariinin kuoriminen, voidaan tehdä monella eri tavalla. Meillä Suomessa lapsia opetetaan kuorimaan mandariini mahdollisimman yhtenäisenä nauhana – tai ainakin minun aikanani on näin opetettu – jonka voi sitten vaikka pujottaa pikkutytön käteen koruksi. Kuoriminen on vaikeaa, ja etenkin pienissä kätösissä kuorinauha katkeaa helposti. Mutta mikä ilo, kun se vihdoin onnistuu! Vaatiihan se tarkkuutta, ja vähän kärsivällisyyttäkin.

Japanissa sitä vastoin mandariini eli mikan kuoritaan kukkaseksi. Vaatii sekin harjoittelua, jotta kukan terälehdistä tulee kauniit ja että ne avautuvat sievästi.

Tällöin kuoriminen aloitetaan hedelmän alanavasta, ei siis siitä mustasta tyngästä, josta hedelmä on ollut kiinnittynyt oksaan – se jää kukkasen pohjaan piiloon. Hedelmän kuori avataan pitkulaisina paloina, jotka jätetään kiinni pohjasta. Lopulta hedelmä irrotetaan myös pohjasta ja mielellään siistitään valkoisista rihmastoista. Ja kas! Kuorikukkasen keskellä lepää hedelmä.

Miten sinä kuorit mandariinisi?

Herkulliset litteät herneenpalot

Litteät herneenpalot ovat herkullisia ja ne syödään kokonaisena. Omalta kasvimaalta herneenpalkoja voi kesällä napsia ennen kuin herneet kehittyvät kunnolla. Hyvin varustetuissa ruokakaupoissa tai aasialaiskaupoissa litteitä herneenpalkoja myydään esimerkiksi nimellä snow-peas tai ranskasta lainatulla, varsin kuvaavalla nimellä mangetout peas (”syödään-kaikki-herneet”).

Herneenpalot pestään ja kypsennetään nopeasti – parhaimmillaan ne ovat al dente, pehmenneinä mutta vielä hiukan rapeina. Ennen kypsentämistä on hyvä kuitenkin poistaa palon selkäpuolelta sitkeä säie: napsaise palon tyvestä ja vetäise säie irti.

Teksti ja kuva © hiramenome.com

Konnyaku, hyytelömäinen ruoka-aine

 

Konnyaku on tärkkelyspitoisen konjac-kasvin (lat. amorphophalus konjac) mukulasta valmistettu tiiviin hyytelömäinen ruoka-aine. Yleensä se myydään veteen säilöttynä suorakaiteen muotoisina paloina muoviin pakattuna.

Väriltään konnyaku on yleensä harmaa ja siinä on tummia täpliä. Ohuen narumaiset ito-konnyakut ja usein löyhäksi kimpuksi kierretyt nuudelimaiset shirataki–konnyakut ovat väriltään valkoisia ja lähes läpinäkyviä.

Paksumpaa konnyakua käytetään esimerkiksi nimono-pataruoissa ja talvisessa odenissa, sillä ne vaativat pitkän kypsennysajan saadakseen makua ruoan keittoliemestä. Ohuet shirataki- ja ito-konnyakut saavat makua nopesti ja niitä käytetään esimerkiksi sukiyakissa.

Maultaan konnyaku on mieto, lähes mauton. Makua se saa ruoan liemestä, ja eritoten sitä arvostetaankin sen rakenteen vuoksi. Konnyaku on lähes kaloriton, mutta sisältää runsaasti kuituja. Ravintoarvoltaan se on kuitenkin hyvin köyhä.

Konnyaku lausutaan (suomalaisittain) ”kon-njaku”. Kaksi n-äännettä on tärkeä lausua, sillä yhdellä n:llä lausuttuna, konyaku, merkitys muuttuu kihlaukseksi.

Konnyaku voidaan voidaan viipaloida tai kuutioida pienemmäksi. Pienellä vaivalla saadaan aikaiseksi kierteistä köyttä muistuttava koristeleikkaus (alla).

こんにゃくの飾り切り
KONNYAKU NO KAZARI-KIRI eli konnyakun koristeleikkaus

1. Valuta konnyaku ja huuhtele se nopeasti valuvan veden alla.
2. Nosta leikkuulaudalle ja leikkaa n. 2–3 cm paksuisiksi viipaleiksi.
3. Tee viipaleiden keskelle pitkä viilto.
4. Vedä viipaleen toinen pää viillon läpi, jolloin konnyaku saa kauniin kierteisen muodon.

Teksti ja kuvat © hiramenome.com

Okra

Malvakasveihin kuuluva okra on tärkeä raaka-aine esimerkiksi afrikkalaisessa keittiössä. Pitkulainen palkokasvi sisältää tärkkelyspitoisesta kasvilimaa, jolla voidaan saostaa esimerkiksi pataruokia. Okra tunnetaan myös nimellä gumbo.

Myös Japanissa okra eli okura (オクラ) on tunnettu pitkään. Siellä se on saanut toisenlaisen käyttötavan: Palot keitetään nopeasti, vain parin minuutin ajan, jolloin ne säilyttävät napakkuutensa ja kasvien limaisuus on vielä hienovaraista.

Okra on hyvin kaunis vihannes. Kun tuoreet palot ryöpätään nopeasti, niiden vihreä väri syvenee. Viipaloidut, tähtimäiset okrapalat antavat hienon silauksen ruoka-annoksille. Okraa voi tarjota lisukkeena, sitä voi ripotella pastan päälle tai lisätä aamiaisnaton sekaan. Kokonaiset okrat sopivat hyvin myös grillivartaisiin; grillattavaa okraa ei tarvitse ryöpätä.

Tuoretta okraa voi saada aasialaiskaupoista tai erikoisliikkeistä. Valitse pieniä, napakoita palkoja. Liian isot ovat puisia ja kypsyneet siemenet kovia.

Okran keittäminen

Huuhtele okrapalot ja lisää ne kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen. Anna kiehua noin 2-3 minuuttia eli kunnes palkojen väri on syventynyt hienon vihreäksi. Kaada lävikköön ja valuta kylmän veden alla, jotta kypsyminen loppuu ja ylimääräinen limaisuus poistuu. Leikkaa palkojen molemmat päät pois ja viipaloi sopivan kokoisiksi siivuiksi. Käytä haluamallasi tavalla.

Teksti ja kuvat © hiramenome.com

Kyabetsu-no-sengiri, ohuet kaalisuikaleet

Raikas, ohuiksi suikaleiksi leikattu kaali tasapainottaa raskaita ruokia. Esimerkiksi tonkatsun eli friteerattujen porsaankyljysten seurana tarjotaan aina iso kasa kaalisuikaleita.

Japanilainen kaali on ilmavaa, pehmeää ja mehukasta. Suomalainen kevätkaali muistuttaa japanilaista kaalia, ja se käykin suikaleiksi sellaisenaan. Myös punakaali sopii tarkoitukseen, minkä lisäksi sen hieno väri tuo kauniin säväyksen lautaselle. Tavallinen talvikaali sen sijaan on sellaisenaan liian tiivistä ja kovaa – se kannattaakin leikata hyvin hienoiksi suikaleiksi ja laittaa veteen pehmenemään ennen tarjoilua.

Kaalin leikkaamiseen sopii hyvin nagiri-bouchou, japanilainen ohut- ja leveäteräinen keittiöveitsi (kuvassa).

Kaalia tarkoittava japaninkielinen sana kyabetsu on lainaa englannista, cabbage. Sengiri tarkoittaa puolestaan tuhanneksi siivuksi leikkaamista.

 

キャベツの千切り
KYABETSU-NO-SENGIRI, HIENOKSI SUIKALOITU KAALI

Versio 1

Poista uloimmat lehdet ja leikkaa kaali kahtia. Halkaise puolikkaat. Irrota kaalin kova sisus veitsellä. Suikaloi kaali mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Siirrä kaalisuikaleet heti kylmään veteen. Anna suikaleiden pehmetä vedessä noin 15–30 minuuttia.

Valuta kaalisuikaleet hyvin ja nosta keoksi lautaselle. Purista päälle sitruunaa halutessasi. Voit myös tarjota kaalisuikaleiden kanssa majoneesia.

Versio 2

Toinen tapa suikaloida kaali on hieman monimutkaisempi ja hitaampi, mutta kaalin suikaloiminen on hyvin ohuiksi suikaleiksi on helpompaa tällä tavalla.

Irrota kaalin lehdet yksitellen ja leikkaa pois lehtien paksu lehtiruoti. Nosta muutama lehti päällekkäin ja leikkaa ohuen ohuiksi suikaleiksi. Jos kaali on kovaa talvikaalia, laita suikaleet kylmään veteen pehmiämään. Kaada lävikköön ja valuta hyvin. Nosta kaalisuikaleet kauniiksi keoksi lautasen reunalle.

(Kuva lisätään myöhemmin)

Muokattu 27.8.2011

 

Text & Photos © hiramenome.com

Japanilaisen teen hauduttaminen

Hyvän teen aineksia ovat laadukkaat teelehdet ja puhdas, hyvänmakuinen vesi. Teelaadusta riippuen vesi keitetään 60–90 asteiseksi. Esimerkiksi senchalle riittää +70 asteinen vesi ja banchalle sopiva lämpötila on +90 astetta. Vihreä tee sisältää runsaasti terveellisiä aineita, kuten katekiineja ja C-vitamiinia. Liian kuuma vesi tuhoaa nämä arvokkaat aineet sekä teelle ominaisen umami-maun.

Tyypillinen japanilainen teepannu, kyuusu, on matala, laakean mallinen keraaminen kannu, jossa on kahva kannun oikeassa kyljessä. Kyuusussa valmistetaan kerralla pieni määrä teetä. Malleja on useita. Joissakin malleissa sihdin voi irrottaa, mutta suositumpi on kannu, jossa sihtiosa on kiinni teekannussa. Kannu pestään pelkällä vedellä. Käytössä on myös isompia keraamisia teekannuja, joissa haudutetaan suurempi määrä teetä kerralla, sekä valurautaisia teepannuja.

Japanilaiset teekupit ovat kooltaan länsimaisia teekuppeja pienempiä. Poikkeuksen tekevät korvattomat yunomi-mukit, joita käytetään esimerkiksi sushiravintoloissa. Teelehtiä mitataan kannuun yksi teelusikallinen kuppia kohti. Ensimmäiselle haudutukselle riittää minuutti, seuraavan kannullisen voi antaa hautua hiukan pitempään.

Tee näin:

1. Mittaa teelehdet teekannuun, yksi teelusikallinen kuppia kohti.

2. Kaada kuuma vesi ensin teekuppeihin ja sitä kautta kannuun. Näin vesi jäähtyy sopivaksi herkille teelehdille.

3. Anna hautua noin minuutin ajan.

4. Pyöräytä teekannua kevyellä kädenliikkeellä ja jaa tee  vähän kerrallaan kuppeihin.

5. Kopauta lopuksi kannua ilmassa napakalla kädenliikkeellä niin, että saat viimeisetkin tipat puristettua teelehdistä.

6. Tee on tarpeeksi vahvaa, kun se on väriltään kauniin kellanvihreää ja tuoksuu miellyttävälle.

7. Tarjoa sellaisenaan tai japanilaisen wagashi-makeisen tai suolaisen tsukemono-pikkelsin kera.

Text & photos © hiramenome.com

Japanilaisesta riisistä ja sen valmistamisesta

Riisi on japaniksi kome (米), keitetty riisi gohan (ご飯), tai meshi (めし).

Riisi on erottamaton osa japanilaista ruokakulttuuria. Riisiä syödään aamiaisella, lounaalla ja iltaruoalla. Arkisen aterian pääruokalaji on juuri riisi, jota lisukkeet (o-kazu) täydentävät. Riisin merkityksestä kertoo myös se, että sana gohan tarkoittaa tarjottavan riisin lisäksi ateriaa.

Riisin valmistamisella on siis hyvin tärkeä rooli japanilaisessa keittiössä. Parhaaseen tulokseen päästään, kun riisi pestään, liotetaan ja höyrytetään paineella. Vaikka yleensä puhutaan riisin keittämisestä, tarkoitetaan itse asiassa höyryttämistä. Kun riisi on valmis, se käännellään kuohkeaksi ja annetaan asettua hetki ennen tarjoamista.

Oikein keitetty ja kuohkeutettu riisi on miellyttävän tuoksuista ja makuista. Riisinjyvät ovat selkeästi erillisiä, vaikkakin kiinni toisissaan niin, että ne on helppo syödä puikoilla. Japanilaisen ilmaisun mukaan riisinjyvät seisovat, kome ga tattemasu. Kypsät riisinjyvät ovat pehmeitä, mutta eivät ylikypsiä: riisi antaa sopivasti vastusta hampaille.

Japanilainen riisi (oryza sativa var. japonica) on pyöreäjyväinen, hieman tahmea riisilajike. Riisilaatuja on Japanissa monia erilaisia. Uuden sadon riisi, shinmai, on arvostetuinta. Mochigome eli mochiriisi on oma lajikkeensa, joka sopii pehmeisiin riisikakkuihin (mochi). Riisiä kasvatetaan koko maassa Hokkaidolta Kyushulle ja aina Okinawalle saakka.

Länsimaissa myytävä japanilainen riisi on yleensä italialaista tai yhdysvaltalaista pyöreäjyväistä riisiä. Tunnettu Euroopassa myytävä merkki on Shinode, jota saa myös 10 kg säkeissä. Suomalaisille tuttu puuroriisi käy myös hyvin. Puuroriisi on hieman pienempijyväistä kuin japanilainen riisi, ja vaatii hiukan vähemmän vettä kuin tavallinen riisi. Sen sijaan pitkäjyväiset thairiisit, esikypsennetyt Uncle Ben’sit ja tuoksuvat basmati- ja jasmiiniriisit on paras jättää muuhun käyttötarkoitukseen.

Yksi kuppi eli ichi-goo (一合)

 

RIISIN MITTAAMINEN

Riisiä mitataan mittayksiköllä goo (myös kirjoitusasuissa gou tai gō, 合), joka on noin 1,8 dl. Yksi goo kuivaa riisiä vastaa kahta riisikupillista keitettyä riisiä.

VEDEN MITTAAMINEN

Veden määrä riippuu riisin laadusta ja määrästä sekä omista makutottumuksista. Mitään yhtä ja ainoaa totuutta ei riisin keittämisessä ole. Perinteinen tapa mitata veden määrä perustuu kokemukseen: riisi kaadetaan tasapohjaiseen kattilaan ja lisätään vesi käyttäen mittapuuna keskisormea: Sopiva vesimäärä nähdään, kun veden pinta ulottuu riisin pinnasta keskisormen sormenpään puoliväliin.

Hyvänä nyrkkisääntönä voidaan pitää myös (pestyn) riisin ja veden suhteena 1:1. Vettä laitetaan siis saman verran kuin pestyä riisiä.

Huom! Käytä riisin keittämiseen aina puhdasta, hyvää vettä.

RIISIN PESEMINEN eli kiillottaminen

Länsimaissa puhutaan yleensä riisin pesemisestä, mutta japaniksi riisi itse asiassa hiotaan tai kiillotetaan (”kome wo togu”). Riisinjyviä hierotaan kevyesti puhtaassa vedessä, jolloin riisi kiillottuu.

1. Mittaa riisi kulhoon ja lisää päälle kylmää vettä. Huljauta ja kaada vesi pois. Lisää uudestaan vettä niin, että riisi peittyy juuri ja juuri.

2. Sekoita riisinjyviä vedessä pyöreällä ja rytmikkäällä kädenliikkellä ja hieraise niitä kevyesti peukalon ja kämmenen välissä. Käsi muodostaa pursottimen kaltaisen tötterön, jonka yläpäästä eli peukalon ja etusormen muodostavasta aukosta riisi pääsee pursuamaan ulos. Sekoita uudestaan ja hieraise. Jatka kunnes vesi on muuttunut valkoiseksi. Varo rikkomasta riisinjyviä.

3. Kaada valkoinen vesi pois ja lisää kylmää vettä. Huljuttele riisiä vedessä ja kaada samea vesi pois. Jatka, kunnes vesi on kirkasta.

4. Mittaa oikea määrä vettä riisimäärää kohden ja anna riisin levätä vedessä noin 30–60 minuuttia (vähintään 15 min) ennen keittämistä. Voit myös vaihtoehtoisesti kaataa riisin siivilään ja antaa sen levätä siivilässä 30–60 minuuttia. Riisin muuttuu samean valkoiseksi. Lisää silloin riisi ja vesi kattilaan tai riisinkeittimeen juuri ennen keittämistä.

Riisi pestään eli kiillotetaan ennen höyrytystä.

Video 1: Riisin peseminen eli kiillottaminen

Video 2: Riisin huuhteleminen

RIISIN KEITTÄMINEN eli höyryttäminen

Kattilassa:

1. Kaada pesty riisi kattilaan ja kaada päälle puhdasta, kylmää vettä. Oikea veden määrä riippuu riisilaadusta ja ruoanlaittajan mieltymyksistä. Nyrkkisääntönä voidaan pitää suhdetta 1:1 eli yhtä kuppia (1 goo = 1,8 dl) kohden 1 kuppi vettä.

2. Aseta kattilan päälle tukeva kansi. Jos kansi ei ole painava, voit laittaa kannen alle folio- tai leivinpaperiarkin.

3. Kiehauta riisi. Kun kannen alta alkaa hiukan pulputa vaahtoa, alenna lämpöä. Älä avaa kantta.

4. Anna riisin kiehua hiljalleen noin 15–20 minuutin ajan, kunnes kuulet pienestä porinasta, että vesi on imeytynyt kokonaan riisiin. Ota kattila pois liedeltä.

5. Laita nopeasti kannen alle ohut keittiöpyyhe ja anna riisin höyrystyä kannen alla noin 15–20 min.

6. Kun riisi on valmista, kuohkeuta se tekemällä riisiin muutama ristikkäinen viilto puisella tai muovisella pyöreällä lastalla. Sulje kannella ja anna vetäytyä hetken ajan ennen tarjoilua.

Huom! Riisin keitinveteen ei lisätä suolaa eikä muita mausteita.

Riisinkeittimessä:

1. Mittaa riisi keittimen sisällä olevaan kulhoon.

2. Pese (eli kiillota) riisi, kunnes vesi on kirkasta.

3. Mittaa vesi. Käytä apunasi kulhon laidassa olevia mittaviivoja. Mittaa veden pinta mieluummin viivan alapuolelle kuin yläpuolelle.

4. Nosta kulho keittimeen ja sulje kansi. Anna riisin levätä noin 30–60 minuuttia (tai vähintään 15 min) ennen keittimen käynnistämistä.

5. Käynnistä keitin. Riisin keittoaika on yleensä noin 40 minuuttia.

6. Kun riisi on valmista, kuohkeuta se veteen kastetulla puisella tai muovisella pyöreän mallisella lastalla. Varo rikkomasta riisiä.

7. Sulje kansi ja anna riisin levätä hetki ennen tarjoamista.

Kun riisi on valmis, se pöyhitään kuohkeaksi. Varo rikkomasta riisinjyviä.

RIISINKEITTIMISTÄ

Japanilainen riisi keitetään painehöyryllä. Paras riisi keitetään yhä perinteiseen tapaan kattilassa, mutta nykyään lähes jokaisessa japanilaiskodissa on käytössä riisinkeitin. Riisin valmistaminen keittimessä on helppoa, ei vaadi vahtimista, minkä lisäksi niissä on monia käteviä lisätoimintoja, kuten ajastin, lämmitin, jne.

Jos keität riisiä usein, on riisinkeitin hyvä apu keittiössä. Euroopassa on nykyään markkinoilla monenlaisia risiinkeittimiä, joista osa keittää riisin jopa 15 minuutissa. Nopeus ei kuitenkaan ole välttämättä paras kriteeri. Parhaaseen tulokseen pääset japanilaiseen riisinkeittoon erikoistuneilla keittimillä. Tunnettuja merkkejä ovat esimerkiksi Zojirushi, Toshiba ja Sharp.

Kulhollinen riisiä on japanilaisen perusaterian tärkein osa.

© hiramenome.com

 Muokattu 24.8.2012