Hinamatsuri, nukkien ja tyttöjen juhla

Maaliskuun kolmantena päivänä  vietetään Japanissa nukkien ja tyttöjen juhlaa (hinamatsuri), jolloin perheen tyttärille  rukoillaan onnea. Päivää kutsutaan myös persikkajuhlaksi, momo no sekku, sillä persikkapuut kukkivat yleensä tähän aikaan vuodesta.

Hinamatsurin aikaan perheissä, jossa on pieniä tyttöjä, otetaan esiin keisariperhettä esittävä nuket, hina-ningyou. Käsintehdyt nuket ovat hyvin arvokkaita, ja niitä ostetaan vähän kerrassaan lapsen kasvaessa. Nuket  myös kulkevat perheissä suvupolvelta toistelle.

Nuket nostetaan punaisella kankaalla päällystetylle alttarille, jossa on yleensä viisi tai seitsemän porrasta. Ylimmällä tasolla ovat keisaripari ja alempana hovineitoja, muusikkoja, ministereitä ja palvelijoita. Nukkien esillepano juontaa juurensa Heian-kaudelle (794–1185), ja sen taustalla on uskomus, että nuket vievät pahat henget mukanaan. Nuket otetaan esiin usein jo helmikuussa ja ne laitetaan pois heti hinamatsurin päätyttyä – vanhan uskomuksen mukaan tyttäret voivat jäädä vanhoiksi piioiksi, jos nuket ovat esillä vielä maaliskuun 4. päivänä.

Hinamatsuri-koristeita

Hinamatsurin kunniaksi pienet tytöt puetaan usein parhaimpiinsa, usein punaiseen kimonoon, ja ehostetaan äidin meikeillä. Päivän ohjelmaan kuuluu myös ureshii hinamatsuri eli iloinen nukkejuhla -laulu. Täältä löytyvät laulun sanat japaniksi ja englanniksi ja täällä voi laulun laulaa karaokena. Täältä laulu löytyy puolestaan sievien kimonopukuisten japanilaistyttöjen esittämänä.

Päivää juhlistetaan myös erilaisilla herkuilla. Makeita erikoisuuksia ovat vaaleanpunaiset hishimochi-riisikakut ja värikkäät hina-arare-riisikeksit. Niiden kanssa tarjotaan usein shirozakea, fermentoidusta riisistä valmistettua vähäalkoholista juomaa. Herkuttelun kruunaa chirashizushi-ateria, jossa sushiriisin päälle on siroteltu esimerkiksi mätiä, munakasta, herneenpalkoja ja esimerkiksi lohta.

Iloista hinamatsuria kaikille!

Päivitys 17.4.2014: hinamatsuri-video vaihdettuKuvat: Hina-ningyou: Flickr /jmetrraux ; hinamatsuri-koriste: hiramenome.com

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Hinamatsuri, nukkien ja tyttöjen juhla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s