Onigiri, japanilaiset riisipallot

Onigiri (tai omusubi) ovat riisipalloja, joiden sisällä on yleensä suolaista täytettä – mutta ei suinkaan aina. Japanilaiselle riisi on jo sellaisenaan hyvän makuista, ja täyte on vain ekstraa.

Tyypillisiä täytteitä ovat esimerkiksi umeboshi eli pikkelöity umehedelmä, suolainen shiokombu, suolainen grillattu lohi, soijakastikkeessa pehmennetyt katsuobushi-kalahiutaleet, marinoitu mäti, jne. Myös majoneesimarinoitua kanaa tai rapua voi halutessaan lisätä, miksei myös savukalaa tai loimulohta. Mahdollisuudet ovat moninaiset! Onigirin pintaan taputellaan usein hiukan suolaa sekä seesaminsiemeniä. Nori-merilevä antaa makua ja pitää vierekkäin asetellut onigirit  irrallaan toisistaan.

Parhaimmillaan onigirit ovat eväsretkellä, ulkosalla nautittuina. Muutaman onigirin voi lisätä myös osaksi bento-eväitä. Riisipalleroiden seuraksi sopii parhaiten vihreä tee, kylmä kesällä ja kuuma talvella.

Umeboshi- ja shiokombutäytteiset onigirit

Kuten japanilaisiin ruokiin yleensäkin, myös onigireihin käytetään japanilaistyyppistä, pyöreä- ja lyhytjyväistä riisiä. Sushiriisin lisäksi tavallinen suomalainen puuroriisi käy hyvin. Pese ja huuhtele riisi hyvin, ohjeet löydät täältä.

Onigirit valmistetaan kuumasta riisistä. Alla olevassa ohjeessa riisi nostetaan suoraan kämmenelle, mutta voit käyttää alkuun myös riisikulhoa: nosta riisi kulhoon, lisää täyte, sulje riisi ja kippaa kastellulle kämmenelle (käsien kasteleminen on tärkeää, jotta riisi ei tartu käsiin). Muotoile riisipallo kolmioksi käsin.

Onigirit muotoillaan kämmenten välissä painelemalla. Tavallisesti niistä tehdään kolmion muotoisia, toisinaan palloja, joskus puikuloita. Hyvä onigiri ei ole liian kovaksi paineltu, eikä toisaalta liian löyhä. Riisijyvät ovat selvästi erillisiä, mutta muodostavat sopivan tiiviin pallon. Täytettä ei kannata laittaa paljon, teelusikallinen riittää. Jos täytettä on liikaa, hajoaa onigiri kun sitä haukkaa. Nori voidaan kääriä eri tavoin, tai sen voi jättää kokonaan poiskin.

Myös aterialta jäljelle jääneen riisin voi käyttää onigireihin, jolloin ne säilytetään viileässä ja varjoisassa paikassa seuraavaan päivään. Jääkaappiin onigirejä (kuten kypsennettyä riisiä yleensäkään) ei kannata laittaa, siellä niistä tulee kovia koppuroita.

Tässä ohjeessa on käytetty täytteenä ainoastaan umeboshia. Koska tämänkertaisen pääkokin, Y-sanin, kädet ovat kovin pienet, ovat pienet myös hänen pyörittelemänsä onigiritkin!

Isokätisen ja pienikätisen valmistamia onigirejä

ONIGIRI (tai omusubi) umeboshi-täytteellä
8–10 onigiriä

3 kuppia riisiä eli noin 5,4 dl
nori-arkkeja
umeboshia
seesaminsiemeniä
suolaa

vettä kulhoon

Alkuvalmistelut

  1. Pese riisi ja keitä se kypsäksi. Kääntele kuohkeaksi.
  2. Tee muut valmistelut sillä aikaa, kun riisi valmistuu.
  3. Paahda nori-arkit käyttämällä niitä nopeasti kuumalla keittolevyllä tai tulen päällä. Leikkaa arkit neljäksi suikaleeksi.
  4. Irrota umeboshien hedelmäliha ja pilko pienemmäksi.
  5. Paahda seesaminsiemeniä niin, että ne saavat hiukan väriä, ja kaada lautaselle. Lisää hyvälaatuista pöytäsuolaa suurin piirtein saman verran kuin seesaminsiemeniä. (Tavallinen Jozo-tyyppinen suola on voimakkaan suolaista, joten sitä lisätään vähemmän.) Sekoita.

Onigirien pyörittely

  1. Kastele kätesi kylmällä vedellä.
  2. Nosta vasemmalle kämmenelle riisiä. Lisää keskelle nokare umeboshia tai muuta täytettä. Sulje riisipallo niin, että täyte jää sen sisään.
  3. Kääntele riisipalloa kämmenten välissä kevyesti painellen niin, että se saa kolmiomaisen muodon. Vasen kämmen toimii alustana ja oikea kämmen antaa muodon (ks. kuvat). Paina lopuksi litteämmäksi ulkosivuilta.
  4. Kääntele onigiri seesami-suolaseoksessa. Vaihtoehtoisesti voit painaa kämmenesi seokseen ja käännellä onigiria kämmenissäsi; näin saat tasaisemman ja kevyemmän seesamipinnan.
  5. Nosta onigiri norisuikaleen keskelle sen karkeammalle pinnalle. Nosta molemmat noriarkin molemmat sivut onigirin laidoille ja siirrä odottamaan.
  6. Kun kaikki onigirit ovat valmiit, nosta ne bento-laatikkoon tai kääri furoshiki-liinaan (**tulee pian!**).

p.s. Moni muistanee elokuvan Ruokala Lokki (Kamome shokudo), jossa japanilaisnaiset avaavat onigiri-ravintolan Helsinkiin. Onigirien pyörittelyyn voikin ottaa mallia myös leffan trailerista!

Teksti ja kuvat: Hirame-no-me

2 kommenttia artikkeliin ”Onigiri, japanilaiset riisipallot

  1. Nora 7 tammikuun, 2013 / 11:30 am

    Oi, olen syönyt monesti japanilaisissa ravintolaissa Suomessa ja olen pitkään yrittänyt etsiä japanilaista ruokaa käsittelevää blogia ja laadukkaita ohjeita muuhunkin kuin sushiin. Ihastuin blogiisi todella ja tulen varmasti toistekin! 🙂 Pitää ainakin kokeilla onigireja ohjeellasi joku päivä!

    Tykkää

    • Hirame 11 tammikuun, 2013 / 7:04 pm

      Kiitos, Nora, kivasta kommentistasi ja tervetuloa blogiin! Japanilainen ruoka on tosiaan paljon muutakin kuin sushia, ja monet ruoista on helppo valmistaa Suomessakin. Onigireista on hyvä aloittaa, täytteitä voi vaihdella oman maun mukaan. Ja harjoitus tekee (herkuttelijan ja) mestarin 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s