Kiinalainen ruoka eli chuuka-ryouri on hyvin suosittua Japanissa. Shichuanilainen makeahko ja samalla tulinen mapo-doufu esiteltiin japanialaisille 1950-luvulla ja resepti kääntyi pian japanilaiseen makuun sopivaksi maabo-doufuksi.
Maabou-doufun pääaineksia ovat tofu ja jauheliha sekä pavuista valmistettu makeahko hoisin-kastike, jota saa yleensä aasialaiskaupoista. Samoin valkosipuli-chilitahna kuuluu aasialaiskauppojen valikoimiin.
Ruoan tulisuutta ja makeutta voi säädellä omaan makuun sopivaksi. Maabou-doufu sopii erinomaisesti syksyn viileneviin iltoihin.
MAABOU-DOUFU eli kiinalainen mapo-doufu japanilaiseen tapaan
neljälle
1/2 purjo
500 g tofua
500 g jauhelihaa
1 kana- tai lihaliemi kuutio TAI 1 tl dashi-no-moto-jauhetta
2 rkl kiinalaista chili-valkosipuli-kastiketta
1 rkl kiinalaista hoisin-kastiketta (tai korealaista barbeque-kastiketta tai hunajaa)
1 dl kiinalaista shaoxin -sakea (tai japanilaista sakea tai kuivaa valkoviiniä)
1 rkl perunajauhoja
suolaa
pippuria
oliiviöljyä paistamiseen (tai osittain seesamiöljyä)
Viipaloi purjo pituussuunnassa pitkulaisiksi siivuiksi. Hienonna osa siivuista. Leikaa tofu ensin kolmeen osaan ja sitten vielä niin, että palasista tulee noin 1,5 cm kokoisia. Tämän kokoisina ne on helppo syödä puikoilla.
Kuumenna tilkka öljyä syvässä kasarissa tai wok-pannussa ja lisää chili-valkosipulikastike ja jauheliha. Pienennä jauheliha puulastan avulla ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää purjoviipaleet ja shaoxin-sake ja houjin-kastike.
Liuota liemikuutio tai dashijauhe n. 2–3 dl:aan kuumaa vettä ja lisää joukkoon. Sekoita. Lisää kastikkeeseen tofu-palat ja anna niiden imeytyä kastikkeeseen. Peitä kasari kannella ja anna kiehua hiljalleen.
Kun maut ovat tasautuneet, tarkista maku. Lisää purjosilppu. Sekoita perunajauhot n. 1,5 dl:aan kylmää vettä ja kaada ohuena vanana ruoan joukkoon. Sekoita varovasti puulastalla.
Nosta maabou-doufu tarjoiluastiaan tai suoraan lautasille. Tarjoa riisin kanssa.
Veitsi on japanilaisista keittiötarvikkeista kenties tärkein ja arvostetuin. Japanilainen käsintaottu keittiöveitsi, wa-bouchou (lausutaan wabootšoo), on hyvin kestävä ja sen voi helposti terottaa partaveitsenteräväksi.
Japanilaisissa veitsissä on käytetään yleensä useita teräsmateriaaleja, kuten korkeahiiliterästä ja matalahiiliterästä. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että taontaprosessissa pehmeämmän lapamateriaalin väliin likistetään kovempi ja helposti teroitettava terämateriaali. Myös veitsen teräkulma poikkeaa länsimaisesta: perinteinen teräkulma on yksiviistoinen nk. talttaterä (kataba), joka tekee siivuttamisesta helppoa. Nykyään perinteisen kataba-terän rinnalle on tullut myös kaksiviistoinen V-terä (ryouba, sananmuk. molemminpuolinen terä).
Veitsiä on lukuisia erilaisia riippuen niiden käyttötarkoituksesta: esimerkiksi kalalle ja vihannekselle on eri veitset, samoin eri tyyppisille kaloille (esim. ankerias, pallokala, tonnikala, piikkimakrilli…) on olemassa erilaiset veitset. Veitsisepät tekevät veitsiä myös tilaustyönä; moni japanilainen ammattikokki tilaakin veitsensä suoraan veitsisepältä, joka valmistaa juuri sellaisen veitsen kuin kokki tarvitsee.
Nykykoteihin on kehitetty myös yleisveitsi, jolla voi leikata kalaa, lihaa ja vihanneksia. Japaninkielinen veistä tarkoittava sana houchou (包丁, englanninkielisissä teksteissä yleensä muodossa hocho) kääntyy yhdyssanoissa muotoon bouchou.
Japanilaisveisten terä ovat perinteisesti yksiviistoinen (kataba).
Yleisimpiä japanilaisia keittiöveitsiä:
Usuba-bouchou ja nakiri-bouchou (vihannesveitset)
薄刃包丁, 菜切り包丁
Sekä usuba-bouchou että nakiri-bouchou on tarkoitettu vihannesten käsittelyyn. Niillä on helppo halkaista, leikata ja hienontaa erilaisia kasvatettuja ja luonnosta kerättyjä vihanneksia.
Usuba ja nakiri ovat leveä- mutta ohutlapaisia veitsiä. Niiden suurin ero on terässä: usuban terä on yksiviisteinen (kataba), kun taas nakirin terä on kaksiviisteiseksi hiottu V-terä (ryouba).
Nakiri-bouchou oli aikaisemmin yleinen kotikeittiössä, mutta toisen maailmansodan jälkeen sen on osin syrjäyttänyt yleisveitsi santoku-bouchou.
Deba-bouchou (leikkuuveitsi)
出刃包丁
Deba-bouchou kehitettiin Edo-kaudella (1603–1868). Nimi deba tulee veitsen eteenpäin työntyvästä (jap. deppa → deba) muodosta. Alunperin deba-bouchou oli tarkoitettu kalankäsittelyyn: pään katkaisemiseen, leikkaamiseen ja fileoimiseen. Deba-bouchoun selkämys on leveä, ja terä muuten vahva ja painava. Debaa käytetäänkin nykyään kalan lisäksi myös lintujen ja muiden lihojen leikkaamiseen. Varo kuitenkin leikkaamasta deballa paksumpia luita.
Deba on hyvin tyypillinen keittiöveitsi sekä ammattilaisten että kotikokkien keskuudessa.
Santoku-bouchou (yleisveitsi)
三徳包丁
Santoku-bouchou on kehitetty toisen maailmansodan jälkeisiin tarpeisiin, kun lihan (erityisesti naudanlihan) käyttö yleistyi japanilaisissa kodeissa. Nimi santoku viittaa kolmeen tarkoitukseen tai etuun, ja nimensä mukaisesti se on tarkoitettu kolmen päämateriaalin eli lihan, kalan ja vihannesten leikkaamiseen. Santoku on kätevä yleisveitsi ja suosittu kotikeittiöissä.
Santoku-bouchousta käytetään myös nimiä bannou-bouchou (”veitsi kaikkiin tarkoituksiin”) ja bunka-bouchou (”kulttuuriveitsi”).
Ajibouchou eli hirakibouchou (pieni kalaveitsi)
Ajibouchou on pieni veitsi, jota käytetään kalan suomustamiseen ja avaamiseen. Kokonsakin puolesta se on sopiva onkiretkille. Aji-bouchoun terä on yleensä yksiviistoinen kataba. Suomustamiseen käytetään veitsen tasaista puolta, kun taas avaaminen suoritetaan veitsen viistoteräpuolella. Nimi aji-bouchou tulee piikkimakrillista (aji), kun taas hiraki-bouchou viittaa avaamiseen (hiraki).
Yanagiba-bouchou eli sashimi-bouchou (sashimiveitsi)
柳刃包丁, 刺身包丁
Yanagiba-bouchou on hyvin terävä, pitkä ja sopivan painava veitsi, joka on suunniteltu varta vasten sashimin eli raa’an kalan siivuttamiseen.
Sashimin siivuttaminen on japanilaisen keittiön tärkeimpiä tekniikoita: kalafile siivutetaan yhdellä ainoalla, kevyellä vedolla, jolloin kalan lihassa olevat solukot eivät rikkoudu. Tästä syystä sashimiveitsen tulee olla paitsi tarpeeksi terävä, myös pitkä ja painava – kun veitsen oma paino on sopiva, ei kokin tarvitse käyttää voimaa, vaan voi keskittyä ohjaamaan veitsen liikettä. Japaniksi ei puhutakaan sashimin leikkaamisesta (kiru) vaan pikemminkin liu’uttamisesta (hiku).
Pidä hyvää huolta japanilaisesta veitsestäsi:
Pese veitsi heti käytön jälkeen ja kuivaa hyvin. Perinteinen japanilaisveitsi on tehty useista teräslaaduista ja se ruostuu helposti.
Voit myös huuhdella veitsen kiehuvan veden alla: näin veitsi desinfioituu ja kuivuu lähes itsestään. Kuivaa kuitenkin huolellisesti loputkin pisarat veitsestä.
Varo, ettei vesi valu veitsen tyveen.
Älä koskaan pese veistä pesukoneessa.
Säilytä veitsi sen omassa pakkauksessa mielellään sanomalehtipaperiin käärittynä.
Usein käytettävää veistä voi säilyttää myös vanhan puhelinluettelon välissä: Teippaa luettelo kiinni ja työnnä veitsi luettelon sivujen väliin.
Hio veitsi japanilaisella hiomakivellä veden kanssa. Älä käytä tavallista länsimaista veitsenteroitinta tai teräksistä teroistuspuikkoa!
Öljyä veitsi ruokaöljyllä ja kääri se sanomalehteen, kun et aio käyttää sitä vähään aikaan.
Tulipunainen higanbana (彼岸花) kukkii tähän aikaan vuodesta Japanissa riisipeltojen pientareilla, hautausmailla ja toisinaan myös puutarhoissa. Kukkaa pidetään kuoleman sanansaattajana, sillä se kukkii juuri Bon-juhlan aikaan, jolloin edesmenneiden sielujen sanotaan palaavan hetkeksi maan pinnalle. Punaiset kukat ohjaavat pimeässä kulkevia kuolleita sieluja.
Higan (彼岸) viittaa syyspäivän tasaukseen sekä jokeen, joka erottaa tämänpuoleisen tuonpuoleisesta. Hana (tässä bana, 花) tarkoittaa kukkaa. O-higan onkin o-bonin lisäksi päivä, jolloin vieraillaan haudoilla ja rukoillaan edesmenneiden puolesta.
Amarylliksen sukuinen higanbana (lat. lycoris radiata) lisääntyy vain mukuloista. Koska mukulat ovat myrkyllisiä, higanbanaa on perinteisesti istutettu riisipeltojen ja hautausmaiden laidoille pitämään myyrät ja muut tuholaiset loitolla. Higanbanalla on myös toinen erityispiirre: se kukkii ennen kuin lehdet ilmestyvät. Kun kukka on kuihtunut ja varsi mädäntynyt, ilmestyvät lehdet. Higanbanan nuoret lehdet muistuttavat erehdyttävästi japanilaisen ruohosipulin (asatsuki) varsia, mikä on aiheuttanut myrkytystapauksia Japanissa.
Higanbanat ovat hyvin näyttäviä ja loistavat kauas. Komeimmillaan ne ovat yhteen paikkaan istutettuina. Valkoiset (kuva alla) ja keltaiset lajikkeet ovat punaista (kuva yllä) paljon harvinaisempia. Koska higanbana yhdistyy niin voimakkaasti kuolemaan, niitä ei ole sovelias antaa lahjana.
Higanbana tunnetaan myös nimellä manjushage. Momoe Yamaguchin saman niminen laulu vuodelta 1978 on ollut hyvin suosittu Japanissa; laulun voi kuunnella täällä.
Suribachi (すり鉢) on keraaminen mortteli, jonka sisäosa on uritettu kamman avulla. Ulkopuolelta suribachi on usein lasitettu, sisäpuolelta ei.
Suribachia käytetään puisen surikogi-petkelen (すりこぎ) avulla. Perinteisesti surikogi on tehty sansho-pippuripuusta, minkä sanotaan antavan hienon pippurimaisen säväyksen jauhetuille raaka-aineille. Puinen petkel ei myöskään vahingoita suribachin lasittamattoman sisäpinnan uria (kushi-no-me).
Erityisen hyvin suribachi soveltuu esimerkiksi paahdettujen seesaminsiementen jauhamiseen, mutta yhtä hyvin sillä voidaan jauhaa mausteita ja muita ruoka-aineksia, kuten misoa ja tofua. Alunperin eteläisestä Kiinasta 1000-luvun paikkeilla Japaniin tuodulla suribachilla jauhettiin lääkekasveja ja vasta myöhemmin se on siirtynyt keittiövälineeksi.
Suribacheja on eri kokoisia, halkaisijaltaan noin 10–30 cm. Malleja on useita. Hyvä suribachi on tarpeeksi suuri, syvä ja vakaa. Kushi-no-me-urissa on myös useita tyylejä.
Yläkuvassa on kaksi suribachia. Yllä on pieni, 100-yen kaupoissa myytävä massatuotantona tehty suribachi ja tavallinen puinen surikogi. Alla on halkaisijaltaan saman kokoinen, mutta syvempi ja vakaampi, laadukkaampi suribachi. Sen surikogi on perinteinen ja valmistettu sanshopuusta .
Miten suribachia käytetään?
Nosta suribachi kostean liinan päälle, jotta se ei pääse luistamaan. Lisää kulhoon jauhettava materiaali, esim. paahdetut seesaminsiemenet. Hierrä siemeniä surikogin avulla kushi-no-me-uria vasten.
Pese suribachi heti käytön jälkeen haalealla vedellä ja tiskiharjalla (perinteinen suomalainen riisijuurinen patasuti käy hyvin) ja nosta kuivumaan. Huom! Kulhon sisus on lasittamaton, joten älä käytä pesuainetta.
Kushi-no-me tarkoittaa suribachin sisäpinnassa olevia uria, joita vasten jauhettava materiaali hierretään surikogi-petkelen avulla.
Seesamimarinoidut vihreät pavut on yksi tyypillisimmistä aterian osana tarjottavista pienistä lisukkeista (o-kazu). Se on hyvin helppo ja nopea tehdä, ja sopii esimerkiksi grillatun kalan seuraksi. Vastaavanlainen resepti on ingen no goma-miso-ae, jossa marinadi saa lisämakua misotahnasta.
Ingen (いんげん, lausutaan in-gen) tarkoittaa vihreitä papuja, goma (胡麻) seesaminsiemeniä ja ae (和え) harmoniaa – siis makujen harmonisointia, eli marinointia.
いんげんの胡麻和え
INGEN NO GOMA-AE eli seesamimarinoidut vihreät pavut
1. Pese pavut ja leikkaa niiden molemmat päät. Leikkaa pitkät pavut kahteen osaan. Keitä papuja suolalla maustetussa vedessä noin 2-3 minuuttia. Pavut ovat sopivan kypsiä kun ne ovat muuttuneet kauniin vihreiksi ja ovat vielä napakoita. Valuta pavut kylmän, juoksevan veden alla.
2. Valmista marinadi. Paahda seesaminsiemenet ja jauha ne tahnamaiseksi morttelissa (suribachi). Lisää muut aineet.
3. Sekoita pavut ja seesamimarinadi. Anna marinoitua hetken ajan ennen tarjoamista.
Vinkki: Jos korvaat mirinin sokerilla, lisää sitä noin puolet mirinin määrästä. Anna marinoitua noin 10–15 minuuttia. Marinadin tulee olla melko paksua. Parhaaseen tulokseen pääset, kun käytät tuoreita papuja.
No, yleensä liikkeen ovessa tai ovensuussa on kyltti, jossa niin sanotaan. Suomeksi se olisi avoinna, englanniksi open. Ja japaniksi se on 営業中 – kuten kuvasta näkyy.
営業中/ eigyou-chuu (tai eigyochu)
Ilmaus muodostuu sanoista eigyo(営業) ja chuu (中), ja tarkoittaa sananmukaisesti, että liiketoiminta on käynnissä.
Jos puoti taas on jo siltä päivältä sulkenut ovensa, voi ovessa roikkua kyltti, jossa lukee
本日は閉店いたしました。
(Honjitsu wa heiten itashimashita.)
Kieltä voi oppia monella tapaa. Ummikkokin löytää vieraassa maassa yleensä sanoja, joiden merkitys avautuu arkisten yhteyksien kautta. Japanissa sen sijaan huomaa olevansa sormi suussa, jos hiraganat, katakanat ja kanjit eivät ole tuttuja. Mutta heti, kun osaa muutamankin merkin, avautuu ympäristö aivan uudella tavalla: yhtäkkiä kauniiden merkkien sijaan näkeekin ympärillään mainoksia, opasteita ja informaatiota.
Hirame-no-me lähtee tutkimaan japanin kieltä juuri tästä näkökulmasta. Sana sanalta, lause lauseelta. Mainoksia, kylttejä ja pakkauksia lukemalla, silloin tällöin ja epäsäännöllisen säännöllisesti. Tervetuloa mukaan!
Friteeratut porsaankyljykset eli tonkatsu on suosittu ruokalaji Japanissa. Possunkyljykset kieritellään kananmunassa ja karkearakeisissa panko-korppujauhoissa, minkä jälkeen ne uppopaistetaan kuumassa öljyssä. Lopputuloksena on päältä rapea ja sisältä mehevä leike.
Tonkatsun juuret ulottuvat 1800-luvun lopulle, jolloin länsimaalaisten mukana maahan saapui uusia reseptejä ja ruokalajeja. Tonkatsua olikin saatavilla aluksi vain länsimaista ruokaa tarjoavissa youshokuya-ravintoloissa. Nykyään osa ravintoloista on erikoistunut pelkästään tonkatsuun.
Tänä päivänä tonkatsu on jo osa perinteistä japanilaista keittiötä. Leikkeen seurana tarjotaan riisiä ja misokeittoa, joskus jopa tsukemono-pikkelssejä ja pehmeää daikonraastetta. Ohueksi suikaloitu kaalikeko kuuluu myös samalle lautaselle. Kastikevaihtoehtoja on kaksi: makeahko tonkatsu-kastike, jota saa aasialaiskaupoista, tai kokoonkeitetty demi-glace. Tonkatsu leikataan paistamisen jälkeen sopiviksi suupaloiksi, jos se on tarkoitus syödä puikoilla.
Sana tonkatsu viittaa sen länsimaisiin juuriin. Katsu on lyhenne sanasta katsuretto, englanniksi cutlet. Ton puolestaan tarkoittaa possua. Sana voidaan kirjoittaa kanjin ja katakanan yhdistelmällä 豚カツ, hiraganan ja katakanan yhdistelmällä とんカツtai pelkillä hiraganoillatai katakanoilla.
Chikinkatsu on tonkatsun versio, jossa possun sijaan käytetään kanaa.
1. Suikaloi kaali ja laita se kylmään veteen pehmenemään.
2. Irrota porsaankyljyksen luu veitsen avulla. Tee pienet viillot leikkeen molemmille sivuille (sujikiri) jotta lihasta tulisi tasainen ja pehmeä. Säästä lihaisat luut ja keitä niistä hyvä liemi.
3. Suolaa ja pippuroi kyljykset. Kääntele ne ensin jauhoissa, sitten vatkatussa kananmunassa ja lopuksi panko-korppujauhoissa. Korppujauholeivityksen tulisi olla mahdollisimman paksu.
4. Kuumenna öljy laakeassa kasarissa tai wok-pannussa noin 170–180 asteeseen. Öljy on tarpeeksi kuumaa, kun kasariin pudotettu panko-hiutale nousee saman tien pintaan.
5. Lisää possunkyljykset varovasti kuumaan öljyyn yksi kerrallaan. Käännä pitkien ruoanlaittopuikkojen avulla kun pinta on saanut väriä. Kun possunkyljykset ovat pinnalta rapeita ja kauniin kullankeltaisia, nosta ne valumaan lautaselle talouspaperin päälle .
6. Leikkaa tonkatsu siivuiksi leikkuulaudan päällä ja nosta veitsen lapaa avuksi käyttäen lautaselle.
7. Tarjoa tonkatsun kanssa riisiä, misokeittoa sekä hienoksi siivutettua kaalia. Tonkatsun päälle lisätään joko tonkatsu-kastiketta tai demiglace-kastiketta. Sitruunamehu raikastaa kaalin ja majoneesi sopii kaalin lisäksi tonkatsulle.
Huom! Tarkkaile öljyn kuumuutta friteerauksen aikana. Jos öljy kuumenee liikaa, vähennä liekkiä/tehoa. Pidä aina lähettyvillä kansi, jolla saat peitettyä kattilan jos öljy alkaa roiskua. Ole erityisen varovainen veden suhteen, pienikin roiske tai vesitippa voi saada öljyn roiskumaan.
Vinkki: Öljyn voi käyttää kaksi kertaa. Anna öljyn jäähtyä ja kaada se, mielellään siivilän läpi, takaisin samaan pulloon odottamaan seuraavaa käyttöä.
Raikas, ohuiksi suikaleiksi leikattu kaali tasapainottaa raskaita ruokia. Esimerkiksi tonkatsun eli friteerattujen porsaankyljysten seurana tarjotaan aina iso kasa kaalisuikaleita.
Japanilainen kaali on ilmavaa, pehmeää ja mehukasta. Suomalainen kevätkaali muistuttaa japanilaista kaalia, ja se käykin suikaleiksi sellaisenaan. Myös punakaali sopii tarkoitukseen, minkä lisäksi sen hieno väri tuo kauniin säväyksen lautaselle. Tavallinen talvikaali sen sijaan on sellaisenaan liian tiivistä ja kovaa – se kannattaakin leikata hyvin hienoiksi suikaleiksi ja laittaa veteen pehmenemään ennen tarjoilua.
Kaalin leikkaamiseen sopii hyvin nagiri-bouchou, japanilainen ohut- ja leveäteräinen keittiöveitsi (kuvassa).
Kaalia tarkoittava japaninkielinen sana kyabetsu on lainaa englannista, cabbage. Sengiri tarkoittaa puolestaan tuhanneksi siivuksi leikkaamista.
Poista uloimmat lehdet ja leikkaa kaali kahtia. Halkaise puolikkaat. Irrota kaalin kova sisus veitsellä. Suikaloi kaali mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Siirrä kaalisuikaleet heti kylmään veteen. Anna suikaleiden pehmetä vedessä noin 15–30 minuuttia.
Valuta kaalisuikaleet hyvin ja nosta keoksi lautaselle. Purista päälle sitruunaa halutessasi. Voit myös tarjota kaalisuikaleiden kanssa majoneesia.
Versio 2
Toinen tapa suikaloida kaali on hieman monimutkaisempi ja hitaampi, mutta kaalin suikaloiminen on hyvin ohuiksi suikaleiksi on helpompaa tällä tavalla.
Irrota kaalin lehdet yksitellen ja leikkaa pois lehtien paksu lehtiruoti. Nosta muutama lehti päällekkäin ja leikkaa ohuen ohuiksi suikaleiksi. Jos kaali on kovaa talvikaalia, laita suikaleet kylmään veteen pehmiämään. Kaada lävikköön ja valuta hyvin. Nosta kaalisuikaleet kauniiksi keoksi lautasen reunalle.
Washoku tarkoittaa perinteistä japanilaista ruokaa, joka kehittyi huippuunsa ennen Meiji-kautta ja Japanin modernisaatiota. Tyypillinen washoku-ateria koostuu riisistä, keitosta ja yhdestä tai useammasta lisukkeesta (o-kazu).
Nimi washoku muodostuu harmoniaa tarkoittavasta sanasta wa (和), jolla viitataan Japaniin, sekä ruokaa tai ateriaa tarkoittavasta sanasta shoku (食). Nykyään käytetään myös ilmaisua nihonryouri (日本料理), sananmukaisesti japanilainen keittiö.
Hienostunut kaiseki-ateria edustaa washokua eleganteimmillaan. Washokuksi lasketaan myös mm. tempura, joka on lainaa Japaniin 1500-luvulla saapuneilta portugalilaisilta.
洋食 / ようしょく / youshoku
Youshoku (tai yooshoku) puolestaan viittaa länsimaisiin, eritoten Meiji-kaudella lainattuihin, japanilaistettuihin ruokalajeihin.
Youshoku-ruokien nimet ovat lainasanoja tai niiden lyhenteitä ja ne kirjoitetaan yleensä vierasperäisille sanoille tarkoitetuilla katakana-merkeillä.
Tyypillisiä youshoku-ruokia ovat esimerkiksi karee (curry), korokke (perunakroketti), tonkatsu (leivitetty ja uppopaistettu porsaankyljys eli kotletti) sekä ebi-furai (friteerattu jättikatkarapu). Youshoku-aterialla tarjottavasta riisistä käytetään englannista lainattua sanaa raisu (rice) ja se tarjotaan usein erilliseltä lautaselta perinteisen chawan-kulhon sijaan. Syömäpuikkojen sijaan aterimina voidaan youshoku-aterialla käyttää myös haarukkaa ja veistä tai lusikkaa, osin ruokalajista riippuen.
Youshoku-ruokia tarjosivat alunperin vain niihin erikoistuneet ravintolat, youshoku-ya.
Oli kulunut vain kolme päivää Hiroshiman atomipommituhosta, kun Yhdysvallat päätti käyttää ydinasetta uudestaan.
Elokuun 9. päivänä vuonna 1945 Nagasakin ylle ilmestyi amerikkalaisten B-29 pommikone. Sillä oli lastinaan yksi ainoa pommi, Fatmaniksi kutsuttu pullea, 4633 kiloa painava atomipommi. Pommituksen ensisijainen kohde oli ollut Pohjois-Kyushulla sijaitseva Kokuran kaupunki, mutta koska näkyvyys oli ollut huono tiheän pilviverhon takia, sotakone jatkoi matkaansa Nagasakiin.
Myös Nagasakia verhosi pilvet. Mutta pilviverhon rakoiltua pommi voitiin pudottaa.
Kello 11.02 atomipommi räjähti Nagasakin pohjoisosassa Urakamin kaupunginosan yläpuolella noin 500 metrin korkeudessa. Jopa 75 000 ihmistä kuoli tuona päivänä. Nagasakin historiallinen kaupunki tuhoutui lähes täysin. Nagasaki ei ollut sotilaallinen kohde. Uhreista 70% oli naisia, lapsia ja vanhuksia.
Yhdysvallan edustajat osallistuivat Nagasakin vuosittaiseen muistotilaisuuteen ensimmäistä kertaa. Seremonian aikana muistomerkin tyhjään hautaan laskettiin atomipommin aiheuttamiin säteilysairauksiin ja muihin jälkivaikutuksiin tänä vuonna kuolleiden 3 288 ihmisten nimet. Uhrien kokonaislukumäärä on näin noussut 155 564 ihmiseen. Sekä Nagasaki että Hiroshima odottaa yhä virallista anteeksipyyntöä Yhdysvalloilta ja sen liittolaisilta.
Nagasakin atomipommi jää usein Hiroshiman atomipommituhon varjoon. Alla oleva japanilaisdokumentti kertoo Nagasakista valokuvin, jotka on otettu heti tuhon jälkeen. Valokuvaaja Yamahata Yousuke kuvasi yli 100 ruutua atomipommia seuranneena päivänä. Osa kuvissa esiintyvistä ihmisistä on löytynyt kertomaan tarinansa. Dokumentti löytyy YouTubesta ja se on jaettu viiteen osaan. Yamahatan kuvista syntyi näyttely Nagasaki Journey, joka on ollut esillä mm. Yhdysvalloissa. Yamahata kuoli vuonna 1966 pohjukaissuolensyöpään, jonka oli todennäköisesti aiheuttanut hänen Nagasakissa saamansa voimakas radioaktiivinen säteily. Hän oli kuollessaan 48-vuotias.
MAABOU-DOUFU eli kiinalainen mapo-doufu japanilaiseen tapaan
Hirame-no-me 
